Hän lähestyy kuin suviyö, Kuin rauha, riemu, konsa työ On loppunut ja valmis — Ja olentonsa uinuaa Ja kaipaa onnen satamaa Ja povensa on altis — Kun povensa on altis Ja suviöinen impyein, Hän istahtaapi vierehein.
Kun alkaa ja kun loppuu työ, Näin aamunkoi ja suviyö On mulla maassa Suomen — Ja konsa hellin helakoi Mun illan rusko, aamun koi, Mun onni on kuin tuomen, Mi kukkii joka huomen — — — — — — —
Vuoret surkoon!
Surun päiviä viettämään Me oomme liika nuoret. Surkoon suuret kalliot Ja surkoon suuret vuoret!
Sydän niill on kivestä, Se surra kyllä kestää. Surra saa se, surkohon Ja meidänkin edestä!
Meill on sydän lemmestä Ja hempeä ja hellä — Ei se tahdo itkeä, Se tahtoo hymyellä.
Tahtoo, tahtoo povestaan Kuin lintu lehtipuusta Nousta, nousta laulamaan Ja eikä huoli muusta.
Ei se huoli surust, ei, Vaan surkoon suuret vuoret! Surun päiviä viettämään Me oomme liika nuoret.
Mitä mä tahtoisin?
Mä tahtoisin sun talohon, Miss ilo, riemu, onni on Ja valpas, puhdas henki. Ja konsa siihen Selma jäis Hän sulhon mielen lämmittäis, Kirkastais sydämenkin.