KAHDESTOISTA LUKU
Tekijän totuudenrakkaus. Mitä hän on tarkoittanut julkaistessaan teoksensa. Hän moittii niitä matkailijoita, jotka poikkeavat totuudesta. Tekijä osoittaa, ettei hänen kirjailemisensa ole tapahtunut missään ilkeässä tarkoituksessa. Eräs vastaväite kumotaan. Siirtomaiden hankkimisessa käytetty menetelmä. Tekijä puhuu kotimaansa puolesta. Hän todistaa, että kruunulla on oikeus hänen kuvailemiinsa maihin. Niiden valloittamisesta koituvat vaikeudet. Tekijä lausuu viimeisen kerran jäähyväiset lukijalleen, selittää, kuinka aikoo elää edelleen, antaa hyvää neuvoa ja päättää teoksensa.
Olen siis, suosiollinen lukijani, totuudenmukaisesti kuvaillut sinulle kuusitoista vuotta ja kahdeksatta kuukautta kestäneitä retkiäni ja olen harrastanut vähemmän esityksen koristeellisuutta kuin sen totuutta. Olisin ehkä voinut toisten tavoin hämmästyttää sinua eriskummallisilla ja uskomattomilla tarinoilla, mutta olen sittenkin pitänyt parempana kertoa pelkät tosiasiat yksinkertaisesti ja koruttomasti, koska tärkeimpänä tarkoituksenani oli sinun valistaminen eikä huvittaminen.
Me, jotka retkeilemme kaukaisissa maissa, missä harvoin käyvät englantilaiset tai muut eurooppalaiset, voimme aivan helposti sepittää ihmeellisten meri- ja maaeläinten kuvauksia. Mutta retkeilijän tärkeimpänä tarkoituksena tulisi olla ihmisten viisastuttaminen ja parantaminen ja heidän olemuksensa jalostaminen esittämällä vieraiden maiden kuvauksissa sekä huonoja että hyviä esikuvia.
Toivon hartaasti, että säädetään laki, jonka mukaan jokainen retkeilijä saa luvan julkaista matkakertomuksensa vasta vannottuaan valtakunnan kanslerille, että on kertonut kaikki kokemansa parhaan tietonsa mukaan todenperäisesti. Silloin ei maailma joudu enää petetyksi niinkuin käy yleensä nyt, kun muutamat kirjailijat, saadakseen kirjoilleen suuremman menekin, esittävät mitä törkeimpiä valheita mitään pahaa aavistamattomalle lukijalle. Nuoremmalla iälläni luin suureksi huvikseni useita matkakertomuksia, mutta käytyäni sittemmin useimmissa maapallon osissa ja havaittuani omin silmin monet tarumaiset kertomukset perättömiksi olen aivan kyllästynyt sellaiseen kirjallisuuteen ja hiukan närkästynytkin huomatessani, kuinka häpeämättömästi ihmisten herkkäuskoisuutta käytetään väärin. Kun siis tuttavani suvaitsivat olla sitä mieltä, että vaatimattomat kyhäykseni voisivat kansalaisiani miellyttää, asetin järkähtämättömästi noudatettavakseni periaatteeksi, että pysyisin kiinteästi totuudessa. Tosiaankaan en ole tuntenut vähintäkään kiusausta siitä poiketa, koska mielessäni ovat elävinä jalon isäntäni ja toisten houyhnhnmien opetukset ja esikuvat, jotka keräsin saadessani kunnian olla pitkät ajat heidän nöyränä kuuntelijanaan.
Nec si miserum Fortuna Sinonem
Finxit, vanum etiam mendacemque improba finget.
Tiedän varsin hyvin, kuinka vähän mainetta on voitettavissa teoksilla, jotka eivät edellytä nerokkuutta enempää kuin suurta oppiakaan, ei oikeastaan mitään muuta kuin hyvää muistia tai seikkaperäistä päiväkirjaa. Tiedän myös, että matkakertomusten kirjoittajat, samoinkuin sanakirjain tekijät, vaipuvat unohduksiin seuraajiensa painon ja määrän alle, koska viimeksimainitut ovat aina päällimmäisinä. Niinpä onkin erittäin todennäköistä, että retkeilijät, jotka myöhemmin käyvät niissä maissa, joista olen kirjassani kertonut, erehdyksiäni osoittamalla (jos niitä on olemassa) ja monia uusia havaintoja esittämällä sysäävät minut pois yleisön suosiosta, valtaavat sijani ja saavat maailman unohtamaan, että olen milloinkaan mitään kirjoittanut. Se olisi epäilemättä liian ankara nöyryytys, jos olisin kirjoittanut voittaakseni mainetta. Mutta koska ainoana silmämääränäni on ollut yleinen menestys, ei yritykseni tyhjiinraukeaminen voi olla ehdoton. Kukapa voisikaan lukea kuvailemistani jalojen houyhnhnmien hyveistä häpeämättä omia paheitaan pitäessään itseään oman maansa järjellisenä, hallitsevana eläimenä? En sano mitään niistä kaukaisista maista, joissa yahoot ovat johtajina. Heidän joukossaan ovat vähimmin turmeltuneita brobdingnagilaiset, joiden viisaiden moraalisten ja valtiollisten periaatteitten noudattaminen olisi meille onneksi. En kumminkaan huoli asiasta laveammin puhua, vaan jätän ymmärtäväisen lukijan asiaksi tehdä omia huomioita ja sovellutuksia.
