Minä näin Caesarin ja Pompeiuksen joukkojensa etunenässä, valmiina hyökkäykseen. Näin ensinmainitun viimeisessä suuressa riemusaattueessaan. Pyysin saada nähdä Rooman senaatin avaraan huoneeseen kokoontuneena ja jonkin myöhemmän ajan eduskunnan kerääntyneenä toiseen. Edellinen näytti minusta sankarien ja puolijumalien kokoukselta, jälkimmäinen oli kuin joukko pussikauppiaita, taskuvarkaita, maantierosvoja ja räyhääjiä.

Kuvernööri viittasi pyynnöstäni Caesaria ja Brutusta astumaan lähemmäksi. Minut valtasi syvä kunnioitus, kun näin Brutuksen, ja hänen kasvojensa jokainen piirre osoitti ilmeisesti mitä täydellisintä hyvettä, ehdottominta pelottomuutta ja mielenlujuutta, vilpittömintä isänmaanrakkautta ja yleistä ihmisystävyyttä. Suureksi ilokseni havaitsin, että nämä molemmat henkilöt olivat hyvässä sovussa, ja Caesar tunnusti minulle peittelemättä, etteivät hänen oman elämänsä suurimmat teot olleet läheskään hänen elämänsä päätökseksi koituneen mainetyön veroiset. Minä sain kunnian keskustella kauan Brutuksen kanssa, ja hän kertoi minulle, että hänen esi-isänsä Junius, Sokrates, Epameinondas, nuorempi Cato, sir Thomas More ja hän itse olivat alinomaa toistensa seurassa. Siinä onkin kuuden miehen liitto, johon ei milloinkaan maailmassa voida lisätä seitsemättä.

Ikävää olisi vaivata lukijaa kertomalla kaikista niistä lukuisista mainehikkaista henkilöistä, jotka kutsuttiin esiin tyydyttämään kyltymätöntä haluani saada nähdä maailma edessäni kaikkina menneinä aikakausina. Minä ravitsin silmiäni erittäinkin katselemalla tyrannien ja vallananastajien surmaajia ja sorrettujen ja loukattujen kansakuntien vapauttajia. En kumminkaan osaa ilmaista oman mieleni kokemaa tyydytystä niin, että se voisi pitää vireillä lukijan mielenkiintoa.

KAHDEKSAS LUKU

Enemmän Glubbdubdribistä. Korjauksia vanhan ja uudemman ajan historiaan.

Mieleni teki tavata niitä vanhan ajan henkilöitä, jotka olivat kuuluisimmat älystään ja opistaan, ja niin varasin päivän siihen tarkoitukseen. Ehdotin ensinnäkin, että Homeros ja Aristoteles ilmaantuisivat näkyviin kaikkien selittäjiensä etunenässä, mutta viimeksimainittuja oli niin paljon, että muutamien satojen täytyi jäädä pihalle ja palatsin ulompiin suojiin. Heti ensi silmäyksellä tunsin molemmat sankarit ja erotin heidät sekä muusta joukosta että myöskin toisistaan. Homeros oli pitempi ja pulskempi, käveli ikäisekseen sangen suorana, ja enpä ole milloinkaan nähnyt niin vilkasta ja läpitunkevaa katsetta kuin hänen. Aristoteles oli kovin kumarainen ja nojasi sauvaan. Hänen kasvonsa olivat laihat, hiukset sileät ja ohuet ja ääni kolea. Kohta havaitsin, että molemmat olivat aivan vieraat koko muulle joukolle eivätkä olleet koskaan kuulleet seuralaisistaan puhuttavankaan. Eräs haamu, jonka nimi jääköön tässä mainitsematta, kuiskasi minulle, että nuo selittäjät pysyttelivät Manalassa niin kaukana päämiehistään kuin suinkin mahdollista, koska häpesivät ja tunsivat syyllisyytensä kamalasti väärinselitettyään näiden kirjailijain ajatuksia jälkimaailmalle. Minä esittelin Didymon ja Eustathion Homerolle ja koetin kehoittaa häntä kohtelemaan heitä paremmin kuin ansaitsivat; hän näet havaitsi aivan pian, ettei heissä ollut sitä nerollisuutta, jota runoilijan henkeen syventyminen edellyttää. Aristoteles tuskastui kovin, kun Scotusta ja Ramusta hänelle esitellessäni kerroin, mitä he olivat miehiään, ja kysyi minulta, olivatko kaikki muut joukon jäsenet samanlaisia tolvanoita.

Sitten pyysin Kuvernööriä kutsumaan Descartesin ja Gassendin, jotka sain selittämään järjestelmiään Aristoteleelle. Tämä suuri filosofi tunnusti vilpittömästi luonnonfilosofian alalla tekemänsä virheet; hänen näet oli täytynyt useissa seikoissa perustaa oppinsa otaksumiin, kuten muuten on kaikkienkin ihmisten laita. Hänen mielestään oli Gassendi, joka oli yrittänyt parhaansa mukaan valmistaa Epikuron opista maittavaa keitosta, yhtä hylättävä kuin Descartes kaikkine pyörteineen. Hän ennusti samaa kohtaloa vetovoiman teorialle, jota nykyiset oppineet ylen innokkaasti puolustavat. Hän sanoi, että uudet luonnonfilosofiset järjestelmät olivat vain uusia muoteja, jotka vaihtelevat kaikkina aikoina. Nekin, joiden väitettiin pohjautuvan matemaattisiin periaatteisiin, kukoistavat vain lyhyen kauden ja joutuvat ajan tullen pois muodista.

