Tämän esipuheen jälkeen hän kuvaili minulle yksityiskohtaisesti heidän keskuudessaan eläviä struldbrugeja. Hän sanoi heidän yleensä olevan toisten kuolevaisten kaltaisia suunnilleen kolmenkymmenen vuoden ikään, jolloin he alkoivat vähin erin muuttua alakuloisiksi ja masentuneiksi, ja tämä vaiva äityi yhä aina kahdeksanteenkymmenenteen ikävuoteen saakka. Tämän hän oli kuullut heiltä itseltään; heitä näet syntyy vain pari kolme miespolven aikana, joten heitä on niin vähän, ettei asiaa käy ratkaiseminen havaintojen perustuksella. Kun he sitten ovat ehtineet kahdeksankymmenen vuoden ikään, jota tässä maassa pidetään ihmiselämän korkeimpana rajana, nähdään heissä kaikki vanhojen ihmisten yleiset hulluudet ja heikkoudet, mutta lisäksi useita sellaisia, jotka johtuvat elämän loppumattomuuden ajatuksesta. He ovat itsepäisiä, ärtyisiä, ahnaita, juroja, turhamaisia, suulaita, mutta myös kykenemättömiä ystävyyteen ja vailla kaikkea luonnollista kiintymystä, joka ei milloinkaan ulotu heidän lapsenlapsiaan kauemmaksi. Kateus ja voimattomat pyyteet ovat heidän vallitsevat intohimonsa. Erikoisesti näyttää heidän kateutensa kohdistuvan nuorempien riettauteen ja vanhojen kuolemaan. Ensinmainittua seikkaa ajatellessaan he havaitsevat olevansa kaiken nautinnon mahdollisuuden ulkopuolella, ja hautajaisia nähdessään he valittavat ja nurisevat, että toiset ovat päässeet rauhan satamaan, johon he eivät voi toivoa milloinkaan saapuvansa. He eivät muista mitään muuta kuin nuoruuden ja miehuuden aikana oppimansa, ja sitäkin kovin puutteellisesti. Ja totuuteen tai jonkin tapahtuman yksityisseikkoihin nähden on varmempaa luottaa yleiseen perintätietoon kuin heidän parhaisiin muisteloihinsa. Vähimmin sääliteltäviltä näyttävät ne, jotka muuttuvat jälleen lapsiksi ja kokonaan menettävät muistinsa, ja heitä kohdellaankin lempeämmin ja avuliaammin kuin toisia, koska heistä puuttuvat useat toisissa runsaina ilmenevät huonot ominaisuudet.
Jos struldbrug sattuu naimaan kaltaisensa, niin avioliitto puretaan valtakunnan lakien mukaisesti nuoremman aviopuolison ehdittyä kahdeksankymmenen vuoden ikään. Laki näet pitää oikeana ja kohtuullisena, etteivät henkilöt, jotka on aivan syyttömästi tuomittu iäiseen tässä maailmassa olemiseen, joudu kaksinkertaiseen kurjuuteen kokiessaan vaimosta koituvaa rasitusta.
Heidän täytettyään kahdeksankymmentä vuotta laki katsoo heidät kuolleiksi. Heidän perillisensä saavat kohta haltuunsa heidän omaisuutensa, ja vain vähäinen osa varataan heidän ylläpidokseen. Köyhiä elätetään yleisistä varoista. Siitä lähtien heitä pidetään kelvottomina mihinkään luottamus- tai ansiotoimeen, he eivät saa ostaa eikä vuokrata maata, ei esiintyä todistajina siviili- enempää kuin rikosjutuissakaan, eipä edes rajariitoja koskevissa asioissa.
Yhdeksänkymmenen vuoden iällä he kadottavat hampaansa ja hiuksensa eivätkä erota enää mitään makuaistillaan, vaan syövät ja juovat, mitä sattuvat saamaan, minkäänlaista nautintoa tai ruokahalua tuntematta. Heitä rasittavat taudit jatkuvat, lisääntymättä ja vähenemättä. Puhuessaan he unohtavat tavallisimpien esineiden ja henkilöiden nimet, niidenkin, jotka ovat heidän lähimpiä ystäviään ja sukulaisiaan. Siitä johtuu vielä, etteivät he voi enää huvittaa itseään lukemalla, koska heidän muistinsa ei kykene kuljettamaan heidän ajatustaan lauseen alusta sen loppuun. Niin he jäävät vaille ainoatakin huvia, johon muuten kykenisivät.
