Perjantaina helmikuun 9 p:nä klo 9 aamulla saapuivat suomalaiset aatelisrykmenttiin, puettuaan ensin uudet vaatteet ylleen, Liettuan kaartin äärettömän isossa kasarmissa muutamain vanhain toverien luona. Oli juuri suurruhtinas Mikaelin syntymäpäivä ja kaikki oli siis liikkeessä. Parin tunnin odotuksen jälkeen vietiin heidät 1:seen Krenatöörikomppaniaan 5:ssä kerroksessa äärettömän monia leveitä, komeita ja mukavia kivirappuja, jossa sitten saivat paikkansa: sänkyjä, pöytiä y.m. Klo 12 komennettiin syömään päivällistä, Soldan koko "roskan" etunenässä, sillä hän oli täällä kaikista pisin "ja suomalaiset kulkevat aina oikealla siivellä." He tulivat äärettömän suureen saliin, "hyvinkin 8 kertaa niin suureen kuin Dammertin sali Lappeenrannassa", jossa oli yhdeksättä kymmentä katettua pöytää ja joka pöydässä yhdeksän miestä. Kun koko tämä poikarykmentti oli paikoillaan, lauloi se rukouksen; sitten syötiin komean ruokamusikin soittaessa. Syödessä saapui aatelisrykmenttiin kenraali Puschtschin, karski ja ankara herra. Hän kutsui: "suomalaiset tänne!" ja puhutteli heitä vähän aikaa, kysyen heidän nimiään ja minne olivat hakeneet. Upseereja käveli siellä niin että vilisi. Syötyä laulettiin taas rukous ja sitten keisarihymni hyvin komeasti; sitten soitettiin kaunis marssi poistullessa. "Iltapäivä kului kauhean ikävästi." — —

Sunnuntaina klo 10 sullottiin suomalaiset rykmentin dilisanssiin ja ajettiin suurruhtinas Mikaelin luo, jossa heidät oli määrä esitellä. "Töllistelin ihmeissäni noita ihania esineitä, niinkuin ennen muinoin kerjäläinen Aaron, katsellen jättiläisten tekoja, sillä ihmisten rakentamia ne eivät olleet." Mikaelin palatsissa vietiin heidät ensiksi hänen korkeutensa tallin läpi, jossa oli kolmattakymmentä komeata ratsua, maneesiin, jossa heitä puhdistettiin; sitten itse palatsiin, jossa ehkä jo sata vaunua seisoi pihalla. Eräässä etuhuoneessa odotettiin kauvan, ja puhdistauttiin taas, ja yhä kokoontui sinne kenraaleja, överstejä, suuria ja pieniä herroja, kaikissa mahdollisissa univormuissa. Klo 1 pääsivät suomalaiset vihdoin eteen, kahden komean huoneen läpi, täynnä kenraaleja. "Hänen Korkeutensa oli tyytymätön meidän vaatteihimme, puhui muutamia sanoja ja: mars tiehenne!"

Aatelisrykmentissä, joka upseereiksi tuleville oli jonkunlainen hyväin tapain harjoituskomppania, oli heillä kaksi kertaa päivässä rintamaharjoituksia, ja heidän täytyi käydä tanssiluokilla ja voimistelussa "aivan niinkuin muidenkin aatelismiesten". Mutta kohta tämän ilmoituksen tehtyään lisää kirjeen kirjoittaja kuitenkin tuon tutun säestyksensä: "Pian panen minä piirustuskaluni kuntoon; viulua koettelin minä jo tänään — en ainakaan tarvitse täällä unohtaa, mitä olen oppinut." ja oli hänellä pian se ilo, että eräät upseerit, nähtyään hänen piirustuksiaan, kiittelivät niitä.

