Kun Irlannin kuningas oli istuutunut korukatoksensa alle, astui maavouti esiin näyttääkseen toteen vierasmiesten avulla, että hän oli tappanut hirviön ja että Isolde siis kuului hänelle. Silloin Isolde kumarsi syvään isänsä edessä ja sanoi:
"Kuningas, täällä on eräs, joka väittää näyttävänsä toteen, että teidän voutinne on valehtelija ja petturi. Tälle miehelle, joka on heti valmis taistelulla todistamaan itsensä siksi, joka on vapauttanut maamme lohikäärmeen hirmuvallasta, ja puolustamaan tytärtänne joutamasta pelkurin puolisoksi, luvatkaa antaa anteeksi kaikki hänen entiset rikoksensa, kuinka suuria ne sitten olivatkin, ja luvatkaa solmia hänen kanssaan rauhan ja sovinnon liitto."
Kuningas jäi miettimään, viivytellen vastaustaan. Mutta paroonit huusivat yhteen ääneen:
"Myöntykää, sire! Myöntykää!"
Kuningas sanoi:
"Minä myönnyn siihen!"
Mutta Isolde polvistui hänen jalkojensa juureen:
"Isä, antakaa minulle ensin rauhan ja rakkauden suudelma vakuudeksi ja merkiksi siitä, että suotte sen myös sille miehelle, josta puhuin!"
Kun hän oli saanut suudelman, meni hän hakemaan Tristania ja johdatti hänet kädestä kokoontuneiden keskelle. Hänet nähdessään nuo sata ritaria nousivat kuin yksi mies seisomaan, tervehtivät häntä kädet ristissä rinnan päällä ja järjestäytyivät kunniavahdiksi hänen ympärilleen, ja irlantilaiset huomasivat siitä, että hän oli heidän herransa. Mutta useat tunsivat hänet silloin ja nousi suuri huuto ja hälinä:
"Hän on Tristan Loonnois'lainen, hän on Morholtin murhaaja!" Paljaat säilät välähtivät ja raivoisat huudot toistivat toistamistaan: "Hän kuolkoon! Hän kuolkoon!"