Ihmeellinen tunne mielessään siitä, että yksi hänen rohkeimmista unelmistaan oli näin merkillisesti toteutunut, meni hän "Zum Rappen'in" ravintolaan, joka oli yleinen Liebigin oppilaiden ja muiden kemistien ravintola.

Seuraavana aamuna kävi hän ensi töikseen Justus Liebigin luona. "Se oli ihmeellinen hetki!" huudahtaa hän. "Hän oli yksin kabinetissaan. Oli hiljaista ja juhlallista tuossa pienessä huoneessa, niin, siinä oli jotain, jota tahtoisin sanoa mystilliseksi. Minut pantiin sohvaan istumaan, hän istuutui tuolille vastapäätä. Käynti ei kestänyt viittä minuuttia. Kun usein puhutaan henkevistä kasvoista, niin on se vaan tapa niin puhua: hänen kasvoissa oli oikein maagillinen loiste henkisäteitä. Tuo tyyni, sielukas, ystävällinen katse syvällä olevista silmistä oli vaikea kestää."

Se mies, jota Soldan näin kuvaa ja jonka laboratoriossa hän kohta alkaa työskennellä, oli maailman mainio kemisti ja hänen työpaikkansa Giessen kaiken maailman kemistien pyhiinvaelluspaikka.

Neljä kuukautta oli kulunut siitä kun Soldan lähti Pietarista, ennenkun hän pääsi varsinaiseen määräpaikkaansa ja varsinaiseen työhönsä, mutta kerran alkuun päästyään ryhtyi hän siihen suurella innolla. Jo pari päivää tulonsa jälkeen alotti hän kokeensa. Kaikki entiset ikävyydet ja sairaloisuudet olivat unohdetut ja kaikki oli taas hyvin. Alkoi aika, tosin lyhyt hänen elämässään, joka oli täynnä tyydytystä ja innostusta ja tulevaisuuden toiveita. Se oli ehkä onnellisin, mikä hänellä oli ollut. Hän oli oikealla alallaan ja hän eli intelligentissä ympäristössä, nerokkaiden toverien seurassa. Annamme hänen itsensä kertoa:

"Ryhdyin heti kemiaan ja jo marraskuun 1 p:nä tartuin minä ratteihin, retorteihin ja pulloihin — ja taas pulloihin. Täällä pidetään miestä kuumana ja työ on äärettömän hauskaa. Olen sitäpaitsi iloinen sieluni pohjaa myöten, sillä työ käy paremmin kuin olin odottanutkaan ja minä olen taas terve ja tyytyväinen. Lähimmät vieruskumppanini pöydän ääressä ovat kaksi englantilaista. Päivät ovat toistensa kaltaiset, mutta hirveän nopeasti ne menevät. Kemia on ääretön — ja mikä on pahempi (tai parempi) — kuta kauvemmaksi siinä ehtii, sitä kauvemmaksi se vetää."

Joulukuussa 1847 kirjoittaa hän veljelleen Kallelle, joka on lääkäri ja tällaisista asioista huvitettu, pitkän kirjeen, joka sisältää melkein yksinomaan kemiaa ja tekee selkoa paitse Soldanin omista kokeista myöskin Liebigin metoodeista.

