Kiuru kulta, kiuru kulta, Taiat taivohon kohota, Ilmoihin iloiten nousta, Vaan et taia taivahassa, Päällä pilvien pysyä. Kerran sinne saatuani, Sielt en sinuna tulisi.
Kiuru:
Taian taivaassa asua, Oleskella onnen maissa; Vaan mun pakko on palata, Tulla taivahan talosta Tietä teille näyttämähän, Onnehen opastamahan; Kuinka kohti korkeutta Meidän pyrkiä pitäisi, Luoksi Luojamme kohota, Ikuisen suven ilohon, Armon suojahan avaran.
Pikku siskolleni.
Puut valkovaattehissa on Ja metsät vaiti vallan, Maat luotu lumipeittohon Ja järvet jäihin hallan; Ja talvi taivahan ja maan Erottaa toisistaan.
Vaan kun mä muistan Annasen Ja Annan päivän kanssa, Niin kaikki metsät jällehen On kesäpuvussansa Ja nurmen nukka vihottaa Ja taivas ruskottaa.
Ja omenoita oksillaan Puut kiikutellen kantaa Ja kultakalasia vaan Vellamo veestä antaa Ja vesilinnut laulaen Ui aivan vierehen.
Ja silitellä siipiään Pääskytkin pienet suopi Ja havukatkin kynsissään Meill marjasia tuopi Ja kukkia on täynnä maa Ja mettä, hunajaa.
Oi nythän vasta yhtenään On lysti leikitellä, Ja joukkohomme leikkimään Käy äitimmekin hellä. Ja enkelitkin tulevat Ja meille laulavat.
Ja silloin näämme Jumalan, Mi lausuu: "riemuitkaatte! Tää taivas on ja ainian Te täällä olla saatte!" Ah! että taivahassa me Jo, Anna, oisimme!