Näin sanoen seurasi hän renkiä Leppiniemeen. Simon tila oli mitä viheliäisin. Hän käyttäytyi kuten ainaki mielipuoli. Sormellansa napsautteli hän milloin nuttunsa hijaan, milloin polveensa, milloin sängynlaitaan, milloin seinään, milloin oveen, milloin avaimeen ja milloin mihinkin, karkoittaen näin luotaan noita pieniä näkymättömiä olentoja, joita hänen silmissään oli niin paljon. Hän puhutteli muille näkymättömiä olentoja ja mainitsi silloin usein kuolleitten tuttavainsa nimiä. Sillä välin hypähti hän säikähdyksestä kohoksi. Toisinaan osotti sairas erikoista arkamielisyyttä ja levottomuutta, joka saattoi kasvaa tärisyttäväksi peloksi. Silloin koetti hän paeta huoneesta, mutta kun hän siitä estettiin, haki hän piilopaikkoja.
Sellaisessa pelvon tilassa oli Simo Kaurismaan Aapon tullessa Leppiniemeen, mutta Aapon nähtyään tyyntyi hän kohta ja osotti mieltymystä ja luottamusta Aappoon.
Hän tarttui Aapon käteen ja otti toiseen käteensä hiilihangon. Aappo kammahti ja rupesi vääntämään hänen kädestään hiilihankoa. Simo kuiskasi jotain hänen korvaansa, josta Aappo huomasi etteivät Simon aikomukset olleet vaarallisia. Hän antoi siis Simon puuhata mielensä mukaan. Simo talutti hänet oven luo, pani sen auki, vei hänet peränurkkaan ja alkoi järjestään hiilihangolla hosua ovea kohden, sanoen: "ajetaan pois nuo pikku olennot". Hän siilaili seinien varauksia, huonekalujen sivuja, sorkki hiilihangolla niiden alle ja puhdisti noin huonetta perästä ovea kohden. Välistä hän palasi uudelleen perään päin huonetta, arvellen: "On niitä tuonneki jäänyt", ja alkoi sieltä häädellä niitä uudelleen ovea kohden… Aappo ei laisinkaan estänyt Simon toimia, eikä Simo hetkeksikään heittänyt hänen kädestään irti.
Niin kului päivä illalle. Kun Simo oli kylläytynyt huoneen puhdistukseen, meni hän maata ja teki siinä kaikenlaisia liikkeitä päästäkseen noista näkymättömistä olennoista. Aapon kädestä piti hän aina kiinni.
Kun Kölliskö astui sisään, oli Simo hyvin tyyntyneenä vuoteellaan, vaan nähtyään Kölliskön, hyppäsi hän ikäänkuin ammuttu seisoalleen, tarttui hiilihankoon, tarjosi sillä Köllisköä päähän ja karjasi: "Mikä sovinto on Kristuksella Beliaalin kanssa?" — Aappo tarttui Simon käteen ja se vaipui alas. Ääretön pelko ja vapistus valloitti taasen sairaan. Hän pakeni peiton alle ja kätki kasvonsa tyynyihin, piti lujasti Aapon kädestä kiinni ja rukoili:
"Oi, rakas Aappo, aja pois hänet täältä! Hänen kasvonsa loistavat kuin aurinko ja hänen suussaan on häikäisevä kirkkaus. Mitä on Kristuksella täällä tekemistä?"
"Sehän on veljesi! Etkö tunne Tapania?" kysyi Aappo.
"Simo, etkö tunne minua, enhän minä sinulle pahaa tee, olen vaan tullut noutamaan sinua kotia", sanoi Kölliskö.
Simo vapisi hirveästi ja sanoi: "Mitä eroa on Tapanin ja Kristuksen, minun ja Beliaalin välillä; kotona on taivas, täällä helvetti, oi pakene täältä, oi pakene pian!" — Hän vapisi, että koko sänky tytisi.
Kölliskö seisoi neuvotonna.