"Minä tarkoitan, että kuka sen torpan hakemuksen on luvannut tehdä?"
"Tietysti metsäherra, mutta hän sanoi, että käydään ensin syynäämässä, että jos paikka on sopiva," selitti Heikki.
"Koska hän jo lupasi hakemuksen tehdä?"
"Onhan siitä jo syksystä kolmatta vuotta."
"Kolmatta vuotta!" matki metsäherra ja kynsi tyytymättömästi korvallistaan.
"Ym," äänsi Heikki myönnytykseksi. "Ajattelin kysyä, että eikö se kävisi laatuun aloittaa mökin tekoa jo keväällä, vaikkei syyniä vielä ole pidettykään," sanoi vihdoin Heikki.
Metsäherra ei virkkanut mitään, kohautteli vaan tyytymättömästi olkapäitään. Kyllä se on miestä, mumisi hän itsekseen, ei saa aikaan mitään. Ei tuo toki muissa piirissä noin hullua ole... Niin, niin, mitä nyt miesparan pitää tehdä. Vanhentuako odotellessa, vai perustaako torppa omin lupinsa?! — Hyvä niin, hyvä näin, hyvä kaikin päin! Mutta kukapa voikaan torpan paikan paremmin valita kuin se, joka kylmään metsään aikoo itselleen asunnon raivata. Turha lain temppu tuo koko syynäys. Sillä tavallahan on vuosisatoja asutus Suomen sydänmaihin levinnyt, että kukin on saanut vapaasti valita sen paikan, mihin majan itselleen rakentaa aikoo. Niin se saisi nytkin olla. Siihen suuntaan mietti metsäherra, mutta turhaan odotti Heikki vastausta kysymykseensä.
Hevonen kiiti edelleen, mutta miehet eivät sen enempi toisilleen mitään virkkaneet.
"Sopisiko se Korven torpassa vähäsen syöttää?" kysyi vihdoin Heikki.
"Miksei — kuka siinä Korven torpassa nyt asuukaan?"