Niinkuin virtava vuo aikakin eellehen Rientää, riistäen pois, mistä ei luopuiskaan, Vieden kaikk käsistämme, Vihdoin meidätkin mennessään.
Aikaa vastustamaan emmepä liitykään. Aika kuitenkin vie, vaikkemme salliskaan — Mutta syy toki toinen Meidät toisiimme liittelee.
Ajan katoavan keskellä taistelee Elo kuolematon, jatkaen oloaan Maassa polvesta polveen, Mutta taivaassa täydelleen.
Meidän kautta se myös kahtaanne halajaa: Taivoon tai sukuaan maan yli etsimään, Jotta aika kun päättyy, Luoja lapsensa kaikki sais.
Taivoon pyrkimys siis polvesta polveen käy Taivoon pyrkimys myös taistonkin synnyttää, Sillä suur osa tahtoo Täällä luopua Luojastaan.
Kieltää taivahan työt, kansoja kasvattaa Synnin synkeän yön orjina olemaan — Kenpä tään edes sallii, Synnin orja se ompi myös.
Siispä taistelohon! Kilpemme Luoja on. Hänpä voimia suo, henkensä meihin luo — Jotta polvesta polveen Löytyis lapsia totuuden.
Kehtolauluja.
I.
Ja äiti lapsosen nostaa Unosen vierestä Ja itkun muiskuilla kostaa.