Kattakaamme kaunosemme, Peittäkäämme pienosemme, Painakaamme palttinahan, Huntuhun hukuttakaamme! Ei sinne emo erota, Eikä taatto taida nähdä, Silmä ystävän ylety, Vaikk ois neiti nääntymässä, Kananen katoamassa Alle suurien surujen, Apeitten mielalojen.
Morsian.
Kuin kukkanen halaa taivastaan, Hän halaavi sulhoansa — Niin sulhonsa puhtaana taivaanaan Hän painavi rintahansa. Näin tehdä hän tahtoo päivät, yöt, Ja kesken jää ijän työt.
Ja vaikka sulhonsa musta ois Ja syömmensä kuin pikipallo, Ja vaikka rinnoilla kullervois Vaan ontto- ja irvi-kallo, Hän ain sitä halaa päivät, yöt Ja kesken jää ijän työt.
Ja kaikki aarteet, aatteet maan Muut ottakoot omaksensa, Kun sulhonsa omana omimpanaan Vaan sulkea saa povehensa. Ja mennä saa ikä unhottuen, Kun sulho on morsiamen.
IV.
Pohjatar.
Kun tuossa, tumma neito, Sä seisot hymysuin, Niin puolellesi katson Mä aina ihastuin. —
Ja tuntuu niinkuin lasna Mä oisin jällehen Ja katseleisin yöhön Ja tarhaan tähtien.
Ikäänkuin ikävöisin Yön korkeutehen Ja tuhansien tähtein Ikuiseen onnehen. —