Suunnilleen kymmenen viikon kuluttua ymmärsin hänen useimmat kysymyksensä, ja kolmen kuukauden kuluttua voin lausua hänelle siedettäviä vastauksia. Hän oli ylen utelias tietämään, mistä maan osasta tulin ja kuinka olin oppinut jäljittelemään järjellistä olentoa. Yahoot (joiden kaltaiseksi hän selvästi minut havaitsi tarkastellessaan päätäni, käsiäni ja kasvojani, jotka olivat ainoat näkyvissäolevat ruumiinosat) näet oli huomattu kaikkein kovapäisimmiksi elukoiksi, vaikka heissä ilmeni jonkinlaista oveluutta ja erinomaista taipumusta ilkitöihin. Minä sanoin tulleeni kaukaisesta maasta meren takaa suuressa ontossa aluksessa, joka oli tehty puiden rungoista, kerroin, että kumppanini olivat pakottaneet minut maihin tälle rannikolle ja jättäneet minut oman onneni nojaan. Monenlaisia eleitä käyttäen sain hänet vaivoin ymmärtämään, mitä tarkoitin. Hän vastasi, että olin varmaan erehtynyt tai sanoin asian, jota ei ollut. (Heidän kielessään näet ei ole valhetta tai vääryyttä merkitsevää sanaa.) Hän tiesi varmasti, ettei meren toisella puolen voinut missään tapauksessa sijaita mitään maata ja ettei joukko järjettömiä eläimiä voinut ohjata puuastiaa vedessä minne mieli teki. Hän tiesi, ettei yksikään elävä houyhnhnm kyennyt rakentamaan sellaista astiaa, jonka ohjaamiseen ei mikään yahoo pystyisi.
Sana houyhnhnm merkitsee heidän kielessään hevosta ja johtamisensa mukaan luonnon täydellisyyttä. Minä sanoin isännälleni, että minulta puuttui ilmaisuvälineitä, mutta että korjaisin asian niin pian kuin suinkin mahdollista ja toivoin lyhyen ajan kuluttua voivani kertoa hänelle ihmeitä. Hän suvaitsi kehoittaa omaa tammaansa, ori- ja tammavarsaansa ja perheen palveluskuntaa opettamaan minulle kieltä kaikissa tarjoutuvissa tilaisuuksissa ja näki itse joka päivä pari kolme tuntia samaa vaivaa. Kun oli ehtinyt levitä laajemmalle huhu ihmeellisestä yahoosta, joka osasi puhua kuin houyhnhnm ja näytti sanoissaan ja teoissaan osoittavan jonkinlaista ymmärryksen häivettä, tuli useita ylhäisiä oriita ja tammoja käymään talossamme. He keskustelivat mielellään kanssani ja esittivät lukuisia kysymyksiä, joihin vastasin niin hyvin kuin osasin. Näissä edullisissa olosuhteissa minä edistyin niin nopeasti, että jo viiden kuukauden kuluttua maahan saapumisestani ymmärsin kaikki mitä puhuttiin ja voin ilmaista ajatuksiani siedettävän hyvin.
Ne houyhnhnmit, jotka tulivat isäntäni luo haluten nähdä minut ja jutella kanssani, tuskin voivat pitää minua oikeana yahoona, koska ruumiini peite oli toisenlainen kuin toisten heimolaisteni. He hämmästyivät kovin havaitessaan, ettei minulla ollut tavanomaista ihoa, paljasta tai karvapeitteistä, muualla kuin päässäni, kasvoissani ja käsissäni. Minä olin kuitenkin ilmaissut salaisuuteni isännälleni erään tapauksen johdosta, joka sattui suunnilleen kaksi viikkoa aikaisemmin.
Lukija tietää jo, että minulla oli tapana joka ilta perheen mentyä makuulle riisuutua ja levittää vaatteet peitokseni. Eräänä varhaisena aamuhetkenä isäntä lähetti luokseni raudikon virkkunsa, joka toimi hänen palvelijanaan. Lähetin saapuessa olin sikeässä unessa, vaatteeni olivat liukuneet syrjään ja paita luisunut kainaloihin. Minä heräsin sanantuojan aikaansaamaan meluun ja havaitsin hänen esittävän asiansa hiukan hämillään. Sitten hän palasi isännän luo ja kuvaili ankaran pelon vallassa sekavasti näkemiään. Asia selvisi minulle aivan pian. Pukeuduttuani lähdin tervehtimään Hänen Armoansa, joka heti tiedusteli minulta, mitä merkitsivät hänen palvelijansa sanat, etten ollut nukkuessani se, miltä näytin muulloin. Palvelija oli kertonut hänelle, että toiset ruumiinosani olivat valkoiset, toiset keltaiset tai ei ainakaan yhtä valkoiset ja toiset ruskeat.
