"No, eivät suinkaan nuo nyt niin hulluja ole."
"Eivät! — Tuskin kukaan viitsii itseään niin paljon vaivata, että edes kokoukseen menisi, paitsi muutamat kunnallislautakunnan esimiehen ystävät ja niin tulee hän taasenkin valituksi."
Pitempi äänettömyys syntyi. Miehet katselivat neuvotoinna toisiaan silmiin.
Vihdoin käänsi Seinustan ukko mälliänsä ja sanoi:
"No eivätkö ne nyt siellä lähempänä sen verran valvo?"
"Mitä ne siellä valvoisivat, monet tahtovat vaan valita entistä."
"Mitenkä sitä täältä asti kokoukseen tulee?"
"Voisihan antaa valtakirjan," sanoi Niiralainen.
"Niin," sanoivat miehet ja silmäilivät toisiaan. Jokainen näytti odottelevan toistaan, kukaan ei ottanut aluksi puhetta jatkaakseen, pelkäsivät kai, että jos tyhmyys tapahtuisi, niin sitä syytettäisiin, joka ensin valtakirjan antoon suostui. Lopulta kääntyivät miesten silmät Seinustan ukkoon, ikään kuin kysyäkseen, mitä hän asiasta arvelisi. Ukko tirkisteli vaskisankojensa ylitse miehiin ja näytti asiaa harkitsevan. Miehistä tuntui Niiralaisen puhe valtakirjain antamisesta hyvin luonnolliselta, mutta kun olivat Niiralaisesta yhtä ja toista maininkia kuulleet, niin eivät tienneet häneen oikein luottaa, ja odottelivat sentähden, mitä ukko asiasta arvelisi.
"Antakaa pois Niiralaiselle valtakirja," sanoi vihdoin Heikki, joka täydellisesti luotti Niiralaiseen.