Kuten jo aikaisemmin olin kokenut hänelle selittää, olin viidenkymmenen kaltaiseni kanssa tullut eräästä kaukaisesta maasta. Me matkustimme meritse isossa ontossa aluksessa, joka oli Hänen Armonsa asuntoa suurempi. Minä kuvailin laivaa niin hyvin kuin osasin ja selitin levitettyä nenäliinaani apuna käyttäen, kuinka tuuli kuljetti sitä eteenpäin. Kerroin, kuinka riidan synnyttyä keskuudessamme minut laskettiin maihin tälle rannikolle, mistä lähdin astelemaan eteenpäin, tietämättä minne, kunnes hän pelasti minut iljettävien ja ahdistavien yahooiden keskeltä. Hän kysyi minulta, kuka oli laivan rakentanut ja kuinka oli mahdollista, että kotimaani houyhnhnmit jättivät sen järjettömien elukoiden huostaan. Minä vastasin, etten uskaltanut jatkaa kertomustani, ellei hän kunniasanallaan luvannut olla loukkaantumatta; sillä ehdolla sanoin kertovani kaikki ne ihmeet, joista olin usein maininnut. Hän suostui, ja minä jatkoin vakuuttaen hänelle, että laivan olivat rakentaneet kaltaiseni olennot, jotka kaikissa käymissäni maissa samoinkuin kotimaassanikin olivat ainoat hallitsevat, järjelliset eläimet, ja että minä tänne tultuani ja nähtyäni houyhnhnmien toimivan järjellisten olentojen tavoin olin yhtä hämmästynyt kuin hän tai hänen tuttavansa havaitessaan jonkinlaisia järjen merkkejä olennossa, jota suvaitsivat nimittää yahooksi ja jota kaikin puolin muistutin, mutta jonka rappeutuneesta ja eläimellisestä luonnonlaadusta en voinut olla vastuussa. Sanoin vielä, että jos hyvä onni joskus saattelisi minut omalle maalleni ja minä aikomustani noudattaen kertoisin tänne tekemästäni retkestä, niin kaikki olisivat sitä mieltä, että sanoin asian, jota ei ollut, että kehräsin asian omasta päästäni. Ja vaikka erinomaisesti kunnioitin häntä itseään, hänen perhettään ja ystäviään, rohkenin sentään, luottaen hänen lupaukseensa, ettei närkästyisi, sanoa, että maanmieheni tuskin voisivat pitää mahdollisina oloja, joiden vallitessa houyhnhnm olisi kansan hallitseva olento ja yahoo järjetön elukka.

NELJÄS LUKU

Houyhnhnmien käsitys todesta ja valheesta. Isäntä ei hyväksy tekijän esitystä. Tekijä kertoo seikkaperäisemmin itsestään ja matkaseikkailuistaan.

Isäntäni kuunteli kertomustani ilmeisesti hämmentynein mielin, sillä käsitteet epäillä ja olla uskomatta ovat tässä maassa niin vähän tunnetut, etteivät asukkaat tiedä, miten menetellä sellaisessa tapauksessa. Kun toisissa osissa maailmaa elävien ihmisten luonnonlaadusta keskustellessamme sain usein tilaisuutta puhua valhettelemisesta ja asiain väärin esittämisestä, oli isäntäni vaikea ymmärtää, mitä tarkoitin, vaikka hän muuten oli varsin terävä-älyinen. Hän näet päätteli näin. Puhekyky on meille suotu, jotta voisimme toisiamme ymmärtää ja saada tietoa tosiasioista. Jos nyt joku sanoo asian, jota ei ole, niin tuo tarkoitus ei toteudu, koska en oikeastaan voi sanoa häntä ymmärtäväni enkä suinkaan ole saanut mitään tietoa, vaan hän jättää minut pahempaan kuin tietämättömyyteen, kun näet johdun uskomaan, että asia on musta, vaikka se on valkoinen, tai lyhyt, vaikka se on pitkä. Siinä kaikki, mitä hänellä oli sanottavana valhettelun taidosta, jota inhimilliset olennot täydellisesti vallitsevat.

