Lähtemättömästi painui tämän kansan miehen kuva hänen mieleensä, varsinkin erään pienen tapauksen johdosta. Ajettuaan taloon pyysi hän isäntää toimittamaan tavaroitaan katon alle. "Mitäpä noista", vastasi isäntä, "eihän nyt tule sadetta yöksi." Se, ett'ei isäntä tullut edes ajatelleeksikaan, että pyyntö ehkä oli tehty varkaiden pelossa, oli Soldanin mielestä aivan suuremmoista, ja kertoi hän tapauksen osoitteeksi kansansa rehellisyydestä, joka kerta kun ulkomaalaisten kanssa tuli puhe Suomesta.

Tervalasta lähdettiin seuraavana aamuna kello 3 mitä ihanimmassa kuutamossa ja saavuttiin vasta rakennettua tietä myöten Virtalan taloon Salosen järven rannalla, johon maantie päättyi. Kahden kauniin tytön soutamana kulettiin nyt järven yli Koskelan kylän rantaan, joka taas piirustettiin. Kun oli astuttu kannaksen poikki toisen veden rantaan, soudettu sen yli ja taas kulettu maisin, saavuttiin Taipaleen taloon Petäjäveden kappelissa, josta matkan määrään, pappilaan, oli enää jälellä vaan kaksi neljännestä. "Soudin itse mukana viimeisen selän yli lahden pohjaan, ett'eivät tuntisi rannalta, ukko Soldanin harmaa takki kultanappeineen oli minulla ylläni ja Neiglickin vanha vilttihattu päässä."

"Laskin maihin kellotapulin luona, jätin saattajani matkalaukkuni kanssa venheesen ja astuin, ollakseni oikein talonpojan näköinen, piippu kourassa pappilaan. Pihalla tuli vastaan piika kantaen palavia hiiliä päreiden välissä ja aikoi juosta sisään, mutta minä keskeytin hänet. Astuin saliin. Karoliina istui keittokirjaa tutkien, sukan neule vieressään. Hän ei nostanut päätään. Minä lähdin menemään kyökkikammariin päin. Hän luuli minua Handoliniksi, mutta katsahti kuitenkin taakseen; nyt tarvitsi hän puoli minuuttia selvitäkseen siitä, ett'ei nähnyt, mutta — sitten nousi hän ylös ja juoksi kaulaani. Sellainen oli kohtauksemme, kyyneleet eivät päässeet kurkkua ylemmä, sillä minä aloin heti soittaa suutani tavallista enemmän. Handolin tuli sitten riihestä — sain ruokaa — kello oli 1 — illalla sain saunaa."

"Sunnuntaina olin kirkossa ja näin ne ihmeelliset Herran enkelit, jotka leijailevat saarnastuolin ympärillä (Medusan päätä sen alla en nähnyt)."

Soldan viipyi Petäjävedellä kymmenen päivää ja piirusti kirkon vesivärillä ja muutamia "ukkoja nuttuineen ja sortuutteineen ja erään morsiamen Handolinin vihkiessä."

Paluumatka tapahtui jyväskylän kautta. Tie Petäjävedeltä Jyväskylään oli ihmeen kaunis ja mäkinen. "Näin tällä välillä pari kertaa noita kirkkaan sinisiä metsiä horisontissa, joita niin usein näkee tauluissa (Claude Lorrain) ja niin harvoin todellisuudessa. Useita kertoja näin lampia syvällä korkeiden metsämäkien välissä, jotka näyttivät kuin paistirasvalta padan pohjassa; taivaan kauniin värin sijasta kuvastui niihin synkkää kuusimetsää; mutta oli se maukasta silmälle sekin."

