"Aksel!" huudahti hän vielä kerran, mutta sanaakaan ei hän vastaukseksi saa.
Sanomatoin hämmästys, hälinä ja sekamelska syntyi koko seurueessa.
"Hakekaa lääkäri!" huusi metsäherran rouva.
"Minä otan issikan ja menen!" huudahti eräs nuori herra ja meni. Toiset herrat tarttuivat metsäherraan ja kantoivat hänet sohvalle pitkäkseen. Värisevin käsin irroitti metsäherran rouva vaatteita miehensä yltä ja koetti hieroa hänen kangistunutta ruumistaan.
Lääkäri tuli paikalle pikemmin kuin aavistaakaan voitiin. Hän koki kaikki, mitä vaan osasi hengen palauttamiseksi. Mutta voimaton oli tiede. Hänen täytyi vihdoin läsnä olleille ilmoittaa, että henki oli paennut.
Metsäherran rouva painoi tulisen suudelman miehensä kylmistyneelle otsalle. Sitten painui hänen päänsä miehensä rintaa vasten ja sydämiä värisyttävä voivotus tunkihe ilmoille.
Verkalleen astuskeli ylimetsäherra pitkin kaupungin katua. Päivä oli jo puolessa. Pari sininauhaista herrasmiestä käveli ylimetsäherran jälessä.
"Jopa kuuluu yksi tuupertuneen," sanoi ensimäinen sininauha.
"Johan minä sitä illalla sanoin, että meneeköhän tuo niin, ettei joku joukosta keikahda," pitkitti toinen.