Minua ilahduttaa melkoisesti, ettei teostani voitane mitenkään moittia. Millaisia vastaväitteitä kävisikään esittäminen, kun kirjailija kertoo selviä tosiasioita kaukaisista maista, joissa meillä ei ole minkäänlaisia kaupan eikä merenkulun etuja valvottavina? Olen visusti välttänyt kaikkia niitä virheitä, joista matkakuvausten sepittäjiä yleensä syystäkin moititaan. Sitäpaitsi en lukeudu missään määrässä mihinkään puolueeseen, vaan kirjoitan kiihkottomasti, ennakkoluulottomasti, osoittamatta mitään karsautta kenellekään ihmiselle tai ihmisryhmälle. Kirjoitan kaikkein jaloimmassa tarkoituksessa, valistaakseni ja opettaakseni ihmisiä, joita hieman aimompana voin itseäni pitää, silti loukkaamatta vaatimattomuutta, koska olen saanut pitkän ajan nauttia täydellisten houyhnhnmien seurasta koituvia etuja. Kirjoitan pitämättä ollenkaan silmällä hyötyä tai kiitosta. En ole kirjoittanut yhtäkään sanaa, joka voi näyttää vihjaukselta tai vähimmässäkään määrässä loukata kaikkein herkimpiäkään. Toivon siis voivani oikeudenmukaisesti nimittää itseäni täysin nuhteettomaksi kirjailijaksi, joka ei milloinkaan tarjoa kumoajien, tutkijoiden, tutkistelijoiden, tarkastajien, moittijoiden, paljastajien ja muistuttajien joukoille tilaisuutta kykyjensä harjoittamiseen.
Tunnustan kuulleeni kuiskattavan, että olisin Englannin kansalaisena ollut velvollinen jo ensimmäisen kerran palattuani jättämään kertomuksen valtiosihteerille, koska jokainen maan kansalaisen löytämä alue kuuluu kruunulle. Epäilen kuitenkin, voisimmeko valloittaa kuvailemani maat yhtä helposti kuin Ferdinand Cortez valloitti alastomien amerikkalaisten asuinsijoja. Lilliputilaisten tuhoamiseksi ei luullakseni kannata varustaa laivastoa ja sotajoukkoa, ja minä puolestani jätän ratkaisematta, olisiko viisasta hyökätä brobdingnagilaisten kimppuun, ja tuntisiko englantilainen armeija olonsa turvalliseksi, jos Lentävä saari leijuisi sen yläpuolella. Houyhnhnmit tosin eivät ole niin hyvin varustautuneet sotaan, joka taito on heille täysin vieras, varsinkin mitä heittoaseitten käyttämiseen tulee. Jos olisin valtioministeri, en kuitenkaan neuvoisi hyökkäämään heidän maahansa. Heidän viisautensa, yksimielisyytensä, ehdoton pelottomuutensa ja isänmaanrakkautensa korvaisivat täydellisesti kaikki sotilaallisen taidon vajavaisuudet. Ajateltakoon vain, että kaksikymmentätuhatta houyhnhnmiä syöksyy keskelle eurooppalaista armeijaa hämmentäen rivit, kumoten ajoneuvot ja piesten soturien kasvot möyhyksi takakavioittensa hirmuisilla iskuilla. He näet varmaan ansaitsisivat mainelauseen, joka on sovitettu Augustukseen: Recalcitrat undique tulus. En siis suinkaan ehdottele tämän ylevämielisen kansakunnan kukistamista, vaan päinvastoin toivon heidän kykenevän ja haluavan lähettää riittävän määrän kansalaisiaan sivistämään Eurooppaa, opettamaan meille kunnian, oikeuden, totuuden, kohtuullisuuden, yhteishengen, uljuuden, siveyden, ystävyyden, hyväntahtoisuuden ja uskollisuuden ensimmäisiä alkeita. Kaikkien näiden hyveiden nimet ovat säilyneet useimmissa kielissämme, ja ne tavataan sekä uudempien että vanhempien kirjailijoiden teoksissa, kuten oman vähäisen lukemiseni nojalla voin todistaa.
Oli kuitenkin olemassa eräs toinen syy, jonka vuoksi en erikoisesti halunnut avartaa Hänen Majesteettinsa valta-alueita löytöjeni avulla. Totta puhuakseni en ollut aivan varma siitä, jakoivatko ruhtinaat sellaisissa tapauksissa oikeutta täysin moitteettomasti. Tässä eräs esimerkki. Joukko merirosvoja ajautuu myrskyssä tuntemattomille vesille, vihdoin havaitsee mastonnokasta tähystelevä poika maata, he lähtevät maihin ryöstämään ja rosvoamaan, kohtaavat rauhallisen kansan, joka ottaa heidät ystävällisesti vastaan, antavat maalle uuden nimen, valtaavat sen hallitsijansa puolesta, pystyttävät mädänneen lankun tai jonkin kivenmöhkäleen muistomerkiksi, murhaavat pari kolme tusinaa maan asukkaita, ottavat väkisin pari kappaletta näytteeksi, palaavat kotimaahan ja saavat armahduksen. Niin on saatu uusi valta-alue, kuten sanotaan, jumalallisen oikeuden nojalla. Sinne lähetetään laivoja niin pian kuin suinkin mahdollista, alkuasukkaat karkoitetaan tai tuhotaan, heidän ruhtinaitaan kidutetaan, jotta ilmaisisivat aarteensa, kaikkia epäinhimillisiä ja lihallisia himoja voidaan vapaasti tyydyttää, maa höyryää asukkaittensa verestä, ja tämä ylen hurskaassa tarkoituksessa lähetetty kammottava teurastajajoukkio on uudenaikainen siirtokunta, jonka asiana on epäjumaliapalvelevan raakalaiskansan käännyttäminen ja sivistäminen.