Mutta sitten tapahtui, että koko hänen ilonsa riistettiin häneltä pois, kun norjalaiset kauppiaat, jotka olivat houkutelleet Tristanin laivalleen, veivät hänet eräänä päivänä ryöstösaaliina mukanaan. Turhaan rynnisteli Tristan pauloissaan kuin nuori, ansaan joutunut susi, laivan täysin purjein kiidättäessä häntä tuntemattomia maita kohti. Mutta tunnettu seikka on, ja kaikki merenkulkijat sen tietävät, että meri ei mielellään kanna kavalia pursia eikä auta ryöstäjiä eikä petoksenharjoittajia. Se yltyi raivoihinsa, peitti laivan kuohujensa hämäriin ja piti sitä seitsemän päivää ja seitsemän yötä tuuliajolla. Vihdoin näkivät merimiehet sumun halki häämöittävän edessään jyrkkinä kallionseinäminä ja terävinä luotoina kohoavan rannan, jota vastaan meri tahtoi musertaa heidän haahtensa. Silloin he katuivat: tietäen että meren vihamielisyys heitä kohtaan johtui tuosta lapsesta, jonka he onnettomuudekseen olivat kaapanneet, he päättivät vapauttaa hänet ja laskivat veneen vesille päästääkseen hänet maihin. Heti asettuivatkin tuulet ja aallot, taivas kirkastui, ja sill'aikaa kuin norjalaisten laiva etääntyi ja katosi kaukaiselle taivaanrannalle, kantoivat tyyntyneet ja hymyilevät laineet Tristanin venhon rannan hietikolle.
Suurella vaivalla hän kiipesi äyränteelle ja näki edessään autiona kumpuilevan nummiseudun ja sen takana metsää silmänkantamattomiin. Katkerasti valittaen hän siinä muisteli Gorvenalia, isäänsä Rohaltia ja suloista Loonnois'n maata, kun äkkiä kaukainen jahtitorven törähdys ja metsämiesten huudot saivat hänen sydämensä riemusta läikähtämään. Kaunis hirvi syöksähti esiin metsän laidasta. Ja koiraparvi ja metsästäjät ryntäsivät sen kintereillä torvien toitotuksen ja huutojen kaikuessa. Mutta samassa olivatkin jo ajohurtat kiinni eläimessä, joka muutaman askeleen päässä Tristanista horjahti ja kaatui. Eräs metsästäjistä lopetti sen keihäällään. Riemutoitotusten kajahtaessa metsämiehet kokoontuivat kehään saaliin ympärille, ja Tristan näki hämmästyksekseen, miten ylin jahtimestari alkoi uurtaa leveää haavaa hirven kaulaan, ikäänkuin hän olisi aikonut leikata sen poikki. Hän huudahti:
"Mitä teettekään, jalo herra? Onko soveliasta, että noin uljas eläin lohotaan palasiksi kuin teurastettu sika? Sellainenko on siis tämän maan tapa?"
"Jalo veljeni", vastasi metsämies, "mikä mahtanee sinua minun toimituksessani ihmetyttää? Onpa kyllä tapa tällainen, ensin leikkaan irti hirven pään, sitten paloittelen sen ruumiin neljään osaan, jotka me kiinnitämme satulankaariimme ja viemme kuningas Markille, meidän herrallemme. Näin me teemme, ja näin ovat tehneet ammoisista ajoista alkaen kaikki Cornwallin miehet. Jos kuitenkin osaat jonkun kiitettävämmän tavan, niin näytä se meille; ota tämä jahtipuukko, jalo veljeni; otamme kernaasti sinulta oppia."
Tristan laskeutui polvilleen ja nylki hirven ensin, ennenkuin hän rupesi sitä silpomaan, sitten hän paloitteli eläimen; sitten hän erotteli erinäiset pienemmät osat, turvan, kielen ja sydänvaltimon.
Ja metsästäjät ja koirien ohjaajat, jotka hänen ylitseen kumartuneina seurasivat hänen toimitustaan, katselivat häntä ihaillen.
"Ystävä", sanoi hänelle ylin jahtimestari, "nämä tavat ovat todellakin kauniit; missä maassa olet ne oppinut? Ilmoita meille maasi ja nimesi!"
"Jalo herra, minua nimitetään Tristaniksi, ja nämä tavat olen oppinut kotiseudullani, Loonnois'n maassa."
"Tristan", sanoi metsästäjä, "palkitkoon Jumala isääsi siitä, että hän on antanut sinulle noin ylevän kasvatuksen. Varmaankin on hän hyvin rikas ja mahtava parooni?"
Mutta Tristan, joka osasi taidolla sekä puhua että vaieta, vastasi viekkaasti: