Ukkonen jyrähti kovemmin ja koko itäinen taivas oli harmaan vaipan taa kätkeytynyt.
"Mutta se on tuo Leena vielä vanhoillaanki oikein laatu tyttö ja pulska kuin riikin ruhtinatar. — Eiköhän se sopisi, että lyötäisiin ryysyt yhteen. Kumma etten 20 vuotta ennen tuota huomannut; mutta 'kan tenkka', loihan Jumala aikaa, eikä puhunut kiireestä mitään. Komean morsiamen sinusta vieläkin saan", arveli Aappo.
"Elähän ennen nuolase ennenkun tipahtaa", sanoi Leena ärtyisesti.
"So, so! Kyhnyttelemällähän se isoki sika kaadetaan", sanoi Aappo, "kyllähän meistä pulska pari tulee". — samalla iski valkeaa ja rätisevää ääntä kuului vähän päästä.
"Sinusta en huolisi, vaikka kahden maailmassa olisimme", sanoi Leena, käänti ylönkatseellisen näköisesti selkänsä Aapolle ja alkoi korjata ruokaa.
Aappo tarttui nenäänsä, puristi sitä ja alkoi nenäänsä honisten laulaa:
"Jos minun kultani kuolisi, Niin kuppari-ämmän naisin; Sarvista kampoja tekisin, Ja pussista pöksyt saisin".
Samalla välähti kirkas salama, jota seurasi ankaran kova ukkosen jymäys. Kaikki siunasivat yhtä haavaa, vieläpä itse Aappoki. Tuulenpuuska toisensa perästä alkoi kierrellä ympäriinsä pelmuuttaen läheisiä pensaita ja tohisten ränstyneen maja-aitan nurkissa. — Nuori Raudikko laukata vihkasi köysi perässä maja-aitan oven editse.
"Siirritkö hevoset?" kysyi Aaro Mikolta.
"Siirrin", vastasi Mikko.