"Jo oli kyllä nuoruuteni voima tiessään — eikä sekään ollut koskaan suuri. Mutta nuoruuden lämpö oli vielä tallella, ja tuosta mainitusta tapauksesta kasvoi vähitellen uusi harrastus, niin, aukeni ainakin omasta mielestäni aivan uusi sisäinen maailma."
"Kaiken tämän ohella olin minä selvillä siitä, että olin vaan dilettantti. Roomassani ympäröi minua koneiden räminä ja kotini ei ollut mikään — Tusculum. Harvoin oli terveytenikään hyvä."
"Mutta totuuden aurinko paistoi kuitenkin sieluuni ja aika-ajoin tapahtui, että ensimmäinen aamuhetki soi minulle ajatuksia. Ne olivat tietysti yleensä kaikua opinnoistani, mutta tuntuivat minusta joskus uusiltakin. Kaikissa tapauksissa olivat ne minun ajatuksiani, olkoonpa sitten, että olivat alkuisin mistä tahansa, ja minä kirjoitin niitä muistiin, usein pitkälläni, koska eivät voimani sallineet nousta ylös."
"Sellainen on nyt asema. En ilmaissut haluani saada vetää paperejani esille saarnatakseni filosofiaa, vaan keskustellakseni perusajatuksista siinä opissa, jonka olen hyväksynyt."
"Jos ette, ystäväni, hyväksy mielipiteitäni eräissä pääkohdissa, niin on selvää, ett'en näiden kirjoituksieni kanssa sen enempää tahdo teitä ikävystyttää."
Perinpohjaisempaa selkoa ei Soldan näy saaneen tehdä mielipiteistään. Mutta arvattavasti ei kuitenkaan kehoituksia ystäväin puolelta puuttunut, koska hän eräässä kirjeessä kohta tältä matkalta palattuaan kirjoittaa Hedlundille: "Herää kummallisia kuvia mielessäni, kun ajattelen viimeistä yhdessä oloamme — tuota niin merkillistä epäsivuista kolmiota (Rydberg, Hedlund, Meijerberg), jossa minä olin tylsänä kulmana siihen kuuluvine kapeine jalkoineen. Ja kuitenkin kävin minä vähemmän alakuloiseksi kuin tavallista. Päinvastoin — minusta näyttää kuin olisin minä Ruotsissa saanut uusia herätyksiä ja uutta luottamusta itseeni."
Kun Hedlund myöhemmin tarjoutuu poikansa Torstenin uudessa kirjapainossa painattamaan Soldanin psykologian tai propedeutikan, vastaa tämä siihen: "En tahdo kieltää, että olen ajatellut mahdollisuutta saada jonkun osan teoksestani painetuksi Torstenin luona — jos vaan olisi käsikirjoitusta, jopa olen kuvitellut sitäkin, että uusi laitos soisi minulle, mitä ei mikään muu laitos maailmassa voi, nimittäin tuulahduksen myötätuntoisuutta. — Mutta mitäpä sanoisin filosoofisista harrastuksistani? Pää ja sydän ovat halkeamaisillaan kuin liika täydet kapsäkit — jotka ovat tehdyt huonosta nahkasta. Vielä kerran sanon sinulle: jos sinä olisit täällä tai minä läheisyydessäsi, ei toden totta olisi käynyt niinkuin nyt on käynyt. Sinä tunnet laulun erämaan kuoritusta puusta. — Enkä voi minä muuta kuin kirota sitä kohtaloa, joka piti minua kiedottuna idealismin savupilveen elämäni syysmyöhään saakka. — Nyt katson minä kaikki jo kadotetuksi."
Muutamia vuosia myöhemmin, v. 1879, kirjoittaa hän Rydbergille vastaukseksi hänen ystävälliseen kirjeeseensä kirjoituksen "Herbart och Rein" johdosta: "Kirjeesi oli rakkaimpia mitä koskaan elämässäni olen saanut. Se oli myöskin, jos en ota lukuun paria lahjakkaan nuorukaisen ujoa hyväksymistä, ainoa arvoa ansaitseva osanoton ilmaus, joka tässä sydämmeni asiassa on tullut osakseni. Ja kuitenkin vaikenin kuin muuri. Sinä ymmärrät ilman sen pitempiä selityksiä, että se merkitsee pitkälle kehittynyttä alakuloisuutta eikä mitään muuta. — — Tuo pitkällinen, kiusallinen asema, kun sydän täynnä aatteellisia harrastuksia päivä päivältä ja vuosi vuodelta täytyy kulkea aineellisen toimeentulon tietä ja kun täytyy olla erillään kaikesta elähyttävästä seurasta ja osanotosta siinä, millä on minulle jotain korkeampaa merkitystä; kaikki tämä vaikuttaa kovin herpaisevasti koko henkiseen olentooni ja toimintaani."
"Niin, sinä olit onnen lemmikki, joka sait elää kauniin osan tästä elämästä hyvän ystävämme Hedlundin perhepiirissä. Olen kerran hänelle maininnut, että koko elämäni olisi saanut toisen ja varmaankin paremman suunnan, jos minulla olisi ollut tekemistä yhdenkään hänenlaisensa ystävällisen ja uskollisen ihmisen kanssa. Ja minä olen yhäkin vielä sitä mieltä."
V. 1882 erään ankaran taudin jälkeen ottaa Soldan vielä kerran puheeksi teoksensa ja kirjoittaa konseptin kirjeeseen, joka oli osoitettu ystävälleni runoilijalle idealistille: