YHDESTOISTA LUKU
Tekijä lähtee Luggnaggista ja purjehtii Japaniin. Sieltä hän palaa hollantilaisessa aluksessa Amsterdamiin ja Amsterdamista Englantiin.
Otaksuin struldbrugeja kuvaillessani herättäväni lukijassa jonkinlaista mielenkiintoa, sillä asia näyttää jossakin määrin erikoiselta. En ainakaan muista lukeneeni mitään sellaista niistä matkakertomuksista, jotka ovat sattuneet käsiini, mutta jos kumminkin erehdyn, niin olkoon puolustuksenani, että samaa maata kuvailevat matkailijat usein pakostakin viipyvät samoissa yksityisseikoissa ja ettei silti voida väittää heidän lainanneen tai jäljentäneen niitä aikaisemmista teoksista.
Koska tämän kuningaskunnan ja Japanin suuren valtakunnan välillä vallitsee alinomainen liikeyhteys, on varsin luultavaa, että japanilaiset kirjailijat ovat kertoneet jotakin struldbrugeista; mutta minä viivyin Japanissa niin lyhyen ajan ja japaninkieli oli minulle niin outo, etten kyennyt asiaa lähemmin tutkimaan. Toivon kumminkin, että hollantilaiset tämän vihjaukseni johdosta haluavat ja osaavat täyttää esitykseni aukot.
Hänen Majesteettinsa oli useat kerrat hartaasti kehoittanut minua ottamaan vastaan jonkin viran hovissa, mutta havaittuaan järkähtämättömän päätökseni olevan palata kotimaahan hän suvaitsi antaa minulle matkaluvan ja kunnioitti minua jättämällä käytettäväkseni Japanin keisarille osoitetun omakätisen suosituskirjeensä. Hän lahjoitti minulle sitäpaitsi neljäsataaneljäkymmentäneljä suurta kultarahaa (tämä kansa käyttää mielellään parillisia lukuja) ja punaisen timantin, jonka möin Englannissa yhteentoistasataan puntaan.
Toukokuun kuudentena päivänä 1709 sanoin juhlalliset jäähyväiset Hänen Majesteetilleen ja ja kaikille tuttavilleni. Hallitsija suvaitsi määrätä henkivartioston saattelemaan minua Glanguenstaldiin, saaren lounaisosassa sijatsevaan kuninkaalliseen satamaan. Kuuden päivän kuluttua löysin laivan, joka oli valmiina lähtemään Japaniin. Matkaan kului viisitoista päivää. Me laskimme maihin pieneen Xamoshi-nimiseen satamakaupunkiin, joka sijaitsee Japanin kaakkoisosassa. Kaupunki on läntisessä niemessä, mistä johtaa kapea kannas pohjoiseen, syvään merenlahteen, jonka luoteisosassa sijaitsee pääkaupunki Yeddo. Maihin noustuani näytin tullivirkailijoille Luggnaggin Kuninkaan Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen osoittamaa suosituskirjettä. He tunsivat varsin hyvin sinetin, joka oli kämmenpohjani kokoinen. Siinä nähtiin Kuningas nostamassa maasta rampaa kerjäläistä. Kuultuaan kirjeestäni ottivat kaupungin viranomaiset minut vastaan kuin julkisen lähettilään, varustivat minut ajoneuvoilla ja palveluskunnalla ja kuljettivat tavarani Yeddoon, missä pääsin hallitsijan puheille ja jätin suosituskirjeeni. Se avattiin juhlallisin menoin, ja sen käänsi Keisarille tulkki, joka sitten Keisarin käskystä kehoitti minua ilmoittamaan toivomukseni, jotka täytettäisiin Luggnaggin kuninkaallisen veljen tähden, olivatpa millaiset tahansa. Tulkkina toimi henkilö, jonka tehtävänä muuten oli asioida hollantilaisten kanssa. Hän arvasi minut ulkonäöstäni eurooppalaiseksi ja toisti senvuoksi Hänen Majesteettinsa käskyn hollanninkielellä, jota puhui sangen hyvin. Minä vastasin aikaisemman päätökseni mukaisesti, että olin hollantilainen kauppias, olin haaksirikkoutunut etäisessä seudussa, kulkenut sieltä maitse ja meritse Luggnaggiin ja vihdoin purjehtinut Japaniin toivoen sieltä pääseväni takaisin Eurooppaan jonkun maanmieheni keralla, koska tiesin heidän käyvän kauppaa tässä valtakunnassa. Pyysin senvuoksi mitä nöyrimmin Hänen Majesteettiaan armollisesti