"Minä teen, niinkuin hyvin arvannet, analyysejä. Ensimmäisinä neljänä viikkona jatkoin minä Rammelsbergin luona alkamiani kvalitatiivisia analyysejä ja kun ne olivat ohi, ryhdyttiin kvantitatiivisiin. Aletaan yksinkertaisilla suoloilla ja kun on siihen jotakuinkin perehdytty, otetaan kivennäisiä y.m. oman valinnan mukaan. Työ on hauskaa ja ainoa tapa, joka voi saattaa itsenäisiin tietoihin tieteessä. Ja se käy päivä päivältä hauskemmaksi sitä mukaa kuin siihen tottuu. — — Yhdessä semesterissa ehtiikin jotakuinkin perehtyä kvantitatiiviseen analyysiin, kun tähän ei lueta elementaarianalyysejä orgaanisista esineistä. Sinä muistat kai, että matkasuunnitelmani samoinkuin oma halunikin pakottaa minua toisen semesterin aikana — s.o. pääsiäisestä elokuuhun — tutkimaan orgaanista kemiaa; nyt alussa on minulla vaan ensimmäisen kanssa tekemistä. Tahdon kuitenkin hauskuuden vuoksi mainita, kuinka määrätään, miten paljon hiiltä, vetyä ja happea orgaaninen esine sisältää: se tapahtuu palamisen kautta (Verbrennen) ja semmoisia näen minä jokapäivä. Nämä analyysit ovat kotoisin Liebigin laboratoriosta." — Tehtyään sitten oikein kuvain kanssa selkoa kokeista Liebigin "kali-apparaatilla" jatkaa hän: "Lukemattomat ovat nyt jo näin tehdyt tutkimukset, vaikka joka päivä joku uusi orgaaninen esine (kropp) löydetään ja määritellään. Näiden lukemattomien tutkimusten kautta, jotka tätä nykyä ovat kaikkien tämän tieteen merkkimiesten päätoimena, ovat myöskin teoriat uudistuneet ja muuttuneet moneen suuntaan, ja vaikkeivät ne tulisikaan ainaisesti pysymään, niin ovat ne ajakseen kuitenkin päteviä ja saattavat yhä uusiin tuloksiin. Ja ne eivät suinkaan ole vähäpätöisiksi arvattavat. — Liebig on vihdoinkin alkanut luentonsa! Tekisi kovasti mieleni kertoa jonkun tai parin luennon sisällöstä. Hän ei lue mitään kurssia — ei sido itseään mihinkään määrättyyn sisältöön — vaan valitsee aineensa aina sen mukaan kuin parhaaksi näkee. Niinpä hän kahdessa luennossa selvitti tuloksia uriinihappoa ja uriiniainetta koskevista tutkimuksista. On selvää, että kemistit tekevät lääketieteen hyväksi mitä tärkeimpiä keksintöjä, vaikkakin lääkärit vielä ylenkatsovat kemiaa. Liebig vertaa ihmisen ruumista uuniin. Se korkeampi lämpömäärä, joka on ylläpidettävä, vaatii happea, jota hengitämme. Se kuluttaa puita — ruumiin orgaanisia osia. Niin kauvan kun sellaisia on ja niin kauvan kun hengitämme happea, niin kauvan palavat ne ja vähenevät. Jos ei puita (ruokaa) lisätä, laihtuu ruumis ja kuihtuu. Mutta puut palavat — ne ovat orgaanisia ja niissä on myöskin palamattomia aineksia; ne antavat hiilihappoa, vettä ja tuhkaa. Ihmisruumiissa palaa myöskin organismiin otetut puut samalla lailla — antavat hiilihappoa, vettä ja tuhkaa. Hiilihappo ja vesi haihtuvat piipun — suun — kautta. Tuhka on toisella tavalla poistettava. Mutta tuhkassa on liukeavia suoloja ja liukenemattomia; ruumiissa on niitä myöskin, mutta liukeaminen tapahtuu jo ruumiissa — ja lipeä ja tuhka päästetään ulostumaan eri teitä. Uriinihappo (vapaa tai sidottu) on yksi liukeavia, ei kaasunmuotoisia tuloksia organismin lakkaamattomasta häviämisestä — ja sen paljous riippuu terveydentilasta y.m.s. En voi näin yhtäkkiä esittää mitään perinpohjaisia ja siis käytettäviä selityksiä tästä asiasta; ehkä vastedes, kun ehdin syventyä orgaaniseen kemiaan enemmän kuin tähän saakka." — — — — —

* * * * *

Mutta siihen jäävät syventymiset orgaaniseen kemiaan. Siihen jäävät ratit, retortit ja kaikki nuo rakkaiksi käyneet kapineet. Sillä juuri kun hän siinä laboratoriopöydän ääressä seisoo ja tutkii tieteensä salaisuuksia ja seuraa opettajansa Liebigin tiedettä mullistavia keksintöjä, valmistuen samalla kemian professoriksi Pietarin sota-akatemiassa, valmistuen virkamieheksi hänen majesteettinsa Nikolain palveluksessa, — lentävät ovet auki laboratoriossa, joukko nuoria miehiä marssii sisään rumpua päristäen ja huutaen: Louis Philippe ist entflohen, Louis Philippe ist entflohen!

Ja tuo tuleva professori ja Venäjän sotatieteen toivo ja kenraalien suosikki rientää mukana, rientää ulos riemuitsemaan vallankumouksesta ja ottamaan osaa Giessenin kaduilla toimeenpantavaan mielenosoitukseen valtaistuimen kukistumisen johdosta.