Kun ensimäinen ilta-ukkosen jyrinä oli herättänyt Almayerin surullisista mietteistään, mennä kompuroi hän hitaasti vanhasta talostaan tuikkivaa valoa kohden. Koska hän ei vielä kokonaan ollut menettänyt toivoaan, niin oli hänen kuulonsa tavattomasti herkistynyt eroittamaan pienimmänkin äänen, joka tuli virralta. Hän oli muutamana yönä peräkkäin kuullut airojen loisketta ja nähnyt hämärästi jonkun veneen hahmon. Mutta kun hän oli tervehtinyt tuota varjomaista ilmiötä ja sydän sykähtäen oli toivonut saavansa kuulla Dainin äänen, oli hän saanut joka kerta pettymyksekseen äkäisen vastauksen, josta oli voinut päättää, että arapialaisia oli virralla. He olivat olleet menossa tervehtimään Lakambaa, tuota kotikissaa.
Nämä pettymykset aiheuttivat Almayerille monta unetonta yötä, jotka hän vietti miettimällä, minkälaista koirankujetta nuo arvossapidetyt henkilöt nyt taas hautoivat mielessään. Kun näin viimein kaikki toivo näytti menneen, oli Almayer ylen riemuissaan kuullessaan yht'äkkiä Dainin äänen. Mutta kun Dain vain kaikin mokomin tahtoi päästä Lakamban puheille, niin tuli Almayer levottomaksi, sillä hän oli yhä perin epävarma siitä, miten Lakamba itse asiassa suhtautui häneen. Mutta pääasia oli se, että Dain viimeinkin oli palannut. Tietenkin hän aikoi pitää kiinni kauppasopimuksestaan. Almayerin toiveet saivat taas virikettä, ja hän nukkui sinä yönä hyvin. Mutta Nina sensijaan tähysteli yhä äkäistä virtaa, jota merta kohti painuvat ukkossateet pieksivät.
KUUDES LUKU.
Pian oli Dain toisella puolen virtaa lähdettyään Almayerin talosta. Hän laski maihin paaluvarustuksen sisällä olevaan venevalkamaan. Tämä paaluvarustus ympäröi rakennusryhmää, joka oli Sambirin rajahin asuntona. Näki aivan selvästi, että sinne vierasta odotettiin, sillä veneväylän portti oli auki ja soihtujen kantajat olivat valmiina osoittamaan vieraalle tietä alas painunutta lankkusiltaa pitkin komeimpaan rakennukseen, missä Lakamba silloin majaili ja missä kaikki valtiolliset asiat ratkaistiin. Muihin paaluvarustuksen sisäpuolella oleviin rakennuksiin oli majoitettu hallitsijan lukuisa palveluskunta.
Lakamban oma asunto oli lujista lankuista tehty, vankka rakennus. Se seisoi korkeilla patsailla, ja sitä ympäröi joka taholta halaistuista bamburuoista kyhätty parveke. Tätä kaikkea suojasi tavattoman korkea ja jyrkkä, palmun lehdillä peitetty katto, joka lepäsi patsailla. Ne olivat mustuneet alituisesti käytettyjen soihtujen savusta.
Rajahin rakennus oli virran suuntainen. Toinen sen pitkistä sivuista oli paaluvarustukseen johtavaan väylään päin. Lyhyellä sivulla oli ovi, josta oli näköala virran yläjuoksulle, ja painunut lankkukäytävä johti venevalkamasta suoraan tuolle ovelle. Savuavien soihtujen himmeässä valossa Dain huomasi joukon asestettuja miehiä seisovan pimeässä varjossa hänen oikealla puolellaan. Tästä ryhmästä astui esille Babalatchi aukaistakseen oven, ja Dain kävi sisään rajahin virka-asunnon vastaanottohuoneeseen. Tilaisuutta varten oli noin kolmas osa huoneesta verhoiltu eurooppalaisella raskaalla kankaalla. Lähellä ikkunaverhoa oli mustasta puusta tehty suuri nojatuoli lukuisine kaiverruksineen. Sen edessä karkeatekoinen mäntynen pöytä. Muuten oli huone kalustettu ainoastaan ylenpalttisen runsailla matoilla. Ovesta vasemmalle seisoi vankkatekoinen pyssyteline, jossa oli kolme kivääriä pistimineen. Seinän vierillä nukkui varjossa Lakamban henkivartiosto: kaikki ystäviä tai sukulaisia. Olipa siinä sekava rykelmä ruskeita käsivarsia ja jalkoja sekä monivärisiä vaatteita! Silloin tällöin kuului joukosta jonkun rauhattoman nukkujan kuorsaus tai pidätetty voihkaus. Eurooppalaismallinen lamppu, jolla oli viheriä varjostin, seisoi pöydällä. Sen valossa Dain kaiken yllämainitun hämärästi näki.
"Sinä olet tervetullut tänne lepäämään", virkkoi Babalatchi katsoen kysyvästi Dainiin.
"Minun täytyy heti puhua rajahille," vastasi Dain.
Babalatchi teki myöntävän liikkeen, kääntyi ottamaan messinkistä gong-gongia, joka oli ripustettu pyssytelineen alle, ja iski siihen kaksi kertaa terävästi.
Korvia särkevä pärinä herätti vartiat. Kuorsauksia ei enää kuulunut, nukkujat vetivät koukkuun ojennetut koipensa, koko rykelmä rupesi liikehtimään ja vähitellen alkoi siitä irtautua yksilöllisiä hahmoja, kovasti siinä haukoteltiin ja hierottiin unisia silmiä. Verhojen takaa kuului äkkiä naisten rupatusta ja sitten Lakamban matala ääni.