Toisen kerran joutuu hän Talvipalatsissa (29.4.40) keisarinsa läheisyyteen, tuon keisari Nikolain, joka sittemmin niin voimakkaasti vaikutti hänen kohtaloonsa ja joka unessakin häntä painajaisena seurasi aina Ameriikkaan saakka. "Olin Pääsiäisyönä hovissa — sinne kokoontuu tässä tilaisuudessa kaupungin kaikki upseerit — noin 1000:n paikoilla — kaikki mitä komeimmissa ja moninaisimmissa juhlapuvuissa. Siellä näin myöskin ruhtinas Menschikoffin, sotaministeri Tchernischeffin y.m. y.m. sekä myöskin kreivi Rehbinderin, joka oli kuin kultaan ommeltu. Heidät järjestettiin noin klo 12 aikaan yöllä rykmenttien iän mukaan ja me muodostimme mitä kirjavimman ja mahtavimman käytävän 'läpi Aleksanterin salin' joka on hurmaavan komea valkoinen marmorisali. Sitten tulivat heidän majesteettinsa ystävällisesti tervehtien oikealle ja vasemmalle ja menivät linnan kirkkoon suurruhtinasten, suurruhtinatarten ynnä muiden seuraamina. Kun kulkue oli käynyt ohi, meni kaikki sekaisin salissa. Kaikki huoneet tässä osassa linnaa olivat avoinna ja paitsi muuta aistikasta komeutta oli siellä vielä tällä kertaa kaikki Eremitaasin taulut. Käyskentelin Furuhjelmin [arvattavasti översti Juliana Otto Furuhjelm, joka v. 1839 oli tullut vänrikiksi Semenoffin kaartiin] ja muiden suomalaisten kanssa huoneissa, kunnes keisarilliset taas parin tunnin kuluttua tulivat takaisin kirkosta samalla tavalla."

Ett'ei tämä komeus ja yleensä sotilaallinen elämä ja henki jättänyt kovinkaan syviä jälkiä Soldanin luonteesen ja katsantotapoihin, siitä voinee olla varma. Jotain tyydytystä, ehkä ylpeyttäkin näyttää hän kuitenkin tunteneen siitä, että kantoi olkalappuja, jotka soivat niin monellaisia etuja ja oikeuksia siihen aikaan vielä enemmän kuin muulloin. Kirjoittaessaan veljelleen, joka kesällä 1840 oli kotiopettajana parooni Ramsayn luona Björkbodassa ja joka näyttää epäilleen ylpeän herrasväen ystävällistä vastaanottoa siinä tapauksessa, että Soldan tulisi häntä tervehtimään, vetoo hän olkapoletteihinsa, jotka kyllä tulevat hänelle suojelusta hankkimaan. Tähän vastaa veli ivallisesti: "Sanoit jotain olkapoleteistasi — niin, ne ovat pääsölippuja, suosituskortteja ja täydellisiä anekirjoja tähän aikaan, ja naisten silmissä ovat ne enemmän kuin gloria ja enkelin siivet — — oi, nyt nähdään jaloja tähtiä säteilevän kaikellaisista tsinovnikoista — kaikista, jotka ovat päässeet ihmisten rankiin — minä tarkoitan tähtiä ja säteitä jaloista metalleista, kullasta tai hopeasta — sillä usein on se ainoa jalous, mitä on koko ihmisessä — siitä koko tämä univormukiihko ja tittelitauti. Tiedätkö, J…sta [postimestari, jota Soldanit epäilivät kirjeiden avaamisesta] L…ssa on tehty nimineuvos! — Minun mielestäni olisi kaikista parhain ja sopivin arvonosoitus sellainen taulu, joka klinikassa pystytetään jokaisen sairaan vuoteen päähän —" osoittamaan, mitä tautia heistä mikin potee.

Arvostelu oli epäilemättä aikaansa kuvaava, muutaman valistuneen miehen vastalause silloisia oloja vastaan.

