Kultani.
Niinkuin viehkeä vuo, hopea otsainen Kuljet kultani vaan, metsissä harhaillen, Kussa kannel ja päivä Poves liehtovi hehkumaan.
Vaan kun kangastelee Onnela kaukainen, Virtaan yhtyvi vuo, sulhoonsa neitonen, Onnen rannalle rientää Kera kultansa lintukin.
Linnun laill pesimään meidätkin Luoja loi Mutta impeni viel metsissä hyppelee Kauriin kaltaisna, kutsut Kultasimmatkin hyljäten.
Yksin yössä.
Kun yöhön päivä peittyy Ja unten vaippa heittyy Mieluinen, yli maan, Ei sydäntäni voita, Sen sielun taisteloita, Yön rauha kumminkaan.
Vaan kaikki sielun vallat, Sen lämpimät ja hallat, Povessani pauhoaa. Ja maa ja taivas haipuu Ja yltyy, yltyy kaipuu Ja kaiken vallan saa.
Ei unt ei päivän töitä, Ei päiviä, ei öitä, Ei mulla muutakaan. Kun poiss on oma kulta, Niin poiss on kaikki multa Ja tyhjää kaikki vaan.
Mun onni on kuin tuomen, Mi kukkii joka huomen!
Hän lähestyy kuin aamun koi — Ja poskipäänsä purppuroi, Kuin aamunrusko vainen, Ja rintasensa liike on, Kuin kauriin vilkas, vallaton, Ja suunsa sulavainen — Ja konsa koiton lainen On kokonaan mun impyein, Hän istahtaapi vierehein.