Rehtori otti minut erittäin ystävällisesti vastaan, ja minä kävin Akademiassa useina päivinä. Jokaisessa huoneessa on joku tai joitakin suunnittelijoita, ja minä luulen käyneeni vähintään viidessäsadassa eri huoneessa.
Ensimmäinen kohtaamani mies oli laihankälpea, hänen kätensä ja kasvonsa olivat nokiset, tukka ja parta hoidottomat, vanukkeiset ja useasta kohden kärventyneet. Hänen vaatteensa, paitansa ja ihonsa olivat samanväriset. Hän oli kahdeksan vuotta suunnitellut, kuinka kurpitsoista voitaisiin vetää takaisin auringonsäteitä, jotka oli talletettava ilmatiiviisiin pulloihin ja päästettävä ulos lämmittämään ilmaa koleina ja kosteina kesinä. Hän sanoi minulle varmaan uskovansa, että voi toisten kahdeksan vuoden kuluttua toimittaa kuvernöörin puutarhaan päivänpaistetta kohtuullisesta hinnasta, mutta valitti varojensa vähyyttä ja pyysi minulta pientä rahallista avustusta kekseliäisyyden rohkaisemiseksi, varsinkin kun kurpitsat olivat tänä vuonna olleet erinomaisen kalliita. Minä lahjoitin hänelle jonkin kolikon; suojelijani, joka tiesi heidän kerjäävän kaikilta vierailijoilta, oli näet varustanut minut lähtiessäni rahoilla sitä tarkoitusta varten.
Sitten astuin toiseen huoneeseen, mutta aioin samassa kääntyä takaisin, hirmuisen hajun melkein tainnuttamana. Saattelijani työnsi kumminkin minut eteenpäin kuiskaten korvaani, että minun tuli olla mistään välittämättä, koska asia muuten herättäisi suurta pahennusta. En siis uskaltanut edes sormillani tukkia sieraimiani. Tämän komeron suunnittelija oli Akademian iäkkäin oppinut. Hänen kasvonsa ja partansa olivat kellahtavat, kädet ja vaatteet liasta jäykät. Kun minut esiteltiin hänelle, sulki hän minut kiinteästi syliinsä (olisin puolestani mielelläni jäänyt vaille tätä kohteliaisuutta). Hän oli Akademiaan liityttyään tehnyt koko ajan suunnitelmia, kuinka saisi ihmisen ulostukset muutetuiksi alkuperäiseen muotoonsa, ravintoaineiksi, erittelemällä ne eri aineosiinsa, poistamalla niistä sapen aikaansaaman värin, haihduttamalla hajun ja kuorimalla pois sylkinesteet. Hän sai seuralta joka viikko tynnyrin ihmislantaa.
Sitten näin erään toisen, joka yritti kapinoimalla muuttaa jäätä ruudiksi. Hän näytti minulle sitäpaitsi tulen taottavuutta käsittelevän tutkimuksen, jonka aikoi julkaista.
Oli eräs varsin nerokas arkkitehti, joka oli keksinyt uuden rakennustavan; rakentaminen aloitettiin katosta ja sitä jatkettiin alaspäin, kunnes lopulta laskettiin perustus. Hän puolusti menetelmäänsä mainitsemalla esimerkkeinä kaksi viisasta hyönteistä, mehiläisen ja hämähäkin.
Oli sokeanasyntynyt mies, jolla oli useita samoin sokeanasyntyneitä oppilaita. Heidän tehtävänään oli sekoittaa maalareille värejä, jotka mestari opetti erottamaan tunto- ja hajuaistin avulla. Minun vieraillessani he valitettavasti eivät olleet kovinkaan varmoja asiastaan, ja itse professorikin sattui enimmälti erehtymään. Koko veljeskunta rohkaisee ja kunnioittaa tätä taiteilijaa erinomaisesti.
