"Vai nee," sanoi metsäherra ja alkoi kirjoittaa. Pian hän kumminkin kääntyi jälleen Heikkiin ja sanoi. "Se hakemus maksa yksi markka ja sitte kartat erittäin."
"Olisi minulla vielä toinen hakemus laitettava," sanoi Heikki ja tarjosi metsäherralle setänsä takuukirjaa.
"No koko kyle asiatko sine ole koonnu," rönkäsi taasen metsäherra ja hierasi nenäänsä.
"Ei minulla enää muitten hakemuksia ole kuin tämä," sanoi Heikki, piti setänsä takuukirjaa metsäherraan päin ojennettuna ja hänen äänensä vavahteli niin omituisesti.
"No ei minu ny koko peive jouda sinun kans tess taistelemaan, — tule huomenna!" ärjäsi metsäherra ja kääntyi jälleen päin kirjoituspöytäänsä ja alkoi kirjoitella.
Heikki seisoi hetken odotellen, että mitä tästä seuraisi, mutta nähtyään, että metsäherra vaan kirjoitteli, kirjoitteli hänestä sen enempää huolimatta, vetäysivät vähittäin hänen huulensa kokoon ja hän oli kokonaan neuvotoinna siitä mitä hänen tulisi tehdä. Hetken kuluttua hiipi hän sanaakaan puhumatta ovesta ulos.
Metsäherra se jäi vaan siihen kirjoittelemaan. Mutta pian seisahtui hänen kynänsä.
Hänen ajatuksensa pyrkivät väkisinkin paikkakuntalaisten hakemuspuihin. "Nyt ne taasenkin alkavat tuon viikkomääriä kestävän juoksunsa tänne. Ja nuo hakemuksethan nuo sittenkin hakemuksina menisivät, ainahan tuota niillä jonkun markan tienaisi, mutta sitten kuin hakemusaika on ohi, niin sitten ne alkavat juosta täällä tiedustelemassa, että eikö jo ole tietoa, että ketkä puita ovat saaneet ja se se aikaa on, ei markankaan hyötyä!" Ja oikein hän hartioitaan puistautti tätä aikaa ajatellessaan. "Ja entäs sitten puitten templaukset ja mittaukset. Matkustella ympäri laveaa piiriä ilman mitään palkkiota. Ei, tämä ei passaa!" — ja hän tunsi ikään kuin jokainen hänen jäsenensä olisi kertonut nämät sanat: "Tämä ei passaa!" Uh! kuinka nuo matkustukset tuntuivat rasittavalta. Ja sitten nuo hakemuskirjat; hän oikein inhosi niitä. "Jospa Jumala auttaisi ihmistä, että kerrankin pääsisi noista kaikista rauhaan. Täytyy ainakin saada asiat niin järjestetyksi, etteivät talonpojat muualta puita saa, kuin yhdeltä kulmalta piiriä" ja hän tunsi suuren helpoituksen jäsenissään ajatellessaan edes sitä mahdollisuutta, että edes kerrankin päästä noista inhoittavista papereista ja tuskallisista matkustuksista.
Mutta samaan aikaan kuin metsäherra mietti näitä asioita konttorissaan, mitteli Niiralainen tuolla verannon edustalla pihamaata ja mietti hänkin.
Samalla kuuli hän metsäherran konttorin akkunata rapeloivan. Hän silmäsi sinne päin ja näki metsäherran laittavan akkunaa auki. Totta lienee ilma tuolla sisällä kovin tukalaksi alkanut käydä. Akkunan auki saatuaan silmäsi metsäherra pihalle ja huomasi siellä Niiralaisen.