Vielä enemmän sen aikuista käsityskantaa kuvaavia ovat ne tehtävät, joita Soldan sai isältään suorittaakseen Pietarissa. Tämän raha-asiat olivat kyllä huonolla kannalla, mutta oudolta tuntuu, ainakin nykyisiin katsantotapoihin nähden, kun hän poikansa avulla koetti saada keisarilta korottomia lainoja ei ainoastaan ministerivaltiosihteerin, vaan myöskin ruhtinas Menschikoffin, jopa hänen kansliatirehtöörinsä Fischerinkin välityksellä. Soldankin kutsuu sen aikuisissa kirjeissään Pietaria "pääkaupungiksi", niinkuin muidenkin itäsuomalaisten tapana siihen aikaan näyttää olleen.

Mutta pian oli hänelle selviävä, mikä oli hänen oikea pääkaupunkinsa ja missä hänen olentonsa oikeat juuret olivat etsittävät. Suoritettuaan lopullisen päästötutkintonsa insinöörikoulusta ja tultuaan samalla korotetuksi insinööriluutnantin arvoon, pääsee hän kesällä samana vuonna (1840) käymään Helsingissä ja olemaan läsnä noissa suurissa promotsiooneissa, joita vietettiin yliopiston perustamisen kaksisatais-juhlan johdosta. Vuoden 1840:n juhlat olivat ehkä kaikkia Suomessa sitä ennen vietetyitä tällaisia juhlia merkillisemmät sekä suuruudeltaan että seurauksiltaan. Paitse sitä, että tilaisuus oli harvinainen muistojuhla: kaksisataa vuotta kulunut yliopisto-äidin syntymisestä, oli se samalla myöskin kansan uudistuksen aamukoin tervehtimistä. Uusi aika oli kyllä enemmän aavistusta ja kaipausta kuin varmuutta. Ei ollut Snellman vielä huutanut kansaa hereille, mutta kohta oli hän sen tekevä. Kalevala ja Kanteletar olivat ilmestyneet, Runeberg oli jo kuuluisa runoilija, Hirvenhiihtäjät ja Hanna olivat, muita mainitsematta, jo olemassa. Helsingissä oli koolla kaikki Suomen parhaat miehet, siellä oli eteviä vieraitakin sekä lännestä että idästä (m.m. Franzén), ja luonnollista on, että mielipiteitä vaihdettiin ja aatteita saatiin ja annettiin. Itse juhlatkin, varsinkin promotsiooni Nikolainkirkossa, olivat mitä komeimmat päivällisineen, tanssineen, huviretkineen. Koko sivistyneen Suomen sydän sykki entistä voimakkaammin. Tietysti täytyi kaiken tämän vaikuttaa valtavasti nuoren miehen mieleen, joka oli juuri päässyt omaksi miehekseen, joka tuli tänne melkein kuin suoraan koulunpenkiltä. Epäilemätöntä on, että isänmaa nyt vasta avautui hänen eteensä, että se suureni maakunnasta maaksi, laajeni Helylästä ja Lappeen kihlakunnasta suureksi Suomeksi.

Kun hän tapasi Helsingissä sukulaisensa, ainakin yhden sisaristaan ja veljensä, joka vihittiin maisteriksi, ei näiltä päiviltä ole mitään kirjeitä eikä muitakaan muistoonpanoja, jotka ilmaseisivat hänen saamiaan vaikutuksia. Mutta epäilemättä puhuu hänen muistosanainsa kirjoittaja "Helsingfors Dagbladissa" Soldanin itsensä kertomia mainitessaan, että hän yliopiston kaksisatavuotisessa riemujuhlassa vastaanotti syviä vaikutuksia siihen aikaan leimahtaneista uusista henkisistä ja kansallisista harrastuksista — vaikutuksia, jotka sitten kestivät kautta koko elämän, samoinkuin myöskin ne herätykset filosoofiseen mietiskelyyn, jotka pääsivät tällä matkalla hänessä kehittymään hänen tutustuessaan täällä yksin vallitsevaan Hegelin filosoofiseen järjestelmään ja sen moniin oppilaihin.