Odotettuaan aatelisrykmentissä pari kuukautta määräystään saivat suomalaiset kadetit sen vasta maaliskuussa. Kun Soldan ja hänen toverinsa Ruin olivat pyytäneet päästäkseen insinööriopistoon, siirrettiin heidät sinne. Sitä ennen oli kuitenkin suoritettava päasötutkinto. Ruinista lienee tämä tutkinto ollut liika vaikea, koska hän jätti koko homman ja hyppäsi toiseen satulaan — peruutti hakemuksensa ja tyytyi menemään tykkiväkeen. Soldan jäi nyt yksin vaikean uran alkuun ja päätti kaikesta huolimatta kulkea sen päähän asti suorittamalla tuon tutkinnon ensimmäiselle upseeriluokalle. Mutta ennenkun hänet komennettiin tutkintoa suorittamaan, ehti jo ilmestyä joku prikaasi, joka määräsi että insinööreiksi pyrkijäin oli suoritettava korkein upseeritutkinto. Vaatimukset olivat niin suuret, että tämän tutkinnon suorittamiseen olisi mennyt kaksi vuotta. Masentuneena tästä sekä siitä omituisesta sattumasta, että hän, varaton mies, oli tuon uuden asetuksen ensimmäinen uhri, päätti hän luopua kaikista toiveistaan päästä insinöörikuntaan ja pyysi hänkin siirtoa tykistöön. Pian alkoi hän kuitenkin tätä päätöstään katua. Jos hän siirtyisi tykistöön, menisi hän samaa tietä kuin tuhannet muut upseerit. Palkat tällä uralla olivat niin pienet ja yleneminen niin hidasta, ett'ei hänellä olisi ollut toivoa päästä pitkään aikaan vanhempiaan auttamaan, joka oli ollut hänen "kaunein unelmansa". Taistelu kesti useita päiviä ja ratkesi viimein siten, että hän sittenkin päätti ottaa taakan hartioilleen ja peruuttaa hakemuksensa siirrosta tykistöön. Hän oli niin iloinen tästä voitostaan, että hän, saatuaan ministerivaltiosihteeriltä kreivi Rehbinderiltä välttämättömimpään vaatetukseensa 200 ruplaa, heti riensi maalikauppias Fresen luo ja osti piirustus- ja maalaustarpeita — 45 ruplan arvosta.

Kesti kuitenkin kauvan, ennenkun Soldan pääsi pois tyhjäntoimittamisesta aatelisrykmentissä ja sai ryhtyä käsiksi lukuihinsa. "Ei kukaan huoli meistä suomalaisista", valittaa hän, "ei ole meillä omaa upseeria ja kallis aikani menee hukkaan." Koko kevään ja puolen kesää, josta osa vietettiin ikävässä leirissä ilman mitään tointa lähellä Pietaria, sai hän vielä odottaa, kunnes vasta elokuussa voi suorittaa päästötutkinnon insinööriopistoon. Samalla vänrikiksi nimitettynä pääsi hän nyt myöskin palkkaa nauttimaan. Palkka, jota seurasi velvollisuus omien lukujen ohella antaa opetusta insinöörikoulun alemmilla luokilla, oli niin suuri, että sillä voi jotakuinkin tulla toimeen. Vilpitön näkyy Soldanin ilo olleenkin, kun sai 29 p:nä elokuuta 1838 pukeutua upseerin univormuun. Tehtyään yhdessä parin sadan muun vänrikin kanssa virkavalansa ja tultuaan sen jälkeen taas esitetyksi suurruhtinas Mikaelille, muutti hän syyskuun 6 p:nä mukavaan asuntoon, saaden ensi kerran elämässään pistää jalkansa oman pöydän alle ja järjestää kammarinsa sen suunnitelman mukaan, minkä hän oli tehnyt itselleen jo kadettikoulussa. Samana syksynä hankki hän hiukan lomaa käydäkseen kotonaan Lappeenrannassa näyttäytymässä siellä uusissa tamineissaan.

