"Dain!" huusi hän varoittavasti. "Dain!"
Tämä heilautti rauhoittavasti kättään Ninalle ja kääntyen Almayerin puoleen alkoi puhua perin kohteliaasti.
"Nyt me voimme puhella, tuan. On helppo tuottaa toiselle kuolema, mutta voitko viisaudellasi myöskin loihtia esille elämän. Tyttäresi olisi voinut vahingoittua," puhui hän edelleen viitaten Ninaan. "Sinun kätesi vapisi pahasti. Itsestäni en ollut peloissani."
"Nina!" huudahti Almayer, "tule heti luokseni. Mistä tämä päähänpisto johtui? Mikä on sinut lumonnut? Tule isäsi luo, yhdessä me koetamme unohtaa tämän kamalan painajaisen!"
Almayer levitti käsivartensa luullen varmasti heti saavansa painaa tyttärensä poveaan vasten. Mutta tämä ei liikahtanutkaan. Kun Almayerille selvisi, että hänen tyttärensä ei ajatellutkaan häntä totella, tuntui hänestä kuin jotain kuollettavan kylmää olisi hiipinyt hänen sydämeensä. Hän painoi käsillään ohimoitaan ja tuijotti epätoivosta mykkänä maahan. Dain tarttui silloin Ninan käsivarteen ja vei tyttären isänsä luo.
"Puhu hänelle hänen oman kansansa kielellä," sanoi Dain. "Hänen sydäntään painaa suru ja kukapa ei surisi menettäessään sinut, sinä aarteeni! Puhu hänelle viimeiset sanat, jotka hän saa huuliltasi kuulla. Puhu ne hänelle äänelläsi, joka hänen korvissaan varmaankin suloiselta kaikuu ja joka minulle antaa elämän."
Dain laski Ninan menemään, peräytyi itse muutamia askeleita valokehästä ja pysähtyi pimeään katsellen rauhallisesti isää ja tytärtä. Etäisen salaman heijastus valaisi äkkiä heidän yläpuolellaan olevat pilvet, ja hetken kuluttua kuului hiljaista ukkosen jyrinää, juuri kun Almayer alkoi puhua.
"Tiedätkö sinä, mitä sinä nyt teet? Tiedätkö sinä, mikä sinua odottaa, jos seuraat tuota miestä? Etkö sinä ollenkaan sääli itseäsi? Etkö sinä tiedä, että sinusta ensin tulee hänen leikkikalunsa ja sitten ylenkatsottu orja, työjuhta — tuon miehen tulevan lemmityn palvelija?"
Nina kohotti kättään saadakseen isänsä vaikenemaan ja kysyi vähän päätään kääntäen:
"Sinä kuulit, Dain, mitä hän sanoi! Onko se totta?"