VIIDES LUKU
Tekijä kuvailee isäntänsä käskystä Englannin oloja. Euroopan hallitsijoiden keskinäisten sotien syyt. Tekijä alkaa selostaa Englannin valtiojärjestystä.
Lukija suvaitkoon ottaa huomioon, että seuraava monien keskustelujemme supistettu selostus sisältää yhteenvetona tärkeimmät niistä seikoista, joita pohdimme eri kertoina kolmen vuoden kuluessa, sillä Hänen Armonsa halusi usein lähempiä selityksiä, kun olin ehtinyt paremmin perehtyä houyhnhnmien kieleen. Minä esitin hänelle niin hyvin kuin osasin Euroopan kaikkia oloja, puhuin kaupasta ja elinkeinoista, taiteista ja tieteistä, ja hänen erinäisten seikkojen johdosta esittämiinsä kysymyksiin antamani vastaukset olivat ehtymätön keskustelujen lähde. Mainitsen tässä kuitenkin vain tärkeimmät seikat siitä, mitä isänmaani oloja pohdittaessa lausuttiin, ja järjestän asiat niin hyvin kuin voin ottamatta huomioon keskustelujemme aikaa tai muita ulkonaisia olosuhteita, mutta pitäen lujasti kiinni totuudesta. Ainoana huolenani on, että tuskin kykenen oikeudenmukaisesti esittämään isäntäni väitteitä ja lausumia; vaillinaiset kykyni ja ajatusten kääntäminen barbaariselle kielellemme ovat siinä suhteessa auttamattomasti haitaksi.
Hänen Armonsa käskyä noudattaen kuvailin siis Oranian prinssin aikana tapahtunutta vallankumousta, mainitun prinssin aloittamaa ja hänen seuraajansa, nykyisen Kuningattaren uudistamaa pitkällistä Ranskan sotaa, johon ottivat osaa kristikunnan mahtavimmat valtiot ja joka yhä vielä jatkui. Minä laskin isäntäni pyynnöstä, että yahooita oli sodan kestäessä kaatunut suunnilleen miljoona, että kaupunkeja oli valloitettu satakunta tai enemmänkin ja laivoja poltettu tai upotettu kolme sen vertaa.
Hän tiedusteli minulta, mitkä olivat tavalliset syyt tai vaikuttimet valtion alkaessa käydä sotaa toista vastaan. Minä vastasin, että niitä oli lukemattomia, mutta että tahdoin mainita ainoastaan muutamia tärkeimpiä. Toisinaan oli syynä ruhtinaiden kunnianhimo; heillä näet ei mielestään ole milloinkaan kyllin paljon maata ja kansaa hallittavanaan. Toisinaan kehnot ministerit, jotka houkuttelevat herransa sotaan tukahduttaakseen tai johtaakseen harhaan heidän huonosta hallituksestaan johtuvan alamaisten tyytymättömyyden. Mielipiteiden erilaisuus on maksanut useiden miljoonien hengen, esimerkiksi kysymys, onko liha leipää vai leipä lihaa, onko eräiden marjojen mehu verta vai viiniä, onko viheltäminen pahe vai hyve, onko parempi suudella paalua vai heittää se tuleen, mikä on paras puvun väri, musta, valkoinen, punainen vaiko harmaa, tuleeko vaatetuksen olla pitkä vai lyhyt, ahdas vai väljä, likainen vai puhdas, ja niin edespäin. Nämä, varsinkin mitättömiä seikkoja koskevista eriävistä mielipiteistä syntyneet sodat ovatkin kaikkein verisimpiä ja pitkäaikaisimpia.
Toisinaan taistelee kaksi ruhtinasta saadakseen ratkaistuksi, kumpi heistä saa riistää joltakin kolmannelta hänen alueensa, joihin kummallakaan ei ole minkäänlaista oikeutta. Toisinaan aloittaa jokin ruhtinas sodan toista vastaan, koska pelkää toisen hyökkäävän kimppuunsa. Toisinaan ryhdytään sotaan, koska vihollinen on liian voimallinen, toisinaan taas siitä syystä, että hän on liian heikko. Toisinaan haluavat naapurimme sitä, mikä kuuluu meille; toisinaan taas on heillä sellaista, minkä me mielellämme ottaisimme haltuumme, ja niin me tappelemme, kunnes he ottavat meidän omamme tai me otamme heidän omansa. Aivan oikeutettuna pidetään sodan aloittamista sellaista maata vastaan, jonka kansan on köyhdyttänyt nälänhätä, näännyttänyt rutto tai repinyt rikki puoluekiihko. Meillä on oikeus aloittaa sota lähintä liittolaistamme vastaan, jos jokin hänen kaupunkinsa sijaitsee meille soveliaassa paikassa tai jos hänen hallussaan on maa-alue, joka täydentäisi ja pyöristäisi meidän rajojamme. Lähettäessään joukkoja maahan, jonka asujaimet ovat köyhiä ja tietämättömiä, ruhtinas voi laillisesti tuomita kuolemaan puolet heistä ja tehdä toiset orjiksi, siten sivistäen heitä ja kohottaen heidät barbaarista elämänkantaa korkeammalle. Jos joku ruhtinas on pyytänyt toiselta apua vihollisen maahanhyökkäystä vastaan, on erittäin kuninkaallista, kunniakasta ja yleistä, että auttaja maahanhyökänneen karkoitettuaan itse valtaa alueet ja surmaa, vangitsee tai karkoittaa sen ruhtinaan, jota on tullut auttamaan. Veriheimolaisuuteen tai naimaliittoihin perustuva sukulaisuus on usein ruhtinaitten välisten sotien syynä, ja mitä läheisempi sukulaisuus, sitä suurempi taipumus tappelemaan. Köyhät kansat ovat ahnaita ja rikkaat kopeita, ja köyhyys ja kopeus ovat aina eripuraiset. Niin ollen pidetään sotilaan tointa kaikkein kunniallisimpana; sotilas näet on yahoo, joka on palkattu kylmäverisesti surmaamaan niin paljon kuin suinkin oman heimonsa jäseniä, jotka eivät ole milloinkaan tehneet hänelle mitään pahaa.