Suomesta palattuaan ryhtyi Soldan palavalla innollaan lukuihinsa, jotka näyttävät tuottaneen hänelle suurta tyydytystä. Varsinkin on hän ihastunut fysiikkaan ja laittelee itselleen elektrofooneja ja sähköpattereita ja kokeilee kaikellaisten sähkökoneiden kanssa. Samaan aikaan aloittelee hän myöskin kokeitaan vastaisessa pääaineessaan kemiassa, joka on hänestä tavattoman hauskaa tiedettä. Insinööriopistossa opiskeleminen tyydyttää häntä varsinkin sen vuoksi, että hän huomaa saavansa oppia siellä ainakin jotain kelvollista. Mutta sitä paitse on sen läpikäyminen tuottava ulkonaisiakin etuja, se kun m.m. antaa akateemiset oikeudet niille, jotka siirtyvät sivilialalle. Loistolla suorittaakin hän kaikki tutkintonsa sekä pienet että suuret. Jo ensimmäisen vuoden kuluessa kohoo hän luokallaan 25:nnestä oppilaasta 6:ksi ja syyskuussa 1839 saa hän aliluutnantin arvon, "hypäten muutamain satain vänrikkien yli sillä tempulla." Toukokuussa 1840 on koko kurssi päätetty ja Soldan siis insinööriluutnantti, valmiina astumaan keisarin palvelukseen.

Jo sitä ennenkin oli hän tavallaan ollut virkatoimessa. Kesäksi komennettiin näet insinööriopiston oppilaat maalle leiriin, jossa heidän oli määrä suorittaa m.m. maanmittaustöitä. Kesällä 1839 oli Soldan yhden osaston kanssa Toksovassa sen johtajana, johtajan toimi näkyy olleen etupäässä siinä, että hän itse sai tehdä kaikki työt, joista olikin suuresti huvitettu, sill'aikaa kun muut laiskottelivat ja katsoivat työtä rangaistukseksi. Suoritetut mittaukset ja niiden mukaan piirustetut kartat saavuttivatkin esimiesten hyväksymisen.

Erittäinkin näkyy luonto Toksovassa ihastuttaneen Soldania. "Seutu on ihmeellisen kaunis!" kirjoittaa hän veljelleen. "Yksin Suomenkin ihanimmissa paikoissa lienee semmoinen harvinaista. Ei ole tosin mitään varsinaisia vuoria, vaan ainoastaan suuria, jyrkkiä, vihreitä kukkuloita, joiden välissä on järviä laaksojen pohjassa." Kun hän nyt on siinä asemassa, että voi hankkia itselleen kaikki tarpeelliset maalauskalut, antautuu hän innolla tätä lempihaluaan tyydyttämään. Uutta intoa oli hänelle antanut maalaukseen sekin, että oli Pietarissa saanut tutustua maalari Godenhjelmiin. "Kohta tuli meistä hyvät ystävät", kirjoittaa hän veljelleen. "Olin kerran hänen luonaan, hän maalasi pitkän aikaa minun nähteni ja näytteli minulle taulujaan ja lupasi auttaa minua, kun aioin ruveta koettelemaan öijymaalausta — oli niin ihmeen hyväntahtoinen — niin, sinä tunnet hänet. Ja hän näkyy sitäpaitse olevan oikein kunnon suomalainen." Kaikki joutohetkensä näyttää Soldan tämän jälkeen käyttäneen maalaukseen öljyväreillä, jota ei ennen ollut harjoittanut eikä edes nähnytkään harjoitettavan. Godenhjelmin kanssa tutustuminen oli hänelle niin muodoin merkkitapaus. Erittäin mielissään on hän, kun maalaus rupee onnistumaan. Kaikista näistä tuumistaan tekee hän tarkkaa selkoa veljelleen, joka oli hänkin aikonut taiteilijaksi ja jonkun aikaa harjoittanutkin piirustusta juuri Godenhjelmin johdolla. Erään kerran kertoo hän taidenäyttelystä Pietarin taideakatemiassa. Hän on tavannut "suuren joukon varsin mainioita teoksia, joista kertomalla voisi täyttää monet arkit." Erään toisen kerran v. 1839 ovat hänen huomiotaan herättäneet Daguerren valokuvat, joka keksintö silloin vasta oli vuoden vanha. "Ei niissä ole mitään elävää, mutta sen sijaan erinomainen siisteys hienommissa osissa, jota ei kädellä tehden voi koskaan saavuttaa. Mutta eivät ne kokonaisuudessaan ole kauniita" — sattuva arvostelu, joka osoittaa, ett'ei hän ole antanut valokuvauksen lumota taideaistiaan ja viedä sitä harhaan.