Palattuaan Pietariin kirjoittaa Soldan isälleen kirjeen, jossa kiittää häntä siitä, että oli rahaa lähettämällä tehnyt tämän matkan mahdolliseksi. Hän ei tahtoisi kymmenen kertaa 150 ruplasta tätä matkaa tekemättömäksi. "Kyllähän se maksoi aika lailla, mutta jos milloinkaan elämässä tahtoo uhrata jotain itsensä ja omaistensa hyväksi, niin totta tämmöisessä tilaisuudessa."

Heränneitä isänmaallisia tunteita vahvisti matka, jonka Soldan saatuaan virkalomaa syksyllä 1840 teki Petäjävedelle, missä eräs hänen sisaristaan oli naimisissa pastori Handolinin kanssa. Matka kulki Lappeenrannasta Lahteen ja sieltä Padasjoen kautta Petäjävedelle sekä takaisin Jyväskylän ja Mikkelin kautta. Nähtävästi olivat sekä luonto että kansa tällä matkalla tehneet Soldaniin syvän vaikutuksen, koska hän teki tarkkoja muistiinpanoja kaikesta mitä näki sekä kirjoitellen että piirustellen. Kun matka muutenkin on silloisia oloja ja matkustustapoja kuvaava, tehtäköön siitä tarkempaa selkoa erään hänen kirjeensä mukaan, jonka hän siitä veljelleen kirjoitti.

Matka alkoi Lappeenrannasta lokakuun 3 p:nä ja kulki Kaipiaisten kautta Uttiin, josta seuraavana aamuna jatkui Kymijoen yli Kouvolan kohdalla Anjalaan. Siellä oli pappilassa kappalaisen Enckellin virkaanastumisjuhla, "Rob. Enckell esitti minulle rouvansa, kälynsä, hauskan Adolf Lyran, Nikolai Åbergin, setä Fabian Wreden y.m. Pieni aamiainen ja sitten kirkkoon, jossa Lyra ja Åberg vihkivät Enckellin virkaansa ja jossa Enckell piti liikutettuna aika kauniin suomalaisen saarnan. Siellä näin myöskin Wredebyn Wredet sekä Emelie Wreden ja Rabben siviilifrakissa ja kapteeni Ridderstålen. Päivällisen jälkeen olivat herrat aika hauskoja (naisia ei ollut saapuvilla), enin kaikista kuidenkin uusi veljeni, tuo juttuja pohjattomasti pulppuileva Lyra, Elimäen kappalainen, sekä Åberg, — Seuraavana aamuna, kun oli saatu kahvit, kahviryypyt, aamiaiset ja taas kahvit, lähdimme kaikki herrat klo l:n aikaan kapteeni Ridderstålen luo Anjalan kartanoon, jossa kahvia ja viiniä, ja sieltä klo 4 Ummeljoelle sahanhoitajan luo, hauska mies, mutta en muista enää hänen nimeään, jossa kahvia ja totia. Tässä voin kuitenkin kerta kaikkiaan sanoa, että mitä toteihin tulee, niin tein minä niiden kanssa niinkuin hyväksi ja sopivaksi katsoin. — Mutta totia kaikkialla vaan tarjottiin. Piirustin kiireimmittäin kosken ja myllyn y.m. Ja klo 5 lähdettiin edelleen Rabbelugniin. — Herrasväki istui yläkerran vierashuoneessa. Takassa paloi tuli — paroonitar istui sohvassa — ja tyttäret (Fredrique, Julie, Mathilda, Lovisa, Miia, kaikki Wredejä, sekä Charlotte Hornborg) työnsä kanssa sohvapöydän ympärillä. Tunsin, että suhde heidän ja minun välillä oli jäykkä ja vieraanlainen — Rabbe oli teeskennellyn ystävällinen ja minusta tuntui kuin olisi minulla ollut kahta vertaa hauskempi, jos hän olisi ollut poissa: en tiedä oikein miksi. Jäin kuitenkin sinne yöksi Lyran kanssa ja lähdin sieltä seuraavana aamuna — kylmempänä noita jumalallisen kauniita tyttöjä kohtaan kuin koskaan ennen."