Sen aikuisesta Jyväskylästä, tuosta silloin vasta kolmen vuoden vanhasta kaupungista kirjoittaa Soldan:

"Tiistaina lokakuun 20 p:nä klo 6 illalla saavuin sinne. Jo pimeässä tunsi paikan kaupungiksi. Kaikista ikkunoista loistavat tulet todistivat, että siellä oli jonkunlaista vilkkautta. Pukeuduin ja seurasin lankoani apteekkari Ingmanniile. Siellä 'totattiin' täydessä touhussa: isäntä, pastori Kekoni ja provisori Amilon. Soitettiin suuta ja ilta kului. Huoneet ovat melkein kaikki uuden uutukaisia, pienenlaisia, mutta somasti rakennettuja. Kirkko on Petäjäveden kirkon sisar ja tapuli myös; — paikka on kaunis, tasangolla, ja jyrkkä mäki menee itäisimmästä kadusta suoraan Päijänteesen. Soma maatalo luoteesen olevalla niemellä näyttää kauniilta."

Jyväskylästä lähti Soldan Mikkeliä kohti ja saapui yöksi Ruuhimäen majataloon. "Kuuluu asiaan, että majatalo on neljänneksen päässä maantieltä — sinne pääsee vaan lentämällä. Ei mitään tietä! (oletko kuullut kummempaa?) — ja täytyy pysähtyä torppaan tien varressa. Siellä annettiin minua varten paras huone. Ensimmäinen, minkä täällä kohtasin, oli ilkeä höyry paristakymmenestä maitopytystä, joita oli asetettu lattialle happanemaan. Ensimmäinen, jonka täällä tunsin, oli niinikään ilkeä veto ikkunaruudusta, jonka kissa 2 1/2 vuotta sitten oli särkenyt. Reikä paikattiin paperilla ja villanyytillä, jonka Karoliina lähetti kotiin. Annoin sitten tehdä tulen — ja kysyin: 'onkos teillä sokeria?' — 'Onha sitä, mutt' on vähä.' Pitkän puuhan perästä sain sen nähdäkseni; sitä oli yhdeksi lasiksi riittävä palanen. Mutta kahvipannua ei ollut eikä kuulunut olevan sen enemmän kestikievarissakaan, — vesi keitettiin padassa ja minä heitin siihen teelehtiä — eukko kuori nuorimman pytyn puulusikalla lautaselle — mutta nyt ei ollut lasia eikä kuppia — posliininen ryyppypokaali ammennettiin täyteen pienellä jalattomalla ryyppylasilla — ja juuri kun minä tyhjensin toista pokaalia ja lämmitin uudelleen pataa, tuli emäntä ja toi vielä yhden sokeripalasen, jonka hän sattumalta oli löytänyt jostain toisesta piilosta ja niin jatkoin minä teenjuontiani iloisin mielin — evästä oli minulla itselläni: teeleipää ja maitoa ja lintua. Syötyäni heittäysin Herran huomaan ja nousin ylös klo 3."

"Oli vielä aivan pimeä ja minä tahdoin käyttää tarkasti aikaani — oli vielä 12 peninkulmaa Mikkeliin. Suurella päresoihdulla valaistiin minut rattaille — ja nyt olisi sinun pitänyt nähdä retkeni kivistä tietä myöten maantielle: pitkä mies kulki edelläni kauhean suuri päresoihtu kädessä ja talutti hevosta ja minä istuin varsin tyytyväisenä romantillisesta retkestäni ja kuskasin. Sitten seisoi hän vielä vähän aikaa maantiellä ja heilutti soihtua 'hoch in seiner Linken' [korkealla vasemmassa kädessään]. Puhelimme sitten puheliaan kyytimiehen kanssa tähtitieteestä; hän kertoi m.m. sen hauskan uutisen, että auringon ja kuun pimennykset syntyvät siitä, että jonkunlaiset elukat, kun niille tulee nälkä, matelevat esiin noiden taivaankappalten sisästä, alkavat niitä nakertaa ja peittävät ne niin, ett'eivät ne voi valaista. Mutta hän kummasteli, mistä alnakantekijät saavat tietonsa."