Hän lisäsi kuulleensa liiankin paljon sodasta sekä tässä että edellisissä keskusteluissa. Oli eräs toinenkin seikka, joka nyt häntä hiukan tyrmistytti. Minä olin kertonut hänelle eräiden miehistööni kuuluvien henkilöiden poistuneen kotimaastaan, koska oikeudenkäynti oli heidät hävittänyt, mutta hän ei kyennyt käsittämään, kuinka oikeus, jonka piti turvata kaikkia, voi saattaa ketään häviöön. Senvuoksi hän halusi saada lähempiä tietoja siitä, mitä tarkoitin puhuessani laista ja oikeudesta ja henkilöistä, jotka niitä asioita hoitivat kotimaassani vallitsevan käytännön mukaisesti; hänen mielestään näet piti vaiston ja ymmärryksen riittää opastajiksi järjellisille olennoille, jollaisia väitimme olevamme, koska ne osoittavat, mitä meidän tulee tehdä ja mitä jättää tekemättä.
Minä selitin Hänen Armollensa, että laki oli tiede, johon en ollut kovinkaan perehtynyt muuten kuin turvautumalla, joskin turhaan, asianajajiin jouduttuani kokemaan erinäisiä vääryyksiä; mutta lupasin siitä huolimatta selittää hänelle asian niin hyvin kuin suinkin osasin.
Sanoin hänelle, että keskuudessamme oli erikoinen sääty, jota nuoruudesta asti totutettiin tätä tarkoitusta varten runsaasti lisätyn sanavaraston avulla todistamaan, että valkoinen on musta ja musta valkoinen, aina riippuen siitä, mitä heille maksettiin. Kaikki muut ihmiset ovat tämän säädyn orjia. Jos esimerkiksi naapurini tekee mieli minun lehmääni, niin hän palkkaa asianajajan todistamaan, että lehmä kuuluu hänelle eikä minulle. Minun täytyy silloin palkata toinen puolustamaan oikeuttani, koska omasta puolestaan puhuminen on vastoin kaikkia lain sääntöjä. Mainitsemassani tapauksessa, ollessani laillinen omistaja, minä joudun kahdesta syystä suuriin vaikeuksiin. Ensinnäkin on huomattava, että asianajajaani on melkein kätkyestä asti harjoitettu puolustamaan vääryyttä, joten hän joutuu aivan oudoille aloille puolustaessaan oikeutta ja käy sellaiseen luonnottomaan toimeen aivan vastahakoisesti. Toinen pulma on siinä, että asianajajani täytyy menetellä erittäin varovasti, ellei mieli saada nuhteita tuomareilta ja joutua virkaveljiensä vihan esineeksi, koska vähentää oikeuskäytäntöä. Niinpä minulla onkin vain kaksi keinoa lehmäni säilyttämiseksi. Ensimmäinen on se, että voitan kaksinkertaisesti maksamalla puolelleni vastustajan asianajajan, joka siinä tapauksessa pettää asiakkaansa antaen ymmärtää, että oikeus on hänen puolellaan. Toinen keino on siinä, että asianajajani esittää asiani niin vääränä kuin suinkin voi myöntämällä lehmän kuuluvan vastustajalleni. Taitavasti käytettynä tämä keino epäilemättä saa tuomarin myötätunnon minun puolelleni.
Teidän Armonne tulee tietää, että näiden tuomarien tehtävänä on ratkaista kaikenlaisia omistusoikeutta koskevia riitoja, mutta myöskin rikosasioita, ja että heidät on valittu kaikkein ovelimpien, vanhoiksi tai laiskoiksi ehtineiden asianajajien joukosta. Koska he ovat kaiken ikänsä olleet nurjamieliset totuudelle ja tasapuolisuudelle, he valitettavasti suosivat pakostakin yhä edelleen petosta, valapattoisuutta ja vääryyttä siinä määrin, että tiedän useiden kieltäytyneen ottamasta lahjuksia siltä asianosaiselta, jolla oli oikeus puolellaan, koska olisivat muuten solvanneet säätyänsä tekemällä sellaista, mikä ei sovellu hädän olemukseensa eikä virkaansa.
Näiden lakimiesten keskuudessa on sääntönä, että kaikki se, mitä on tehty, voidaan lainmukaisesti tehdä uudestaan, ja sen vuoksi he keräävät erikoisen huolellisesti kaikki aikaisemmin julistetut, yleistä oikeudentuntoa ja ihmisten tervettä järkeä rikkovat päätökset. Näitä ennakkotapauksiksi nimittämiään päätöksiä he esittävät auktoriteetteinä puolustaessaan kaikkein epäoikeutetuimpia mielipiteitä, ja tuomarit tietävät aina toimia niiden mukaisesti.
Asiaa oikeudessa käsiteltäessä he tarkoin varovat koskettelemasta jutun ydinkohtaa, puhuvat äänekkäästi ja kiivaasti ja viipyvät kaikenlaisissa asiaankuulumattomissa seikoissa. Esimerkiksi ylempänä mainitussa riitajutussa he eivät ollenkaan halua tietää, millä oikeudella vastustajani vaatii omakseen lehmääni, vaan tutkistelevat, onko puheenalainen lehmä punainen vai musta, ovatko sen sarvet pitkät vai lyhyet, onko sen laidun ympyränmuotoinen vai neliömäinen, lypsetäänkö lehmä kotona vai ulkona, mitkä taudit sitä vaivaavat ja niin edespäin. Sitten tarkastellaan ennakkotapauksia, siirretään asia toistaiseksi kerta toisensa jälkeen, ja kymmenen, kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden kuluttua annetaan päätös.
On vielä huomattava, että tämä sääty puhuu omaa kapulakieltänsä, jota ei kukaan muu kuolevainen ymmärrä. Sitä käyttäen on kirjoitettu kaikki heidän lakinsa, joiden lisäämisestä he pitävät erikoista huolta. Niin menetellen he ovat kerrassaan sekoittaneet totuuden ja valheen, oikeuden ja vääryyden peruskäsitteet, joten tarvitaan kolmekymmentä vuotta, kun on ratkaistava, kuuluuko kuuden sukupolven aikana suvussani perintönä kulkenut pelto minulle vai jollekin kolmensadan peninkulman päässä asuvalle muukalaiselle.
Käytäessä oikeutta henkilöitä vastaan, joita syytetään valtiollisista rikoksista, menetelmä on paljoa lyhyempi ja suositeltavampi. Tuomari antaa silloin kuulustella vallassaolijoiden toivomuksia ja voi sitten huoletta hirttää tai vapauttaa syytetyn tarkoin noudattaen kaikkia laillisia muotoja.
Tässä kohden isäntäni keskeytti esitykseni sanoen kovin pahoittelevansa, etteivät olennot, joilla kertomuksestani päättäen täytyi olla aivan erinomaiset luontaiset lahjat, kehoitettu ohjaamaan toisia viisauden ja tietojen hankinnassa. Minä vakuutin Hänen Armollensa, että he olivat kaikissa heidän omaan alaansa kuulumattomissa asioissa kaikkein typerimpiä ja tietämättömimpiä keskuudessamme, aivan kelvottomia tavalliseen keskusteluun, kaiken tiedon ja valistuksen ilmeisiä vihollisia ja pyrkivät solvaamaan ihmisten tervettä järkeä kaikissa muissakin asioissa aivan samoin kuin oman ammattinsa alueella.