Seuraavana päivänä kulki matka Vilppulan, Kausalan ja Uudenkylän kautta Villähteen ja sitten edelleen Lahteen, Vesalaan ja Parinpeltoon. Villähdestä Lahteen oli tie hauskaa ja kaunista, suuria mäkiä ja laaksoja, viljeltyjä ja viljelemättömiä, pieniä järviä y.m. Lahdesta näkyi tielle Vesijärvi korkeine ja kauniine, nyt keltaisine saarineen ja Vesalasta lähti tie pohjoiseen ja kosketti taas paikotellen ihanaa Vesijärveä vähää ennen Manskiven majataloa. Kurhilan majatalosta sai Soldan hevosen, jolla pääsi vaan puoli peninkulmaa Ylä-äiniön myllylle, missä hevosta ei miesvoimallakaan saatu tuttua pysähdyspaikkaa sivuuttamaan, vaan täytyi hankkia uusi. Sitä odotettaessa piirustettiin kaunis myllynpaikka. Ennen Padasjoen rajalle tuloa oli kaunis paikka, kuin mikä pieni Punkaharju. "Nystölän ja Kauratun väli oli kauneimpia taipalia koko matkalla. Saha ja mylly ja muita pienempiä myllyjä tien varrella — kaikki hauskoja paikkoja. Padasjoen kappalaisen virkatalo jylhän metsämaan rinteellä oli ihana nähdä. Kauratussa piirustin sen muistiini muutamilla kynän vedoilla. Saksala, Fieandt'in maatila, joka yli peltojen ja niittyjen näkyy eräältä Päijänteen niemeltä, oli ystävällisen näköinen; kun näin sen ja kirkon ja niityt ja järven saarineen, niin muistui mieleeni Stenbrohult. [Linnén syntymäpitäjä.] Olin aivan erinomaisella tuulella koko päivän, — olin itse ohjaksissa koko ajan — kyytimies usein seisoi kiessien takana — matka kulki allegretto, sormet vaan tahtoivat olla hiukan mollassa. — Kaurattu on ihanalla paikalla lammen rannalla. Oli jo pimeä ja alkoi sataa hiukan; jäin sinne yöksi ja pyysin emännän keittämään maanomenia, mutta niitä ei ollut; ei ollut potattiakaan eikä myöskään kartohvelia ja minä jo pelkäsin jääväni illallisetta, kun emäntä kysyi enkö pitäisi perunoista, ja sitten keitti niitä. Kauhean suuri vadillinen potaattia ynnä suolakala, maito, yösija ja kahvi maksoi — 50 kopeekkaa. Puhun tästä, kun Lappeenrannan majatalossa saa maksaa annoksesta pesuvettä 75 kopeekkaa. Vähän matkaa Kauratusta eteenpäin oli komea paikka oikealla puolen tietä: kohtisuoria korkeita kallioseiniä, jotka kuvastuivat tyyneen veteen. — Sitten kulettiin Kuhmoisten kautta. Kirkko on likasella paikalla. Valkialan majatalossa valjastettiin kaksi hevosta vaikealle taipaleelle. Jos tahdot kuvailla mieleesi tarkkaavaisuuden perikuvaa, niin piirusta mies istumassa rattailla ja ohjaamassa kiristetyin ohjaksin reippaita hevosia pitkässä mutkaisessa mäessä, jonka viettäväisyys on 45 astetta. Hämmästyin hiukan Linnanmäessä, mutta sitten laskin täyttä laukkaa ylös kahta muuta jättiläisvuorta ja saavuin 1 tunnin ja 25 minuutin kuluttua onnellisesti Puukkoisiin, joka on kauniilla paikalla Pärämänjärven rannalla." — Puolen päivän aikaan samana päivänä oli matkamies saapunut Jämsään ja yöpynyt, ajettuaan ohitse komean Jämsänkosken, Tervalan taloon herrastuomari Elias Tervalan luo.