Lähtö Pietarista. — Tapaa Snellmanin Berliinissä. — Mietteitä Suomen tulevaisuudesta. — Sairautta ja alakuloisuutta. — "Sydänjuuret ovat katkenneet." — Magdeburgin tuomiokirkko. — Gosslar. — Tulo Giesseniin ja Justus Liebig. — Työskentely laboratoriossa. — Selontekoa Liebigin metoodeista. — "Louis Philippe ist entflohen!"
Joskin matkalle lähtevän mielentila alussa oli synkkä ja alakuloinen, haihtuivat pilvet kuitenkin pian.
Ensimmäinen kirje ulkomailta (Berlin 9.7.1847) alkaa huudahduksella:
"Olipa sanomattoman suloista alkaa kirjeensä sanalla Berlin. Niin on siis monivuotinen kirjava uni käynyt toteen, muuttunut todellisimmaksi todellisuudeksi."
Astuttuaan lauvantaina 4 p:nä heinäkuuta Pietarissa Krostadtiin menevään laivaan, jonne häntä oli saattamassa maalari Budkovsky, kadettitoveri J.A.A. Westermarck, hänen matamminsa Euphemia ja muuan toinen vaimo Pietarin suomalaisesta köyhäintalosta, nousi Soldan Kronstadtissa ennen mainitsemaansa komeaan ja aivan uuteen rautalaivaan, joka hänestä oli äärettömän siisti ja mukava. Merimatka Pietarista Stettiniin, joka suoritettiin 71 tunnissa, kului kuin unessa — etupäässä nukkumalla. Stettinissä ollessaan asui Soldan Hotel Drei Kronen'issa, niin hienosti kuin ei koskaan ennen. Hän ei tiedä koskaan istuneensa niin mukavassa sohvassa kuin se, missä hän makasi ensi ruokaleponsa saksalaisen päivällisen jälkeen. Jo samana iltana kun oli tullut Stettiniin, meni hän oopperaan, jossa esiintyi eräs vierailija neiti Babbink "Taikahuilussa". Tultuaan teaatterista ja istuessaan ikkunassa miettien, pitäisikö hänen niinkuin Snellman teki antaa nuo melkein täysipitkät vahakynttilät 'kellnerille' juomarahain asemasta, näkee hän ikkunansa alle yhtäkkiä aseteltavan pöytiä, lyhtyjä, nuotteja y.m. eikä aikaakaan, niin siitä syntyy serenaadi — neiti Babbinkille, joka asui viereisessä huoneessa.
Ensi vaikutus oli siis hauska kyllä ja vastasi kaikkia toiveita.
Muutamain päiväin perästä on hän Berliinissä ja alkaa ikävöidä päästäkseen kemiallisiin töihinsä käsiksi ja todenteolla "saadakseen uida tieteen virrassa, joka Berliinissä lienee vuolaampi kuin missään muualla mailmassa." Hän ryhtyykin työhön professori Rammelsbergin johdolla ja käyttää väliaikojaan katsellakseen taidekokoelmia, tehtaita, oppilaitoksia y.m.
Ei hän Berliinissä kuitenkaan näy oikein viihtyneen. "Siellä oli jotain painostavaa suomalaiselle luonteelle, eli ehkä jokaiselle, joka ei ole 'geistreich', 'witzig', 'gebildet'. Joka tahtoo saada itselleen selvän käsityksen tästä valekohdasta sivistyneessä maailmassa, lukekoon Snellmannin kuvaukset Saksasta, jotka huomasin kaikin puolin oikeiksi. Se on jonkinlaista naamiohuvia, jota ihmiset näyttelevät täällä suurella kohteliaisuudellaan; mutta naamiohuvit eivät ole koskaan menestyneet Pohjolassa, me emme ymmärrä semmoista."
Yhden suuren hauskuuden tuotti hänelle kuitenkin Berliinissä olo. Hän tapasi siellä J.W. Snellmannin, joka siihen aikaan matkusteli mesenaattinsa suuren lahjoittajan E.J. Långmannin seurassa. Snellman näkyy rohkaisseen Soldania hänen alakuloisuudessaan, johon etupäässä lienee ollut syynä alkava kivulloisuus, ehkä myöskin tuo yksinäisyyden, turvattomuuden ja masennuksen tunne, joka aina valtaa ensikertalaisen ulkomaalla. Hän on pannut paperille muutamia Snellmannilta saamiaan neuvoja, jotka kuvaavat sekä antajaansa että saajaansa, tuota tarmokasta tahdon miestä ja tuota kaikkiin suuntiin hajaantuvaa haaveilijaa ja kokeilijaa, joka Soldan oli.
"Suuntaa työsi johonkin erityiseen, johonkin perinpohjaiseen", puhuu hänelle Snellman heidän öiseen aikaan mitellessään Berliinin katuja. "Ponnista kiusallakin — ja niin, että unohdat itsesi. Elä ajattele voimaisi heikkoutta. Emme me kaikki ole yleisneroja. Mieti vaikka jotain semmoista kanuunaa, jonka voisi asettaa rajalle ja pyyhkäistä pois koko tuon — — —" Ja Soldan tuntee itsensä niin iloisesti rohkaistuksi Snellmannin seurasta, että palatessaan asuntoonsa katupoikamaisesti hyppää ohiajavien vaunujen taa ja — repii housunsa. Kaipauksella muistelee hän Snellmannia tämän lähdettyä ja kirjoittaa päiväkirjaansa: "Ihmeellisesti rohkaistuneeksi olen tuntenut itseni näinä päivinä Snellmannin seurasta ja sanoista!" Hän lähettää Kuopiossa asuvain sisariensa kautta terveisiä Snellmannille ja usein näkyy tämä olleen hänen mielessään. Arvatenkin ovat hänen filosoofiset, siihen aikaan vielä hegeliläiset taipumuksensa, joita m.m. osoittaa hänen piirustamansa kuva suuren filosoofin haudasta, saaneet uutta virikettä tästä kohtaamisesta.