Kemia se kuitenkin on se, joka hänen mieltään eniten kiinnittää. Vielä useammin kuin kokeistaan taulutelineen ääressä kertoo hän kokeistaan laboratorion pöydällä. Samoin kuin maalauksestaan kertoo hän kemiastaankin veljelleen, kysyen häneltä neuvoja ja lausuen omia mielipiteitään siitä sekä tiedustelee tuon tuostakin teoksia kemiassa. Ennenkun hän saa luvan käyttää opiston laboratoriota, harjoittelee hän ainettaan yhdessä erään apteekkiproviisorin kanssa ja innostuu siihen niin, että alkaa kyllästyä kaikkiin muihin "ruunun lukuihin", matematiikkaan, mekaniikkaan, linnoitustieteesen ja rakennusoppiin y.m.s., jotka estävät häntä mielensä mukaan kemiaa harrastamasta. Hän ei sano sen enää olevan "mikään hetkellinen lempiaate, vaan semmoinen, jonka kanssa hän aikoo totisesti toimia, niinpiankun vaan saa siihen tilaisuutta." Millä valppaudella hän seuraa edistystä tällä alalla, sitä osoittaa hänen (6.2.38) veljelleen kertoma uutinen, että Gay-Lussac'n Pariisissa olisi onnistunut sähkön avulla erittää eräitä metalleja, kultaa, hopea, lyijyä ja kuparia erityisiin alkuaineihin. "Jos tämä on totta, niin tapahtuu suuri vallankumous kemian alalla." Vähitellen on hän hankkinut itselleen oman pienen laboratorion ja saanut aikaan "varsin kauniin kokoelman suoloja ja kristalleja (50 lajia) sekä useita kivennäisiä." Harrastuksensa kemiaan saattavat hänet tuttavuuteen kemianprofessorin sota-akatemiassa Solovieffin kanssa, josta sittemmin tulee hänen suosijansa ja hyväntekijänsä. Muista tuttavuuksista tältä ajalta mainittakoon akateemikko A.J. Sjögren, jonka hän tapasi Toksovan pappilassa.

Aivan vähän näyttää Soldan muuten seurustelleen pietarilaisten kanssa tai ottaneen osaa suuren kaupungin elämään, josta varattomuuskin häntä pidätti. Vuotuisissa paraateissa ja keisarillisissa juhlissa täytyi hänen kuitenkin olla läsnä. Ensimmäisestä näkemästään suuresta paraatista antaa hän seuraavan kuvauksen: "Viime maanantaina toukokuun 5 p:nä (1838) oli tuo jokavuotinen, kautta maailman kuulu toukokuun paraati Marskentällä. Minäkin olin siellä mutta ainoastaan katsojana, ja oli minulla niinkuin muillakin kadeteilla keisarin läheisyydessä paljoa parempi paikka kuin lukemattomiin nousevalla väkijoukolla, joka aitauksen ulkopuolella sai kalliisti maksaa jonkun ikkunan tai rahin. Arviolta lienee sotajoukko, joka kulki keisarin ja keisarinnan ohi, noussut enempään kuin 60,000 mieheen, joista ehkä noin 20,000 ratsuväkeä ja tykistöä. Klo 10-1/2 5 kesti kulku. Kaikki joukot kulkivat ensin hitaasti ja toisistaan eroitetuissa riveissä; sitten toisen kerran paljoa nopeammin, jolloin jalkaväki noin 40:ssä pataljoonakolonnissa kulki ohi ja ratsuväki, tykistö ja pionieerit vaunuineen ja kärryineen milloin laukaten, milloin jousten riensivät ohitse, aina vaan keisarin oman komennon mukaan. Hänellä on aivan erinomaisen selvä ja kaunis ja voimakas ääni, jommoista en ole kuullut kenelläkään muulla. Kunkin rykmentin oma musiikki soitti. Se oli sanalla sanoen niin komeata ja loistoisaa, ett'en tuota kuvata voi."