"Jaloista minä kiskoin hänet maalle", sanoi Mahmat kuiskaten. "Tuan
Babalatchi, saanhan minä palkkion!" huudahti hän sitten ääneen.
Balabatchi piteli kultaista rengasta Mahmatin silmien edessä. "Mitä minä sinulle olen sanonut, sen nähkööt yksin sinun silmäsi. Ota!"
Mahmat otti kiihkeästi renkaan ja kätki sen uumaverhonsa poimuihin.
"Olisinko minä nyt niin typerä että näyttelisin tällaista talossa,
jossa on kolme naista?" murahti Mahmat. "Minä kerron heille vain
Dain-kauppiaasta. Jo siitä riittää heille puhetta."
Hän pyörähti ympäri ja lähti pois kiirehtien askeleitaan heti kun oli tullut Almayerin alueen ulkopuolelle.
Babalatchi katseli hänen jälkeensä, kunnes hän oli hävinnyt pensaitten taakse. "Teinkö oikein, neiti Putih?" kysäsi Babalatchi kääntyen alamaisesti Ninan puoleen.
"Oikein teit", vastasi Nina. "Sormuksen voit pitää itse."
Babalatchi kosketti kädellään huuliaan ja otsaansa, sitten hän nousi vaivoin pystyyn. Hän katseli Ninaan odottaen, että tämä vielä jotain sanoisi, mutta Nina kääntyikin taloon päin, nousi portaita ylös ja käski käden viittauksella Babalatchia poistumaan.
Babalatchi sieppasi sauvansa ja hankkiutui lähtemään. Oli hyvin kuuma, niin että häntä ei huvittanut pitkä soutumatka rajahin asunnolle. Ja kuitenkin hänen täytyisi mennä kertomaan rajahille viime tapahtumasta, muuttuneista suunnitelmistaan ja kaikista epäilyksistään. Hän meni venevalkamaan ja alkoi aukoa kanoottinsa rottingista kiinneköyttä.
Hänen edessään lepäsi virran leveä alajuoksu. Sen kimmeltävällä pinnalla näkyi kalastajaveneitä kuin mitäkin mustia täpliä. Kalastajat näyttivät melovan kilpaa. Babalatchi keskeytti työnsä ja katseli heidän kisailuaan. Se alkoi häntä huvittaa. Etumaisessa kanootissa oleva mies, joka oli jo lähellä Sambirin ensimäisiä taloja, laski äkkiä melan käsistään, nousi seisomaan ja huusi:
"Laivoja! Laivoja! Sotalaivoja on tulossa! Ne ovat jo täällä!"