Kävin vielä useissa muissakin suojissa, mutta koska harrastan suppeutta, en tahdo vaivata lukijaani kertomalla kaikista näkemistäni merkillisyyksistä.
Toistaiseksi olin tutustunut vain toiseen puoleen Akademiaa. Toinen puoli oli varattu spekulatiivisen tieteen harjoittajille, ja minä kerron tässä hiukan heistäkin mainittuani sitä ennen vielä erään mainehikkaan henkilön, joka tunnetaan heidän keskuudessaan yleisneron nimellä. Hän kertoi meille askarruttaneensa ajatuksiaan jo kolmekymmentä vuotta ihmiselämän parantamiseksi. Hänellä oli kaksi huonetta täynnä mitä merkillisimpiä nähtävyyksiä ja viisikymmentä miestä apulaisinaan. Toiset tihensivät ilmaa jähmeäksi aineeksi erottamalla siitä salpietarin ja siivilöimällä pois vesipitoiset ja muut nestemäiset ainekset, toiset pehmittivät marmoria pieluksiksi ja neulatyynyiksi, toiset kivetyttivät elävien hevosten kavioita estääkseen niitä kulumasta. Mestaria itseään askarrutti parhaillaan kaksi suurta suunnitelmaa: maan kylväminen akanoilla, joihin hän väitti varsinaisen itämisvoiman sisältyvän, kuten hän osoitti suorittamalla useita kokeita, joiden tajuamiseen järkeni ei riittänyt, ja kahden lampaan villankasvun ehkäiseminen käyttämällä erästä kumista, kivennäisistä ja kasvisaineista valmistettua sekoitusta; hän toivoi voivansa aikanaan saada koko valtakuntaan leviämään paljasnahkaisen lammasrodun.
Sitten lähdimme Akademian toiseen osastoon, jossa, kuten sanoin, oleskelivat spekulatiivisten tieteitten suunnittelijat.
Ensimmäinen kohtaamani professori oli erittäin avarassa salissa, ympärillään suunnilleen neljäkymmentä oppilasta. Tervehdittyämme hän huomasi minun tarkkaavasti katselevan puutelinettä, joka täytti suurimman osan huoneen pituutta ja leveyttä, ja sanoi, että minä kenties ihmettelin nähdessäni hänen käyttävän käytännöllisiä ja mekaanisia välineitä spekulatiivisen tieteen kehittämiseksi. Maailma saa pian havaita, kuinka hyödyllistä se on, ja hän mairitteli itseään väittämällä, ettei ylevämpää ajatusta ollut milloinkaan syntynyt kenenkään ihmisen aivoissa. Jokainenhan tietää, kuinka vaivalloista on tavanomaista menetelmää noudattaen perehtyä taiteisiin ja tieteisiin; hänen keksintönsä avulla sitävastoin voi tietämätönkin henkilö kohtuullisin kulungein ja hiukan ruumistaan vaivaten kirjoittaa filosofisia, runollisia, poliittisia, lainopillisia, matemaattisia ja jumaluusopillisia teoksia tarvitsematta vähintäkään nerollisuutta tai opillista sivistystä. Sitten hän vei minut telineen luo, jonka vieressä hänen oppilaansa seisoivat riveissä. Teline oli kaksikymmentä jalkaa kulmaltaan ja sijaitsi keskellä huonetta. Sen pinnan muodostivat erilaiset, suunnilleen nopan kokoiset puupalaset, joista muutamat olivat toisia suuremmat. Niitä kaikkia liittivät yhteen ohuet metallilangat. Näiden puupalasten joka puolelle oli liimattu paperia ja papereihin oli kirjoitettu kaikki heidän kielensä sanat eri tapa-, aika ja taivutusmuodoissaan, mutta ei minkäänlaisessa järjestyksessä. Professori kehoitti minua nyt tarkkaamaan, koska aikoi panna koneensa käyntiin. Hänen käskystään kävivät oppilaat kiinni rautaisiin vääntimiin, joita oli neljäkymmentä kehyksen reunoissa, ja jokaisen äkkiä liikahduttaessa omaa väännintänsä sanojen keskinäinen suhde kerrassaan muuttui. Sitten mestari käski kuudenneljättä pojan hiljaa lukea eri rivejä, ja keksiessään kolme tai neljä sanaa, jotka voivat kuulua samaan lauseeseen, lukijat sanelivat ne neljälle kirjuripojalle. Temppu uudistettiin kolme neljä kertaa, ja koneen rakenteesta johtui, että sanat joka kerta vaihtoivat paikkaa kuutiomaisten kappaleiden kääntyessä.