Koska tämän maan kieli on alinomaisen muuttumisen alainen, eivät määrätyn aikakauden struldbrugit ymmärrä toisesta aikakaudesta polveutuvia heimolaisiaan eivätkä osaa kahdensadan vuoden kuluttua keskustella (joitakin aivan yleisiä lauseparsia lukuunottamatta) kuolevaisten naapuriensa kanssa. Niin he joutuvat elämään muukalaisina omassa maassaan.
Sellainen oli, mikäli muistan, minulle esitetty kertomus struldbrugeista. Myöhemmin näin viisi kuusi eri ikäkausiin kuuluvaa, joista nuorin ei ollut kahtasataa vuotta vanhempi. Tuttavani toivat heidät usein luokseni, mutta vaikka heille oli sanottu, että olin pitkän matkan kulkija ja olin nähnyt koko maailman, he eivät osoittaneet vähääkään uteliaisuutta eivätkä esittäneet yhtäkään kysymystä, pyysiväthän vain minulta slumskudaskia eli muistolahjaa, siten vaatimattomasti kerjäten. Laki kieltää kerjäämisen ankarasti, koska he saavat tosin sangen niukan elatuksen yleisistä varoista.
Heitä ylenkatsovat ja vihaavat kaikki ihmiset. Struldbrugin syntymää pidetään pahana enteenä ja se merkitään muistiin erittäin tarkoin. Heidän ikänsä voi siis saada selville tarkastamalla luetteloa, joka ei kumminkaan ulotu kauemmaksi kuin tuhannen vuoden päähän tai on joutunut ajan tai kumousten tuhoamaksi. Tavallisesti arvioidaan heidän ikänsä siten, että kysytään, keitä kuninkaita tai suuria henkilöitä he muistavat, ja katsotaan sitten historiasta, sillä viimeinen heidän muistamansa ruhtinas ei varmaankaan ole noussut valtaistuimelle heidän täytettyään kahdeksankymmentä vuotta.
He olivat mitä surkeimmat katsella, ja naiset näyttivät miehiä kamalammilta. Äärimmäisen korkean iän raihnautta lukuunottamatta heissä oli vielä eräänlainen sanoin kuvaamaton aavemaisuus, joka lisääntyi heidän vanhentuessaan, ja minä osasin puolesta tusinasta pian erottaa vanhimman, vaikka iän ero oli vain pari vuosisataa.
Lukija arvaa helposti, että kuulemani ja näkemäni melkoisesti laimensi haluani saada elää loppumattomiin. Häpesin sydämestäni esittämiäni herttaisia haaveita ja ajattelin, ettei kukaan hirmuvaltias voisi keksiä kuolemantapaa johon en mielelläni suostuisi, kunhan välttäisin tuollaisen elämän. Kuningas sai kuulla, mitä oli sattunut minun ja ystävieni kesken tässä tilaisuudessa, ja pilaili varsin miellyttävästi kehoittaen minua lähettämään kotimaahani pari struldbrugia, jotka varmaan parantaisivat kansan kuolemanpelosta. Sellaisen ulosviennin näyttivät kuitenkin maan lait tekevän mahdottomaksi; muuten olisin mielelläni suostunut vaivautumaan ja suorittamaan niiden kuljetuksesta aiheutuvat kulungit.
Minun täytyi myöntää, että tämän kuningaskunnan lait, mikäli koskivat struldbrugeja, lepäsivät erittäin lujilla perustuksilla ja että jokaisen maan olisi ollut pakko samanlaisissa oloissa menetellä aivan samoin. Koska näet ahnaus on korkean iän välttämätön seuraus, saisivat nuo kuolemattomat muuten ajan pitkään haltuunsa koko kansakunnan omaisuuden ja anastaisivat hallintovallan, mikä kykyjen puutteessa välttämättä johtaisi yleiseen perikatoon.