Eikä se viittäkolmatta sitten maksanutkaan. Neljäänkolmatta markkaan ja viiteenkymmeneen penniin oli kelloseppä tosioston tullessa helpottanut ja antanut vielä vitjat yhteen hintaan.
Hyvinpä ne nyt välkkyivätkin samettiliivien päällä.
Samettiliivit oli näet Martilla, juutalaiselta ostetut, ja saketti, edestä aukinainen … jotta liivit näkyivät ja liivien päältä vaskiset kellonvitjat.
Martti astuskeli Esplanaadia pitkin … katseli eteensä … sitten kenkäinsä kärkiä ja aina ohimennen vaskisia vitjoja, jotka kiilsivät kuin kullalle.
Esplanaadissa käveli paljon ihmisiä, ja Kappelin edustalla, jossa musiikki soitti, oli niitä tungokseen asti. Mutta ei Martti halunnut tungoksessa kävellä. Marttia miellytti paremmin kävellä väljemmässä väessä. Siellä on mukavampi kävellä semmoisen miehen, jolla on kello … on kello ja välkkyvät kellon vitjat. Eihän niitä tungoksessa kukaan näe … ei itsekään, vielä vähemmän muut.
Martista näytti välistä, että muutamat hänen kellonvitjoihinsa sivumennen katsahtivat. Ja niillä ei ollut kelloa niillä, jotka niin katsahtivat … mahtoivat ajatella, että kunpa heilläkin olisi. Paljoa enemmän niitä näytti olevankin niitä, joilla ei ollut kelloa, kuin niitä, joilla oli… Niillä ei varmaankaan kelloa ollut, joilla oli takki kiinni … olisivat kai ne sen auki pitäneet, jos olisi ollut kello.
Martti ei oikein tahtonut osata, missä kätensä pitäisi … koetti pitää selän takana ristissä. Olisi ollut mukavampi pitää nutun taskussa molemmat, mutta Martin saketissa olivat taskut takana. Ei se ollut mukavaa … eikä kupeellakaan suoraan riippumassa … remppasivat niin pahasti silloin edestakaisin. Parasta oli pitää niitä kellonvitjoissa, toisen vuoron toista…
Siitä oli sitten sievä katsoa kelloaan. Ja sitten Martti katsoikin kelloaan… Onko yhdessä tornikellon kanssa?—Yhdessäpä on … minuutilleen.—Paljonko se onkaan?—Viittä vailla puoli kuusi.
Martti pani kellon takaisin taskuun ja tunsi koko vasemmalla puolen ruumistaan, että siellä se on kello … vasemmassa liivintaskussa. Tuntui se vähän oudolta … tuntui liivivaatteen läpi ihoon asti, mutta hyvältä se kuitenkin tuntui.—
Ennen kellotonna ollessaan oli Martti aina väistynyt kaikkien tieltä, kun katua tai Esplanaadia kulki … varsinkin niiden tieltä, joilla oli kello. Hän melkein oli kunnioittanut niitä, joilla oli ja hänellä ei!