Minä havaitsin, kuinka konnamaisia ja tietämättömiä ovat ne, jotka sanovat kirjoittavansa anekdootteja eli salaista historiaa, toimittavat useita hallitsijoita hautaan antamalla heidän tyhjentää myrkkymaljan, kertovat ruhtinaan ja pääministerin välisestä keskustelusta, jota kuulemassa ei ole ollut ketään, tahtovat tunkeutua lähettiläiden ja valtiosihteerien ajatuksiin ja työhuoneisiin ja erehtyvät valitettavasti aina ja joka kohdassa. Minä havaitsin useiden maailmaa hämmästyttäneiden tapausten salaiset syyt: kuinka portto voi vallita takaportaita, takaportaat valtioneuvostoa ja valtioneuvosto eduskuntaa. Eräs kenraali tunnusti kuulteni saavuttaneensa voiton yksinomaan pelkuruutensa ja tottelemattomuutensa perustuksella, ja eräs amiraali kertoi lyöneensä ihan vahingossa vihollisen, jolle oli aikonut laivastonsa kavalasti luovuttaa. Kolme kuningasta vakuutti minulle, etteivät he olleet koko hallituskautenaan milloinkaan asettaneet etusijalle ansioitunutta henkilöä, ellei ollut niin tapahtunut sulasta erehdyksestä tai jonkun heidän luottamustaan nauttineen ministerin juonten vuoksi. He lisäsivät, etteivät menettelisi toisin, vaikka heräisivät jälleen elämään, ja todistivat erittäin teräväjärkisesti, ettei kuninkaan valtaistuin voinut pysyä pystyssä, ellei ollut tapainturmelusta, koska hyveestä ihmisiin koituva luja, luottavainen ja itsepäinen mielenlaatu oli julkisten asiain menestymisen alinomaisena esteenä.

Uteliaisuuteni sai minut erikoisesti tiedustelemaan, millaisin keinoin suuri joukko ihmisiä oli hankkinut itselleen korkeita arvonimiä ja valtavia rikkauksia. Rajoitin tiedusteluni aivan läheiseen aikakauteen, kumminkaan hipomatta nykyaikaa, koska tahdoin olla varma siitä, etten loukannut ulkomaalaisiakaan (toivon näet olevan joutavaa vakuuttaa lukijalle, etteivät tätä seikkaa koskevat lausumani ollenkaan koske kotimaatani). Kutsuttiin joukko sellaisia henkilöitä, ja aivan vähäinen tutkimus osoitti jo sellaisen kataluuden määrän, etten voi sitä ajatella painumatta lievään alakuloisuuteen. Valapattoisuus, sorto, lahjominen, petos, parittaminen ja muut sellaiset heikkoudet olivat heidän mainitsemistaan tempuista kaikkein lievimpiä, ja minä tietenkin suhtauduin niihin hellävaroen. Mutta kun sitten muutamat tunnustivat saavuttaneensa suuruutensa ja varallisuutensa luonnottomien paheiden ja sukurutsauksen avulla, toiset prostituoimalla oman vaimonsa ja tyttärensä, toiset kavaltamalla maansa tai kuninkaansa, muutamat myrkyttämällä ja useammat vääristelemällä lakia viattoman turmioksi, niin toivon suotavan minulle anteeksi, että nämä havainnot olivat omansa hiukan vähentämään luontaista syvää kunnioitustani korkea-arvoisia henkilöitä kohtaan, joille meidän, heidän alamaistensa, tulee osoittaa heidän ylhäisyytensä edellyttämää erinomaista arvonantoa.

Olin usein lukenut ruhtinaille ja valtakunnille tehdyistä suurista palveluksista ja halusin nyt nähdä niitä henkilöitä, jotka olivat sellaisia palveluksia suorittaneet. Kysymykseeni vastattiin, ettei heidän nimiänsä ollut merkitty mihinkään aikakirjoihin, lukuunottamatta muutamia, jotka historia esitti kaikkein pahimpina konnina ja pettureina. Muista en ollut kuullut puhuttavankaan. He esiintyivät kaikki alakuloisen näköisinä ja mitä kehnommissa pukimissa. Useimmat kertoivat kuolleensa köyhyydessä ja epäsuosiossa, muut mestauslavalla tai hirsipuussa.