Minä vietin viisi päivää keskustellen useiden muiden muinaisajan oppineiden kanssa. Näin useimmat Rooman ensimmäisistä keisareista. Kuvernööri kutsui pyynnöstäni Heliogabaluksen kokit valmistamaan meille päivällistä, mutta heiltä puuttui aineksia, joten he voivat vain puutteellisesti osoittaa meille taitoaan. Eräs Agesilaon helootti keitti meille spartalaisen mustan liemen, mutta minä en saanut kurkustani kulkemaan enempää kuin lusikallisen.

Molempien minua saatelleiden herrojen täytyi yksityisasiain vuoksi palata kotiin kolmeksi päiväksi, ja minä käytin tämän ajan tutustuakseni henkilökohtaisesti muutamiin uudemman ajan vainajiin, jotka olivat viimeksikuluneiden kahden tai kolmen vuosisadan kuluessa olleet huomattavimmassa asemassa joko omassa maassamme tai muualla Euroopassa. Olen aina erinomaisesti ihaillut vanhoja mainehikkaita sukuja ja pyysin senvuoksi Kuvernööriä kutsumaan tusinan tai parikin tusinaa kuninkaita sekä kahdeksan tai yhdeksän sukupolvea heidän esi-isiänsä. Pettymykseni oli kuitenkin ankara ja odottamaton. Pitkän kruunupäitten sarjan asemasta näin eräässä hallitsijasuvussa kaksi viulunvinguttajaa, kolme hovileikaria ja italialaisen prelaatin. Eräässä toisessa parturin, apotin ja kaksi kardinaalia. Minä kunnioitan kruunattuja päitä niin syvästi, etten tahdo enempää puhua niin arkaluontoisesta asiasta. Kreivit, markiisit, herttuat, paroonit ja muut sellaiset eivät kuitenkaan herättäneet minussa yhtä suurta arkuutta. Ja tunnustanpa saaneeni kokea eräänlaista mielihyvää, kun havaitsin voivani johdella eräiden sukujen erikoiset piirteet niiden alkulähteistä. Erotin aivan selvästi, mistä jokin suku oli saanut ulkonevan leukansa, minkätähden toisessa oli ohut kahden miespolven aikana runsas määrä konnia ja kahden seuraavan polven aikana yhtä runsaasti hölmöjä, minkätähden kolmas oli täynnä hourupäitä ja neljäs täynnä hirtehisiä. Minulle selvisi, minkätähden Polydoros Vergilius sanoo eräästä suuresta suvusta Nec vir fortis, nec femina casta, minkätähden julmuus, kavaluus ja pelkuruus muuttuivat ominaisuuksiksi, joista muutamat suvut tunnettiin yhtä hyvin kuin vaakunastaan, kuka oli ensimmäisenä tuonut kuppataudin aateliseen huoneeseen, missä se oli suoraan alenevassa polvessa siirtynyt jälkeläisille risataudin paiseina. En kumminkaan voinut tätä kaikkea ihmetellä, kun havaitsin, kuinka moneen kertaan sukusarja keskeytyi siihen työntyvien hovipoikien, lakeijojen, kamaripalvelijain, ajomiesten, seikkailijain, hurjastelijain ja taskuvarkaitten vuoksi.

Uudemman ajan historia herätti minussa melkein yksinomaan inhoa. Tarkoin tiedusteltuani asioita viime vuosisadan aikana hallitsijoiden hoveissa olleilta kuuluisimmilta miehiltä tulin näet huomaamaan, kuinka lahjotut kirjoittajat olivat uskotelleet maailmalle, että pelkurit olivat suorittaneet suurimpia sankaritöitä, houkkiot jakaneet viisaimpia neuvoja, imartelijat osoittaneet vilpittömyyttä, jumalankieltäjät hurskautta, maanpettäjät roomalaista kuntoa, sodomiitit siveyttä, ilmiantajat rehellisyyttä. Kuinka paljon viattomia ja mainioita henkilöitä olivatkaan tuominneet kuolemaan tai maanpakoon lahjotut tuomarit korkeiden ministerien tai puoluevihan vaikutuksen alaisina. Kuinka paljon konnia olikaan koroitettu ylimpiin asemiin nauttimaan luottamusta, valtaa, arvoa ja hyötyä, kuinka suurena tekijänä ovatkaan hovien, valtaneuvostojen ja eduskuntien toimissa ja tapahtumissa parittajat, portot, loiseläjät ja leikarit. Kuinka alhaiseksi minun täytyikään arvioida inhimillinen viisaus, kunto ja nuhteettomuus, kun sain tietää maailman suurten yritysten ja kumousten varsinaiset pontimet ja vaikuttimet ja ne halveksittavat sattumat, joista niiden menestys johtui.