"Ihmiset valehtelevat niin paljon," mutisi hän itsekseen. "Dain on jo kerran ennenkin kuollut ja vironnut henkiin kuollakseen taas. Hollantilaiset tulevat tänne ennen pitkää ja vaativat itselleen tuota miestä. Pitäähän minun toki uskoa enemmän omia silmiäni kuin naisten ja joutilaitten miesten juoruja?"
"Mutta sanotaan, että ruumis on viety Almayerin pihamaalle," arveli Abdulla. "Jos sinä aijot mennä sinne, niin täytyy sinun mennä, ennenkuin hollantilaiset ovat täällä. Mene myöhään illalla. Olisi paha, jos sanottaisiin, että meikäläisiä on nähty viime aikoina tuon miehen alueella."
Reshid myönsi, että tämä huomautus oli oikeutettu, ja siirtyi pois setänsä viereltä. Hän nojautui suuren oven pihtipuoleen ja antoi katseensa veltosti harhailla pihan avoimen portin kautta siirtolan päätielle. Se lepäsi autiona, suorana ja kellertävänä auringon runsaassa valossa. Kuuman keskipäivän helteessä solakat palmujen rungot, talojen ääriviivat ja tuolla loitolla tien toisessa päässä yli pensaiden, metsien tummaa taustaa vastaan, eroittuva Almayerin talon katto näyttivät väräjävän maasta säteilevässä kuumassa autereessa. Kellertäviä perhosia lentää lepatteli parvissa, vuoroin ilmaan kohoten, vuoroin maahan laskien. Reshid katseli niitä silmät puoleksi ummessa. Hänen edestään kuului yksitoikkoinen hyönteisten hyrinä pihan pitkästä ruohikosta. Unisesti hän silmäili ympäristöään.
Eräältä sivupolulta, joka kulki talojen välitse, ilmestyi muuan nainen päätielle. Hänellä oli hento, tytön vartalo ja hän asteli tietään suuren, päänsä päällä huojuvan tarjottimen varjossa. Kun Reshid äkkiä huomasi jotain liikkuvaa, niin alkoivat hänen uneliaat aistinsakin vähitellen herätä. Hän tunsi naisen Taminahiksi, Bulangin orjatytöksi, joka tarjoittimineen kulki myömässä leivoksia — jokapäiväinen ja aivan merkityksetön näky. Tyttö oli menossa Almayerin talolle. Hänestä voisi tällä kertaa olla hyötyä, arveli Reshid, nousi pystyyn ja juoksi portille huutaen: "Taminah, hoi!" Tyttö pysähtyi ja epäröi, mutta palasi kuitenkin hitaasti takaisin. Reshid odotteli häntä viitaten kärsimättömästi tyttöä lähemmäksi.
Kun Taminah oli tullut Reshidin eteen, seisoi hän paikallaan silmät maahan luotuina. Reshid katseli häntä hetkisen ennenkuin alkoi tehdä kysymyksiään.
"Oletko sinä menossa Almayerille? Siirtolassa kerrotaan, että Dain-kauppias, hän, joka löydettiin hukkuneena tänä aamuna, muka viruisi ruumiina valkoisen miehen pihamaalla."
"Olen minä kuullut siitä puhuttavan", puheli kuiskaillen Taminah. "Ja tänä aamuna minä näin virran rannalla ruumiin. Mutta missä se nyt on, sitä en tiedä."
"Vai olet sinä sen nähnyt?" kysäsi jännittyneenä Reshid. "Onko se Dain?
Olethan sinä nähnyt hänet monta kertaa. Tuntisithan sinä hänet."
Tytön huulet värähtelivät, ja hän oli hetken aikaa vaiti hengittäen kiivaasti.
"Minä näin hänet aivan äskettäin," sanoi tyttö viimein. "Tuo huhu on totta, kyllä hän on kuollut. Mutta mita sinä minusta tahdot, tuan? Minun täytyy mennä —"