Eräässä toisessa suojassa kohtasin mielihyväkseni suunnittelijan, joka oli keksinyt uuden keinon kyntää peltoa, nimittäin käyttämällä siihen työhön sikoja, joten auroista, vetojuhdista ja työläisistä aiheutuvat kulungit säästyivät. Menetelmä on seuraavanlainen. Tynnyrinmaanalalle kaivetaan maahan, aina kuuden tuuman päähän ja kahdeksan tuuman syvyyteen, suuri määrä tammenterhoja, taateleita, kastanjoita ja muuta kasviruokaa, josta nämä elukat eniten pitävät. Sitten päästetään peltoon vähintään kuusisataa päätä käsittävä sikalauma, joka parina päivänä ruokaa etsiessään mullistaa maan, tekee sen kylvökelpoiseksi ja samalla lannoittaa sen. Kokeita suoritettaessa tosin havaittiin menetelmä paljon kulunkeja aiheuttavaksi ja hankalaksi, ja satoa saatiin joko erittäin vähän tai ei ollenkaan. Kaikki olivat kuitenkin siinä varmassa uskossa, että keksintöä voitiin melkoisesti parantaa.
Sitten astuin suojaan, jonka seinät ja katto olivat täynnä lukin verkkoja, lukuunottamatta pientä aukkoa, josta professori liikkui sisään ja ulos. Minun sisään tullessani hän varoitti minua korkealla äänellä olemaan koskematta verkkoihin. Hän valitti maailman tekemää ikävää erehdystä, kun näet on käytetty silkkimatoja, vaikka on olemassa yllinkyllin kotoisia hyönteisiä, jotka ovat verrattomasti niitä etevämpiä, koska osaavat sekä kehrätä että kutoa. Hän huomautti vielä, että hämähäkkejä käytettäessä olisi silkin värjääminen aivan tarpeetonta, ja minä uskoin hänen sanansa nähdessäni suuren määrän koreavärisiä kärpäsiä, joilla hän ruokki hämähäkkejään vakuuttaen kudelmain saavan niistä värinsä. Koska kärpäsiä oli kaikkia eri värejä, toivoi hän voivansa tyydyttää jokaista makusuuntaa, kunhan löytäisi kärpäsille soveliaan ravinnon: eräitä kumilajeja, öljyjä ja muita tahmeita aineita, jotka tekisivät langat kestäviksi ja kimmoisiksi.
Oli eräs astronomi, joka oli ottanut asettaakseen raatihuoneen suuren tuuliviirin huippuun aurinkokellon sovittaen maan ja auringon vuotuiset ja päivittäiset liikkeet siten, että ne vastasivat kaikkia tuulen tilapäisiä käännähdyksiä ja lankesivat yhteen niiden kanssa.
Minä valitin tuntevani vähäistä vatsanväännettä, ja saattajani vei minut huoneeseen, jossa asusti eräs etevä lääkäri. Hän oli kuuluisa siitä, että osasi parantaa mainitun kivun kahdella vastakkaisella tavalla käyttäen samaa välinettä. Hänellä oli isot käsipalkeet ja niissä pitkä, hoikka norsunluinen nokkaputki. Sen hän pisti potilaan peräaukkoon kahdeksan tuuman syvyyteen ja vakuutti ilmaa palkeisiin vetämällä saavansa suolet hervakoiksi kuin kuivattu rakko. Taudinkohtauksen ollessa itsepintaisempi ja ankarampi hän pisti nokkapuikon sisään palkeitten ollessa täynnä ilmaa, jonka hän sitten painoi potilaan ruumiiseen. Sen jälkeen hän veti kojeen pois täyttääkseen sen uudestaan ilmalla ja painoi samalla peukalonsa tiiviisti peräaukon suulle. Kun tämä toimenpide oli uudistettu kolme neljä kertaa, piti lisäilman syöksyä ulos, temmata mukaansa pilaantunut (niinkuin pumppuun kaadetun veden), ja potilaan parantua. Minä näin hänen tekevän molemmat kokeet, koe-eläimenään koira, mutta en voinut havaita ensinmainitun menetelmän saavan aikaan minkäänlaista vaikutusta. Jälkimmäisen toimenpiteen tapahduttua koira oli halkeamaisillaan ja purki itsensä niin voimallisesti että minä seuralaisineni jouduin pahaan pulaan. Koira kuoli paikalla, ja me jätimme tohtorin yrittämään herätellä sitä henkiin saman menetelmän avulla.