Euroopassa on olemassa myös eräänlaisia kerjäläisruhtinaita, jotka eivät kykene käymään sotaa omin neuvoin, vaan vuokraavat joukkonsa rikkaammille kansoille määrätystä päivärahasta. Siitä ne pidättävät itselleen kolme neljännestä, ja siten kertyvät varat ovat heidän tärkeimmät tulonsa. Sellaisia ruhtinaita on Saksassa ja muissa Euroopan pohjoisissa osissa.
Se, mitä olet minulle kertonut sodan seikoista, sanoi isäntäni, osoittaa tosiaankin mitä erinomaisimmin, millaisia vaikutuksia koituu siitä järjestä, jonka väitätte omistavanne. On kuitenkin onnellinen asia, että häpeä on vaaraa suurempi ja että luonto on sommitellut teidät sellaisiksi, että suuren vahingon aikaansaaminen on teille mahdotonta. Suunne on kasvojenne tasossa, joten ette voine mitenkään purra toisianne muuten kuin yhteisestä sopimuksesta. Etu- ja takajalkojenne kynnet ovat niin heikot, että yksi ainoa meikäläinen yahoo ajaisi tusinan teitä käpälämäkeen. Harkitessani mainitsemaasi taistelussa kaatuneiden määrää, en voi olla ajattelematta, että olet sanonut asian, jota ei ole.
En voinut olla pudistamatta päätäni ja hymyilemättä hiukan hänen tietämättömyydelleen. Ja koska en ollut sotataitoon perehtymätön, kuvailin hänelle tykit, mörssärit, musketit, karbiinit, pistoolit, luodit, ruudin, miekat, pistimet, tappelut, piiritykset, peräytymiset, hyökkäykset, miinat ja vastamiinat, pommitukset ja meritaistelut, laivain uppoamisen tuhansine miehineen, kaksikymmentätuhatta kaatunutta kummallakin puolella, kuolevien valitukset, irtiraastetut jäsenet, ruudinsavun, metelin, hevosten jalkoihin murskautuvat, paon, takaa-ajon, voiton, kentät täynnä koirien, sutten ja petolintujen saaliiksi jätettyjä ruumiita, kuvailin ryöstön, raiskauksen, polton ja hävityksen työt. Korostaakseni omien rakkaitten maanmiesteni urhoollisuutta vakuutin hänelle nähneeni heidän räjähdyttävän ilmaan yhdellä kertaa sata vihollista eräässä piirityksessä ja yhtä monta eräässä aluksessa ollutta, joiden kuolleet ruumiit putosivat kappaleina alas pilvistä, katselijoiden suureksi huviksi.
Aioin ryhtyä yksityiskohtaisemmin asiasta kertomaan, mutta isäntäni käski minun vaieta. Hän sanoi, että yahooiden luonnonlaatuun perehtynyt voi hyvinkin uskoa niin ilkeän eläimen voivan suorittaa kaikki mainitsemani teot, jos vain niiden voima ja oveluus vastasi niiden kataluutta. Mutta samalla kuin kuvaukseni oli lisännyt hänessä koko yahoo-heimoon kohdistuvaa inhontunnetta, oli se saanut aikaan mielenhämmennyksen, jota hän ei ollut aikaisemmin ollenkaan tuntenut. Hän ajatteli, että jos hänen korvansa tottuisivat tuollaisiin inhoittaviin sanoihin, ne voisivat vähitellen kuunnella niitä vähemmän kauhistuen. Vaikka hän vihasikin oman maansa yahooita, ei hän kumminkaan soimannut heitä vihattavista ominaisuuksistaan enempää kuin jotakin gnnayhia (petolintua) sen julmuudesta tai särmikästä kiveä siitä, että se oli leikannut haavan hänen kavioonsa. Jos sitävastoin luontokappale, joka väitti olevansa järjellinen, voi suorittaa sellaisia hirmuisia tekoja, niin hän pelkäsi tuon väärään suuntaan kehittyneen kyvyn olevan eläimellisyyttäkin pahemman. Senvuoksi hänestä näytti varmalta, että meissä oli järjen asemesta vain jonkinlainen muu kyky, joka oli omansa paisuttamaan luontaisia paheitamme, niinkuin samea virta heijastaa rujoa ruumista sekä suurempana että vieläkin rujompana.