Minä olin tähän saakka salannut pukuni arvoituksen erotukseni niin suuressa määrässä kuin suinkin yahooiden kirotusta suvusta; mutta nyt havaitsin olevan turhaa enää niin menetellä. Sitäpaitsi otin huomioon, että vaatteeni ja jalkineeni, jotka alkoivat jo rappeutua, olisivat pian lopussa ja että niiden sijaan oli saatava jonkinlaisia yahooiden taljoista tai muiden eläinten nahoista valmistettuja pukukappaleita, joten salaisuuteni kumminkin tulisi ilmi. Sentähden kerroin isännälle, että siinä maassa, josta tulin, kaikki sukuuni kuuluvat olennot peittivät ruumiinsa eräiden eläinten karvoista taidokkaasti valmistetuilla vaatteilla, osaksi säädyllisyyden vuoksi, osaksi suojellakseen itseään kuumalta ja kylmältä säältä; omasta puolestani olin valmis heti hänelle asian todistamaan, jos hän suvaitsi niin käskeä. Pyysin häntä kuitenkin suomaan anteeksi, etten paljastanut niitä ruumiinosia, joiden salaamiseen luonto on meidät totuttanut. Hän sanoi puheeni yleensäkin olevan eriskummallista, mutta varsinkin viimeiseltä osaltaan; hän näet ei voinut käsittää, minkätähden luonto totuttaisi meitä salaamaan sellaista, mitä luonto on meille antanut. Hän sanoi, ettei hän itse enempää kuin hänen perhekuntansakaan hävennyt mitään ruumiinsa osaa, mutta lisäsi, että sain puolestani menetellä niinkuin hyväksi näin. Minä avasin ensin nuttuni napit ja riisuin nutun. Sitten riisuin liivit, kengät, sukat ja housut. Paidan pudotin vyötäisilleni, käänsin hulpion ja kiinnitin sen vyöksi peittämään alastomuuttani.
Isäntäni katseli koko toimitusta ilmeisesti uteliaana ja ihmetellen. Hän otti vuohiseensa vaatekappaleen toisensa jälkeen ja tutki niitä tarkoin. Sitten hän siveli hellävaroen ruumistani ja silmäili minua moneen kertaan joka puolelta. Sitten hän sanoi, että olin selvästi aito yahoo, mutta että suuresti erosin muista heimolaisistani, koska ihoni oli pehmyt, valkoinen ja sileä, ruumiini erinäisistä kohdista puuttui karvapeite, koska etu- ja takajalkojeni kynnet olivat muodoltaan toisenlaiset ja lyhyemmät ja koska kävelin aina takajaloillani. Hän ei huolinut tutkia minua kauemmin, vaan salli minun pukeutua, sillä minä värisin vilusta.
Minä sanoin paheksuvani sitä, että hän usein mainitsi minua yahoon, tuon inhoittavan elukan nimellä, jota sydämestäni halveksin ja vihasin. Pyysin häntä olemaan sovittamatta sitä nimitystä itseeni ja antamaan asiaa koskevan määräyksen koko perhekunnalleen ja niille tuttavilleen, joiden salli käydä luonani. Pyysin vielä, ettei hän ilmaisisi kenellekään irrallisen pukuni salaisuutta, ei ainakaan niin kauan kuin nykyiset vaatteeni kestivät. Raudikkoa virkkuvarsaa, joka oli jotakin havainnut, Hänen Armonsa voi käskeä vaikenemaan.
Isäntäni suostui herttaisesti kaikkiin pyyntöihini, ja niin säilyi salaisuus, kunnes vaatteeni alkoivat kulua loppuun ja minun täytyi korvata niitä erinäisillä keinoilla, joista kerron tuonnempana. Isäntä kehoitti minua sillävälin mitä uutterimmin oppimaan kieltä, sillä häntä ihmetytti puhe- ja ajattelukykyni enemmän kuin ruumiini hahmo, olipa se peitetty tai ei. Hän lisäsi odottavansa hieman kärsimättömästi aikaa, jolloin saisi kuulla ihmeet, jotka olin luvannut hänelle kertoa.
Siitä lähtien hän askarteli kaksin verroin uutterammin opetustyössä, vei minut kaikkiin seuroihin ja kehoitti kaikkia kohtelemaan minua sievästi, koska (kuten hän salavihkaa heille huomautti) minä siten pysyin hyvällä tuulella ja olin hupaisempi kumppani.
Opetuksesta koituvan puuhan lisäksi hän kyseli minulta joka päivä, hänen luona käydessäni, erinäisistä itseäni koskevista seikoista, ja minä vastasin parhaan ymmärrykseni mukaan. Siten hän oli jo saanut asioista jonkinlaisen yleisen, joskin varsin epätäydellisen käsityksen. Väsyttäisin lukijaa, jos kertoisin, kuinka vähin erin edistyin niin pitkälle, että kykenin säännöllisemmin keskustelemaan, mutta ensimmäinen pitempi ja jossakin määrin yhtenäinen esitykseni oli seuraavanlainen.