Nuoret ylioppilaat askarsivat päivittäin kuusi tuntia tässä työssä, ja professori näytti minulle useita suuria folionidoksia, joihin hän oli jo kerännyt lauseiden katkelmia. Ne hän aikoi liittää yhteen antaakseen tämän runsaan ainehiston nojalla maailmalle kaikkien taiteiden ja tieteiden täydellisen kokoelman. Hän arveli kuitenkin voitavan teosta vielä parantaa ja sen ilmestymistä melkoisesti edistää, jos suuri yleisö keräisi rahaston, jonka varoilla voitaisiin Lagadoon järjestää viisisataa sellaista tutkimusvälinettä, joiden käyttäjät velvoitettaisiin luovuttamaan kokoelmansa hänen käytettäväkseen.
Hän vakuutti minulle, että tämä keksintö oli askarruttanut hänen ajatuksiaan nuoruudesta asti ja että hän oli tyhjentänyt tauluun koko sanakirjan samalla mitä täsmällisimmin laskien, missä suhteessa yleensä ovat toisiinsa kirjoissa käytettyjen apu-, nimi- ja teonsanojen ja muiden sanaluokkain lukumäärät.
Minä lausuin tälle mainehikkaalle miehelle nöyrimmät kiitokset hänen auliisti antamistaan tiedoista ja lupasin, että jos onni minut vielä saattelisi omille mailleni, mainitsisin oikeudenmukaisesti yksin hänen keksineen tämän ihmeellisen koneen, jonka muodon ja rakenteen pyysin saada piirtää paperiin, kuten oheenliitetty kuva osoittaa. Minä vakuutin hänelle, että vaikka eurooppalaisten oppineiden tapana oli varastaa toistensa keksintöjä, mistä oli ainakin se hyöty, että aljettiin kiistellä, kenen oma se oikeastaan on, tässä tapauksessa ryhtyisin sellaisiin varokeinoihin, että hän saisi keksinnöstä kiistämättömän kunnian.
Sitten saavuimme kielikouluun, missä kolme professoria istui neuvotellen oman maansa kielen parantamisesta.
Ensimmäinen ehdotus tähtäsi siihen, että puhetta oli lyhennettävä supistamalla monitavuiset sanat yksitavuisiksi ja jättämällä pois teonsanat ja apusanat, koska kaikkia ajateltavissa olevia olioita merkitään yksinomaan nimisanoilla.
Toisen ehdotuksen mukaan piti poistaa kaikki sanat, ja tämän muutoksen väitettiin koituvan suureksi eduksi sekä terveyden että lyhyyden kannalta. Onhan näet selvää, että jokainen lausuttu sana hiukan kuluttaa keuhkoja, siten osaltaan lyhentäen elämäämme. Koska sanat olivat vain esineiden nimiä, tarjoutui se huojennuskeino, että kaikki ihmiset kuljettivat mukanaan ne esineet, joita kulloinkin keskusteluissaan tarvitsivat. Tämä ihmisten elämän huojennusta ja heidän terveytensä säilymistä edistävä keksintö olisi varmaan otettu käytäntöön, elleivät naiset olisi rahvaan ja sivistymättömien keralla uhanneet nousta kapinaan, jos heitä kiellettäisiin vapaasti käyttämästä kieltänsä esivanhempien tavalla. Sellainen leppymätön tieteen vihamies on yhteinen kansa. Useat oppineimmista ja viisaimmista henkilöistä noudattivat kuitenkin uutta menetelmää ilmaisten ajatuksiaan esineillä. Siitä on haittana vain se, että henkilö, jonka toiminta-ala on laaja ja monenlainen, joutuu kantamaan selässään verrattain paljon tavaraa, ellei hänellä ole varoja palkata niiden kuljettajiksi paria väkevää palvelijaa. Näin usein sellaisten viisaiden kulkevan kumarassa kantamustensa alla, niinkuin kulkevat meikäläiset reppukauppiaat. Kadulla toisensa kohdatessaan he laskivat taakkansa maahan, avasivat säkkinsä ja keskustelivat tunnin ajan, kokosivat sitten jälleen kapineensa, auttoivat taakkoja toistensa hartioille ja sanoivat toisilleen hyvästi.