Palaan asiaan. Minun vakuutettuani, että yahoot olivat kotimaassani ainoa hallitseva eläinsuku (tämän seikan hän sanoi menevän aivan yli ymmärryksen) isäntäni tiedusteli, oliko keskuudessamme houyhnhnmeja ja mikä oli heidän tehtävänsä. Minä sanoin hänelle, että meillä oli niitä paljonkin, että ne kesällä kävivät laitumella niityillä ja elelivät talvella taloissa syöden heiniä ja kauroja ja että palvelija-yahooiden tehtävänä oli sukia ne, kammata niiden harjat, siivota kaviot, ruokkia niitä ja valmistaa niille makuusija. Minä ymmärrän asian hyvin, sanoi isäntäni; kaikesta, mitä sanot, käy selvästi ilmi, että väittivätpä yahoot olevansa kuinka järkeviä tahansa, houyhnhnmit sittenkin ovat teidän herrojanne; toivoisin vain, että meidän yahoomme olisivat yhtä tottelevaisia. Minä pyysin Hänen Armoltaan anteeksi, etten voinut kertomustani jatkaa, koska tiesin, ettei se ollenkaan häntä miellyttäisi, mutta hän vaati minua ilmoittamaan kaikki, kaikkein pahimmatkin asiat. Minä sanoin tottelevani. Myönsin, että meikäläiset houyhnhnmit, joita nimitimme hevosiksi, olivat jaloimmat ja kauneimmat eläimemme, erinomaisen voimakkaat ja nopeat. Ylhäisten henkilöiden omistamia käytettiin matkoilla, metsästysretkillä tai vetämään kevyitä vaunuja. Niitä kohdeltiin erittäin hyvin ja huolellisesti, kunnes tulivat kipeiksi tai jäseniltään kankeiksi. Silloin ne myytiin, ja niitä käytettiin kaikenlaisessa raskaassa työssä, kunnes kuolivat. Sitten ne nyljettiin, nahka myytiin tavalliseen käypään hintaan ja ruumiit jätettiin koirien ja petolintujen raadeltaviksi. Tavallisten hevosten kohtalo ei kumminkaan ollut yhtä suopea. Ne kuuluivat talonpojille, ajureille ja muille vähäväkisille, jotka käyttivät niitä rasittavassa työssä ja ruokkivat huonommin. Minä kuvailin niin hyvin kuin osasin, kuinka maassamme ratsastetaan, millaiset ovat ohjakset, satulat, kannukset, piiskat, valjaat ja rattaat. Mainitsin vielä, että kiinnitimme niiden kavioihin eräästä raudan nimellä mainitusta kovasta aineesta valmistetut kiskot, jotka estivät kavioita murtumasta kivisillä teillä, joita pitkin usein kuljimme.

Ilmaistuaan erinäisiä kertoja syvintä närkästystään isäntäni kysyi, kuinka uskalsimme nousta houyhnhnmin selkään; hän näet tiesi varmaan, että heikoin hänen palvelijoistaan kykeni karistamaan alas väkevimmän yahoon tai paneutumalla pitkäkseen ja piehtaroimalla murskaamaan elukan kuoliaaksi. Minä vastasin, että hevosemme totutetaan kolmen neljän vuoden ikäisistä erilaisiin tehtäviinsä, että ne, jotka osoittautuvat sietämättömän uppiniskaisiksi, valjastettiin raskaitten kuormien eteen, että niitä nuorina rangaistiin ankarasti kaikista ilkeistä tepposista, että tavallisiksi ratsu- tai ajohevosiksi aiotut orivarsat yleensä kuohittiin, kun olivat ehtineet kahden vuoden ikäisiksi, jotta muuttuisivat säyseämmiksi ja lauhkeammiksi ja että ne olivat hyvin herkkiä palkitsemiselle ja rankaisemiselle; mutta samalla pyysin Hänen Armoansa ottamaan huomioon, ettei niissä ollut järjen hiventäkään, enempää kuin tämän maan yahooissa.

