Isä selitti likemmin asiaa Kölliskölle, joka näkyi rupeavan huomaamaan mistä oli kysymys.
"Leppiniemi on hyvästi asuttu maa ja on ollut semmoinen ijänpäivän, eikä luultavasti nouse kalliiksi", arveli Kölliskö ja vaipui taasen omiin mietteisinsä.
"Mutta minä soisin", sanoi Simo omituisen kolealla äänellään, "että, jos Leppiniemi kerran meille huudetaan, se annettaisiin minulle. Minusta tuntuu, että olen tullut sopimattomaksi yhteiselämään, kun sitä vastaan Aaro, joka on hiljainen ja nöyrä luonnostaan, sopisi tässä paremmin olemaan ja saisihan sitten äitiki mieluisen avun Marista. Muutoin ei ehkä kotiminiää äiti voine saadakaan. Tapanista ja minusta ei taikaa ole ja Kyösti kai", — hän kääntyi pilkallisesti minuun päin — "puuhaa kotivävyksi".
Pitkällinen äänettömyys syntyi taasenki. Simo oli totta puhunut, sen lienee jokainen tunnossaan myöntänyt. Simo oli sen perästä, kun Aaro oli liittonsa Marin kanssa ilmaissut, tullut kummallisen rauhattomaksi. Hän halusi joka paikkaan, missä tiesi tanssia, huutokauppaa tahi muita kokouspaikkoja olevan. Koti ei hänelle näyttänyt olevan koti, ei työ työ, eikä ruoka ruoka. Kun hänelle tuollaisen elämän sopimattomuudesta huomautettiin, tuli hän sangen tyytymättömäksi olemaan muitten hallittavana. Siitäpä syystä sanoiki isä kappaleen ajan perästä: "Saammepa sitten tarkemmin tuumia, jos kerran Leppiniemen sovimme saamaan, kuka sinne muuttaa. Minä kumminki menen huutokauppaan ja huudan, jos niin soveltuu". — — —
Niin tehty, kuin päätetty. Isä meni Leppiniemen huutokauppaan. Kun maa tuli myötäväksi, huutelivat sitä suurimmat velkamiehet 4000:teen markkaan. Sitten ei kukaan puhunut mitään. "Eikö tuu lisää; yks, kaks! — — —!" — "5000:tta", kuului vihdoin ovensuun puolelta. Kaikkein silmät kääntyivät sinne päin.
"Kuka se oli? — Kuka se oli?" kuului uteliaita kysymyksiä. Vasaramieski jäi uteliaana seisomaan ja tirkistelemään oven puolella olevaan väkijoukkoon.
Isäni nimeä mainittiin useita kertoja ja se vihdoin tuli vasaramiehen ja uskottuin miestenki korville. Nämä nyökkäsivät tyytyväisesti ja vasaramies alkoi uudella innolla huutaa: "5000:tta on tarjottu! — Tuleeko lisää! — — Yks — kaks — — ja — kolme!" Naps, vasara paukahti. —
Kaikki asianomaiset olivat nyt erinomaisen hyvällä tuulella, vieläpä entinen Leppiniemen isäntäki, sillä kukaan ei noin luotettavaa maan ostajaa ollut toivonut. — Hinta tosin oli kovin mitätön, se kun ei vastannut kolmatta osaa talon luonnollisesta arvosta, mutta muut siitä eivät sitäkään olisi maksaneet, sen jokainen tiesi, sillä kullaki oli tekemistä omista asioistaan.
Sitten mentiin saliin kirjoja tekemään.
"Käske Simoki saliin", sanoi minulle isä. — Minä etsin Simon väkijoukosta ja menin hänen kanssaan saliin.