Nina huomasi samassa Babalatchin ja taukosi äkkiä puhumasta. Mutta hän polki kiivaasti lattiaan, aivan kuin äkkinäinen hermokohtaus olisi hänet tavannut. Molemmat upseerit istuivat lähekkäin ja katselivat ihmeissään tätä menoa.
"Mitä on tapahtunut? Mitä täällä on tekeillä?" kysyi kuiskaten aliluutnantti.
"En tiedä," vastasi luutnantti hiljaa.
"Toinen on raivoissaan, toinen humalassa, mutta ei varsin pahassa. Tämä on eriskummallista. Katsohan!"
Almayer oli noussut nojaten tyttärensä käsivarteen. Hetken aikaa hän epäröi, mutta sitten hän irtautui tyttärensä turvista ja komppuroi keskelle parveketta. Siellä hän oikasihe hyvin suoraksi, hengitti raskaasti ja tuijotti vihaisesti ympärilleen.
"Ovatko miehet valmiina?" kysyi luutnantti.
"Kaikki valmiina, herra luutnantti."
"No, Mr. Almayer, näytähän tietä," sanoi luutnantti.
Almayerin katse kiintyi upseeriin, aivan kuin olisi nähnyt tämän ensimäisen kerran.
"Kaksi miestä," sanoi Almayer veltosti. Puhumisen ponnistus näytti häiritsevän hänen tasapainoaan. Hän astui äkkiä askeleen, jotta ei kaatuisi ja jäi paikoilleen huojuen edes takaisin. "Kaksi miestä," yritti hän uudelleen saaden vaivoin sanansa sanotuiksi. "Kaksi valkoista miestä — virkapukuista miestä — kunnioitettavaa miestä. Minä tahtoisin sanoa — kunnian miestä. Oletteko?"