"Ei pitäisi," virkkoi Mrs. Almayer painokkaasti, mutta hillitsi samalla varovaisesti äänensä. "Jos hän mitä sattuu kuulemaan, niin hän tappaa minut."
Babalatchi ei näyttänyt sitä uskovan.
"Oi, tuan! voit uskoa minua. Olenhan minä elänyt niin monta vuotta tuon miehen rinnalla? Olenhan minä useammin kuin kerran nähnyt kuolemaa uhkaavan katseen tuon miehen silmissä, kun olin vielä nuori ja hän teki johtopäätöksiään milloin mistäkin. Jos hän olisi ollut minun oman kansani lapsi, niin en olisi kahdesti saanut nähdä moista katsetta. Mutta mitäs hänestä — — —"
Halveksivalla käden liikkeellä hän näytti sinkahuttavan sanoin kuvaamattoman vihansa nuolia heikkotahtoiseen Almayenin, joka niin kammoi äkillistä verenvuodatusta.
"Jos hänellä on vain halua, mutta ei voimaa, niin mitä me sitten suotta pelkäämme?" kysyi Babalatchi lyhyen vaitiolon jälkeen, jolloin he molemmat olivat kuunnelleet Almayerin äänekästä puhetta, kunnes se viimein oli häipynyt yleisen keskustelun sorinaan. "Mitä me sitten pelkäämme?" sanoi Babalatchi vielä uudelleen.
"Saadakseen pitää tyttärensä, jota hän rakastaa, voisi hän empimättä iskeä yhtä hyvin sinua kuin minuakin sydämeen," vastasi Mrs. Almayer. "Sinä päivänä, jolloin tyttö lähtee hänen luotaan, on hän raivoava kuin irti päästetty paholainen. Silloin on sinun ja minun parasta olla varoillaan."
"Minä olen jo vanha mies enkä pelkää kuolemaa," arveli Babalatchi tekeytyen välinpitämättömäksi. "Mutta mitä sinä aijot silloin tehdä?"
"Minä olen vanha vaimo, mutta haluan elää," vastasi Mrs. Almayer. "Tyttö on myöskin minun. Minä etsin silloin turvaa rajahin jalkojen juuresta muistuttamalla häntä menneistä ajoista, jolloin me molemmat olimme nuoria ja hän — — —"
Babalatchi kohotti kättään.
"Jo riittää. Sinä olet saava suojaa," sanoi hän rauhoittavasti.