Minä yritin kaikkia mahdollisia selityksiä käyttäen saada isäntääni oikein ymmärtämään, mitä kerroin. Se oli kuitenkin erinomaisen hankalaa, sillä heidän kielensä ei ole sanarikasta, koska näet heillä on vähemmän pyyteitä ja tarpeita kuin meillä. Mahdotonta on kuvailla, kuinka hän harmistui kuullessaan, että kohtelimme houyhnhnmheimoa säälimättömästi, varsinkin kun olin selittänyt hänelle, miten hevosia meillä kuohittiin, jotteivät ne voisi jatkaa sukuaan ja jotta tulisivat nöyremmiksi. Hän sanoi, että jos tosiaankin oli olemassa maa, jossa vain yahoot olivat järjellä varustetut, niin niiden täytyi epäilemättä olla hallitsevina, koska järki on aina lopulta raakaa voimaa väkevämpi. Ottaen huomioon ruumiinrakenteemme, varsinkin minun, hän kuitenkin oli sitä mieltä, ettei mikään muu luontokappale ollut niin huonosti varustettu soveltamaan järkeä käytännöllisen elämän toimiin, ja halusi sitten kuulla, olivatko kotimaani asukkaat minun vai hänen maansa yahooiden kaltaisia. Minä vakuutin hänelle olevani yhtä hyvämuotoinen kuin useimmat ikäiseni, mutta että nuoremmat miehet ja naiset olivat paljoa heikompia ja hauraampia ja että viimeksimainittujen hipiä oli yleensä valkoinen kuin rieskamaito. Hän myönsi minun tosiaankin eroavan muista yahooista sikäli, että olin paljoa siivollisempi enkä aivan yhtä muodoton kuin ne, mutta todellisen hyödyn kannalta hän arveli minun eroavan niistä epäedullisella tavalla. Etu- ja takajalkojeni kynnet olivat aivan mitättömät, ja etujalkojani hän ei oikeastaan voinut sillä nimellä mainita, koska ei milloinkaan nähnyt minun kävelevän niiden varassa; ne olivat ilmeisesti niin arat, etteivät sietäneet maankamaraa. Ne olivat tavallisesti paljaat, ja se peite, jota toisinaan käytin, ei ollut samanmuotoinen eikä yhtä luja kuin takajaloissa. Minä en kyennyt kävelemään varmasti, sillä jos jompikumpi takajalkani luiskahti, niin minun täytyi auttamattomasti kaatua. Sitten hän alkoi havaita vikoja ruumiini muissakin osissa. Kasvoni olivat liian litteät, nenäni liian ulkoneva, silmät sijaitsivat etupuolella, joten en kyennyt katsomaan kummallekaan sivulle kääntämättä päätäni. Minä en osannut syödä nostamatta toista etujalkaani huulilleni, ja sen vuoksi luonto oli sijoittanut nuo jäsenet tätä tarkoitusta vastaaviksi. Hän ei käsittänyt, mitä hyötyä voi olla takajalkojeni moneen osaan jakautumisesta; nekin olivat liian arat astellakseen kovien ja terävien kivien peittämällä maalla, ellei niitä peitetty jonkin toisen eläimen nahasta valmistetuilla koteloilla. Koko ruumiini tarvitsi helteen ja kylmän varalta verhoa, jonka pukemisesta ja riisumisesta koituva ikävä työ minun täytyi joka päivä suorittaa. Hän oli vielä huomannut, että kaikki hänen maansa eläimet luonnostaan vaistomaisesti inhosivat yahooita, joita heikommat karttoivat ja väkevämmät karkottivat. Jos siis otaksuttiin, että meille oli suotu järjen lahja, niin hän ei voinut käsittää, kuinka kykenimme voittamaan kaikkien olentojen luontaisen vastenmielisyyden ja kuinka niinmuodoin voimme niitä kesyttää ja saada tottelemaan. Hän ei kumminkaan (kuten sanoi) tahtonut asiasta kauemmin kiistellä, koska halusi mieluummin kuulla oman tarinani, jotakin itsestäni, maasta, jossa olin syntynyt, ja elämänkokemuksestani ja toimistani ennen hänen luokseen saapumista.

Minä vakuutin tahtovani erittäin mielelläni tyydyttää kaikki hänen toivomuksensa, mutta epäilin kovin, voisinko selittää erinäisiä seikkoja, joista Hänen Armollaan ei ollut minkäänlaista käsitystä, koska en ollut nähnyt hänen maassaan mitään niihin verrattavaa. Lupasin kuitenkin panna parastani ja yrittää ilmaista itseäni vertauksellisesti samalla pyytäen hänen apuansa, jos minulta sattuisi puuttumaan sanoja. Hän suvaitsi suostua pyyntööni.