Heidän joukossaan oli eräs mies, jonka kohtalo näytti minusta hiukan merkilliseltä. Hänen vieressään seisoi suunnilleen kahdeksantoista vuoden ikäinen nuorukainen. Hän kertoi olleensa vuosikausia laivanpäällikkönä, päässeensä Aktionin meritaistelussa tunkeutumaan vihollisen suuren taistelulinjan läpi, upottaneensa kolme suurinta laivaa ja vallanneensa neljännen, mikä oli Antoniuksen pakenemisen ja sitä seuranneen voiton ainoa syy. Hänen vieressään seisova nuorukainen oli hänen ainoa poikansa, joka oli kaatunut taistelussa. Hän kertoi vielä lähteneensä sodan päätyttyä, hyvin tietäen saavuttaneensa jotakin ansiota, Roomaan ja anoneensa Augustuksen hovissa pääsyä erääseen suurempaan alukseen, jonka päällikkö oli kaatunut. Hänen vaatielmistaan ei kumminkaan välitetty mitään, vaan annettiin virka eräälle nuorukaiselle, joka ei ollut milloinkaan ollut merellä, keisarin erään rakastajattaren palveluksessa olevan Libertinan pojalle. Hänen palattuaan omaan alukseensa häntä syytettiin virkatoimensa laiminlyömisestä ja alus luovutettiin vara-amiraali Publicolan suosikkipaashille. Sitten hän vetäytyi vaivaiselle maatilalle kauas Roomasta ja päätti siellä päivänsä. Minun teki kovin mieli tietää, oliko kertomus todenperäinen, ja niin pyysin kutsuttavaksi Agrippan, joka oli tuota taistelua johtanut. Hän ilmaantui ja vahvisti kertomuksen oikeaksi, mutta esitti sen kapteenille vieläkin edullisemmassa valossa. Viimeksimainittu näet oli vaatimattomana vähentänyt tai salannut suuren osan ansioitaan.

Minä hämmästyin havaitessani, kuinka nopeasti ja kuinka laajalle tapainturmelus oli myöhempinä aikoina vallitsevan ylellisyyden vaikutuksesta päässyt leviämään tässä valtakunnassa, mutta sitä vähemmän ihmettelin lukuisia samanlaisia seikkoja muissa maissa, joissa kaikenlaiset paheet ovat rehoittaneet paljoa kauemmin ja joissa ylipäällikkö korjaa haltuunsa kaiken kunnian samoinkuin kaiken ryöstösaaliinkin, vaikka hän kenties on vähimmin oikeutettu saamaan kumpaakaan.

Kaikki kutsutut henkilöt esiintyivät aivan samanlaisina kuin eläessään, ja siitä minä johduin alakuloisiin mietteisiin, kuinka ihmissuku on keskuudessamme rappeutunut viimeksikuluneiden sadan vuoden aikana, kuinka kuppatauti kaikissa eri muodoissaan ja kaikkine seurauksineen on vääristänyt englantilaisten kasvojen jokaisen piirteen, lyhentänyt ruumiinkokoa, heikontanut hermot, höllentänyt jänteet ja lihakset ja tehnyt lihan löyhiksi ja eltaantuneeksi.

Menin niinkin pitkälle, että pyysin kutsumaan muutamia vanhan kannan vapaita englantilaisia talonpoikia, joiden tapojen, ravinnon ja vaatetuksen yksinkertaisuutta, vilpittömyyttä ja rehellisyyttä, aito vapaudenhenkeä, urhoollisuutta ja isänmaanrakkautta on aikoinaan kovin ylistetty. Eläviä kuolleisiin verratessani jouduin jossakin määrin liikutettuna ajattelemaan, kuinka jälkeläiset ääniään myyden ja vaaleihin vaikuttaen ovat omaksuneet kaikki hovissa opittavat paheet ja kaiken siveettömyyden ja siten antaneet rahakolikosta raiskattaviksi kaikki nuo puhtaat synnynnäiset hyveensä.

YHDEKSÄS LUKU

Tekijä palaa Maldonadaan. Purjehtii Lugnaggin kuningaskuntaan. Hänet vangitaan. Lähetetään hoviin. Kuinka hänet siellä otetaan vastaan. Kuningas kohtelee alamaisiaan erittäin lempeästi.

Lähtöpäivämme valkeni, minä sanoin jäähyväiset Hänen Korkeudelleen Glubbdubdribin Kuvernöörille ja palasin molempien seuralaisteni keralla Maldonadaan. Kaksi viikkoa siellä odotettuani oli eräs laiva valmiina purjehtimaan Luggnaggiin. Molemmat mainitut herrat ja muutamat muut olivat kyllin jalomieliset ja ystävälliset varustaakseen mukaani muonaa ja saatellakseen minut laivaan. Minä olin matkalla kuukauden. Me jouduimme ankaraan myrskyyn, ja meidän oli pakko ohjata länteenpäin, jotta pääsimme pasaadituuleen, joka puhaltaa seitsemättäkymmentä meripeninkulmaa käsittävällä alueella. Huhtikuun 21:nä 1708 saavuimme joen suuhun, Luggnaggin kaakkoiskärjessä sijaitsevan Clumegnigin satamakaupungin läheisyyteen. Laskimme ankkurin peninkulman päässä kaupungista ja kutsuimme luotsia. Ei kulunut puoltakaan tuntia, kun kannelle tuli niitä kaksi, jotka ohjasivat aluksemme vaarallista väylää hiekkasärkkien ja karien välitse satama-altaaseen, missä kokonainen laivasto olisi voinut turvallisesti kellua kaapelinvälin päässä kaupunginmuureista.