Siitä päivästä pitäen tuli Aapo entistään yhä jurommaksi ja vähäpuheisemmaksi ja samalla jumalisemmaksikin.
Yhtenä ainoana päivänä oli hänet kuitenkin nähty erittäin iloisena ja hupaisena. Se päivä oli silloin, kun Annu ja Kalle häitään pitivät. Annua oli isänsä ankarasti torunut, ja Annun oli täytynyt pyytää Aapolta anteeksi. Aapo oli siitä »sydämen nöyryydestä» niin hyvästynyt, että oli vietättänyt nuorelle pariskunnalle häät Sipolan isossa pirtissä ja vihkimätilaisuudessa oli hän itse toimittanut lukkarin ammattia. Olipa sitten huomentuoppia juotaessa kymmeniä pöytään heittänyt ja sitä mukaa makeita maistellut, ja siitäkö lie niin puheliaaksi tullut, että oli kertonut alusta loppuun koko kosimaretkensä ja puhunut kaikesta, mitä hänelle sillä tiellä oli tapahtunut, niinkuin hiiristä, hevosista ja muista seikoista. (Sieltä kautta ne olen minäkin kuullut ja tähän paperille pannut.) Sitä hän vain kaikista enimmän kuului ihmetelleen, että mikähän se mahtoi olla se mies, joka häntä oli ampua aikonut, mutta että hän kuitenkin oli pelastunut, »kun ei Jumala ollut antanut ruudin syttyä, vaikka pyssy oli jo ihan kohti ojennettuna ollut ja jo säkenetkin piistä säihkyneet».
1881.
KELLO.
Martti kulki Esplanaadissa ja ajatteli kelloaan … ei muuta mitään kuin kelloaan. Grönqvistin monikertaista kivirakennusta katseli … silmä juoksi pitkin heijastavia ikkunoita ja rusottavaa kattoa ja komeita koristuksia … sitä hän katseli, mutta ajatteli kelloaan.
Martti kulki siivosti Esplanaadissakin, sillä hän oli aina ollut siivo poika, vähäpuheinen ja miettiväinen. Hän oli oppipoika, kuuliainen mestarilleen ja hyvämaineinen.
Enimmäkseen katseli Martti eteensä … kenkäinsä kärkiä … ja liivejänsä, joiden päällä välkähteli vaskiset kellon vitjat.
Martti oli maalta tullut, puolen vuotta opissa ollut … suutarin opissa.
Alusta alkaen oli hän tarkka ollut, ei tuhlannut penniäkään, mutta nyt vasta niitä oli sen verran varoja kertynyt, että niillä oli kellon saanut. Eilen illalla, kun viikkopalkka maksettiin, oli määräsumma täyteen tullut…
Ja eilen illalla, heti verstaasta päästyä, oli kello käyty kellosepältä ostamassa. Katsottuna oli se jo siellä ollut monta viikkoa ennen … viidestä kolmatta markasta luvassa, ilman vitjoja. Silinterikello se oli, neljällä kivellä käypä … joka oli yhtä hyvä, kuin jos olisi ollut kahdeksalla. Semmoisen oli sanonut itsellään olevan kelloseppäkin … eikä sitä tavallinen mies sen parempaa tarvitsekaan…