käskemään, että minut kuljetettaisiin turvallisesti Nagasakiin. Tähän lisäsin vielä toisen pyynnön, nimittäin että Hänen Majesteettinsa suvaitsisi suojelijani, Luggnaggin kuninkaan tähden vapauttaa minut maanmiesteni suoritettavaksi määrätystä seremoniasta, krusifiksin tallaamisesta, koska olin joutunut hänen valtakuntaansa onnettomuuden vuoksi, aikomatta ollenkaan käydä kauppaa. Kun viimeksimainittu pyyntö oli Keisarille tulkittu, näytti hän hiukan hämmästyvän ja sanoi uskovansa, että olin maanmiesteni joukossa ensimmäinen, joka oli siinä suhteessa yhtään arkaillut. Hän lisäsi epäilevänsä, olinko oikea hollantilainen ja arveli, että pikemmin saatoin olla kristitty. Hän lupasi suostua omituiseen oikkuuni mainitsemieni syitten vuoksi, mutta ennen kaikkea osoittaakseen erinomaisella tavalla suosiotaan Luggnaggin kuninkaalle. Asia oli kuitenkin toimitettava taitavasti, ja upseerit saivat käskyn antaa minun kulkea ohi ikäänkuin epähuomiossa. Hän näet vakuutti, että jos maanmieheni hollantilaiset salaisuuden keksisivät, he leikkaisivat minulta kurkut poikki kotimatkana. Minä lausuin tulkin avulla kiitokseni niin tavattomasta suosiosta, ja kun joitakin joukko-osastoja oli parhaillaan lähdössä Nagasakiin, sai komentava upseeri määräyksen kuljettaa minut sinne vioittumattomana ja erikoiset ohjeet krusifiksi-asiasta.
Kesäkuun 9:nä päivänä 1709 saavuin Nagasakiin pitkän ja vaivalloisen matkan suoritettuani. Aivan pian tapasin joukon hollantilaisia merimiehiä, jotka kuuluivat suuren 450 tonnin kantoisen amsterdamilaisen aluksen Amboynan miehistöön. Olin elänyt pitkät ajat Hollannissa harjoittaessani Leydenissä opinnoita ja puhuin hollanninkieltä hyvin. Merimiehet saivat kohta selville, mistä viimeksi tulin, ja olivat erittäin kärkkäät kuulemaan matkoistani ja elämänvaiheistani. Minä sommittelin niin lyhyen tarinan kuin suinkin osasin, mutta salasin enimmät asiat. Minä tunsin useita henkilöitä Hollannissa ja osasin keksiä nimet vanhemmilleni, joiden sanoin olevan vaatimatonta väkeä Gelderlandin maakunnasta. Olisin maksanut kapteenille (eräälle Theodorus Vangrultille) matkasta Hollantiin, mitä hän näki hyväksi vaatia; mutta kuultuaan, että olin välskäri, hän tyytyi puoleen maksuun sillä ehdolla, että tarvittaessa toimisin ammatissani. Ennenkuin lähdimme purjehtimaan, kysyivät muutamat laivamiehet minulta kerran toisensa jälkeen, olinko suorittanut mainitun seremonian. Minä väistin kysymystä vastaten yleisin kääntein, sanoin täyttäneeni joka kohdassa Keisarin ja hovin käskyt. Eräs ilkeä laivurilurjus meni siitä huolimatta upseerin luo, osoitti minua ja sanoi, etten ollut vielä tallannut krusifiksiä. Mutta upseeri, joka oli saanut minua koskevan määräyksen, antoi sille konnalle kaksikymmentä bambukepin iskua selkään, ja sen koommin ei minua enää kiusattu sellaisilla kysymyksillä.
Matkalla ei sattunut mitään mainitsemisen arvoista. Me purjehdimme suotuisassa tuulessa Hyväntoivonniemeen, missä viivähdimme vain ottaaksemme alukseen rievää vettä. Huhtikuun kymmenentenä päivänä saavuimme onnellisesti Amsterdamiin. Matkalla oli ainoastaan kolme miestä kuollut tauteihin ja neljäs pudonnut keulamastosta mereen lähellä Guinean rannikkoa. Amsterdamista purjehdin pian Englantiin eräässä mainitun kaupungin aluksessa.
Huhtikuun kuudentenatoista päivänä 1710 saavuimme Downsiin. Minä astuin maihin seuraavana aamuna ja näin jälleen syntymämaani oltuani poissa viisi vuotta ja kuusi kuukautta. Lähdin suoraa päätä Redriffiin, jonne saavuin samana päivänä kello kaksi iltapuolella, ja tapasin vaimoni ja lapseni terveinä.