Kerroin siis syntyneeni kunniallisista vanhemmista saarella, jota mainittiin Englannin nimellä ja joka sijaitsi tästä maasta niin monen päivänmatkan päässä kuin Hänen Armonsa väkevin palvelija kykeni kulkemaan auringon vuotuisen kierroksen kuluessa. Minut oli koulutettu välskäriksi, jonka tehtävänä oli lääkitä tapaturmien tai väkivallan aikaansaamia ruumiin vammoja. Kotimaatani hallitsi naarasihminen, jota nimitettiin Kuningattareksi. Minä lähdin maasta hankkiakseni itselleni rikkauksia, joilla voisin elättää itseäni ja perhettäni kotiin palattuani. Viime matkallani olin laivan kapteenina, ja minulla oli palveluksessani suunnilleen viisikymmentä yahoota, joista monet merillä kuolivat, joten minun täytyi palkata niiden sijaan toisten kansojen miehiä. Aluksemme oli kaksi kertaa vaarassa upota; ensin ankarassa myrskyssä ja sitten törmättyään kariin. Tässä isäntä keskeytti esitykseni kysyen, kuinka voin houkutella muukalaisia eri maista lähtemään mukaani, vaikka olin kärsinyt sellaisia vahinkoja ja ollut niin monessa vaarassa. Minä sanoin, että he olivat epätoivoisessa tilassa eläviä henkilöitä, joiden oli täytynyt paeta syntymäsijoiltaan köyhyytensä tai rikostensa vuoksi. Toiset olivat joutuneet rappiolle käräjöidessään, toiset olivat menettäneet kaiken omaisuutensa juomalla, irstailemalla ja pelaamalla, toiset olivat lähteneet maanpakoon oltuaan mukana valtiopetoksessa, useat senvuoksi, että olivat murhanneet, varastaneet, ryöstäneet, myrkyttäneet, tehneet vääriä valoja, väärentäneet, valmistaneet väärää rahaa, raiskanneet tai harjoittaneet luonnottomia paheita, paenneet lippujensa luota tai menneet vihollisen puolelle. Useimmat olivat karanneet vankilasta, ja kukaan ei uskaltanut palata kotimaahan, koska pelkäsivät kaikki joutuvansa hirteen tai vankeudessa kitumaan. Siitä syystä heidän oli pakko etsiä elatustaan muualta.

Tämän esityksen aikana isäntäni suvaitsi keskeyttää minut useita kertoja. Minä olin yrittänyt monin eri tavoin epäsuorasti kuvailla hänelle erilaisia rikoksia, joiden vuoksi useimpien miehistööni kuuluvien henkilöiden oli täytynyt paeta kotimaastaan. Meidän oli pakko keskustella useita päiviä, ennenkuin hän käsitti, mitä tarkoitin. Hän ei kyennyt mitenkään tajuamaan, minkätähden oli hyödyllistä tai tarpeellista harjoittaa noita paheita. Asiaa selittääkseni yritin saada hänet jotenkin käsittämään vallan ja rikkauden himoa ja hekuman, kohtuuttomuuden ja kateuden hirmuisia seurauksia. Kaikki tuo minun oli pakko selittää mainitsemalla esimerkkejä ja esittämällä erilaisia otaksumia, ja hän kohotti katseensa hämmästyneenä ja närkästyneenä, niinkuin ainakin henkilö, jonka mieleen iskee äkkiä jokin milloinkaan ennen näkemätön tai kuulematon asia. Heidän kielellään ei käy ilmaiseminen valtaa, hallitusta, sotaa, lakia, rangaistusta enempää kuin tuhansia muitakaan asioita tarkoittavia käsitteitä, joten minun oli melkein mahdoton saada hänelle ilmaistuksi ajatuksiani. Hänellä oli kuitenkin erinomainen äly, jota hän oli kehittänyt mietiskellen ja keskustellen, ja niin hänen onnistui vähitellen muodostaa itselleen pätevä käsitys siitä, mitä ihmisluonto voi saada aikaan meidän maillamme. Hän pyysi minua kuvailemaan hiukan yksityiskohtaisemmin Euroopaksi nimittämäämme maata ja erityisesti omaa maatani.