"Valitettavasti ne olivat valkoisia. Niin, kaksi valkoista miestä menetti henkensä tuon lurjuksen päähänpiston vuoksi."
"Kaksiko vain!" huudahti Nina.
Upseeri katsoi häneen ällistyneenä.
"Kuinka niin! Te —" sopersi upseeri hämillään.
"Eiköhän niitä ollut enemmän," sanoi Nina keskeyttäen toisen puheen. "Ja jos te saatte tuon — tuon lurjuksen, niin menettekö te sitten matkoihinne?"
Luutnantti, joka yhä vaikeni, kumarsi myöntymisen merkiksi.
"Siinä tapauksessa minä tahdon hankkia hänet teille vaikka minun pitäisi etsiä hänet palavasta tulesta", puhkesi Nina ponnekkaasti puhumaan. "Minä vihaan teidän valkoisia kasvojanne. Minä vihaan teidän liehakoivaa puhettanne. Noin te aina lavertelette imeliä sanoja jokaiselle sievälle tytölle. Minä olen kuullut ennenkin moista puhetta. Minä toivoin saavani elää täällä näkemättä muita valkoisia kasvoja kuin nämä," sanoi hän lopuksi lempeästi koskettaen kevyesti isänsä poskea.
Almayer lakkasi mutisemasta ja aukaisi silmänsä. Hän tarttui tyttärensä käteen ja painoi sen kasvojansa vasten. Nina silitteli toisella kädellään isänsä pörröistä harmaata tukkaa ja katseli uhmaillen yli isänsä pään upseeriin, joka oli nyt tointunut hämmästyksestään ja tuijotti Ninaan kylmästi ja vakavasti. Parvekkeen edustalta kuului askeleita. Merimiehet siellä pitävät määräyksen mukaista tarkastusta. Aliluutnantti nousi parvekkeen portaita. Babalatchi kasahti levottomana pystyyn ja koetti sormi huulilla saada Ninan huomion puoleensa.
"Sinä olet hyvä tyttö," soperteli Almayer hajamielisesti ja päästi irti tyttärensä käden.
"Isä! Isä!" huusi Nina kumartuen intohimoisen kiihkeästi isänsä yli.
"Katso noita kahta miestä, jotka tuijottavat meihin. Lähetä ne pois.
Minä en voi sietää tätä enää. Lähetä ne pois. Tee, mitä he pyytävät, ja
anna heidän mennä."