Ainahan on Martti ollut ujonlainen ja aina nöyrä … ja epävarma olennossaan, sen hän itsekin huomasi. Mutta ehkä se vain on siksi niin ollut, ettei hänellä ollut kelloa ennen. Nyt on hänellä kello… Ei hän tahdo olla liian rohkea nytkään eikä ylpeä millään lailla … mutta hän tuntuu itse mielestään kuitenkin entistään varmemmalta. Eikä hän nyt ainakaan joka miehen tieltä aio ruveta väistymään. On kai sitä tilaa toisellakin väistyä yhtä paljon … tarvitseeko hänen väistyä enemmän kuin toisenkaan, joka katua kulkee? Hän päätti, että ei suinkaan…
Niin hän päätti, sillä ei kai Esplanaadi ole enemmän toisen kuin toisenkaan. Ja henkirahanhan hänkin maksaa…
Taitavat kaikki luulla, kun hänet näkevät, että hänen sitä mukaa aina vain pitää väistyä ja muiden ei ollenkaan. Mutta siinä ne erehtyvät, jotka niin luulevat…
Joka kerran sattuu mistä kulkemaan … totta kai se siitä kulkeekin, kulkekoon toinen toisesta kohti…
Ja kyllä Martti nyt kulkikin, mistä tahtoi… Mutta hän tuli kuitenkin aina väistyneeksi … ja hän vakuutti itselleen, että sen verran vain, mikä on ihan välttämättömän tarpeellista. Jos ei ollenkaan väistyisi, niin ei tulisi kenenkään kulusta mitään. Eikä hän nyt enää väisty enemmän kellollisten tieltä kuin kellottomainkaan … minkä väistyy, väistyy kenen tieltä tahansa … ilman vain vaikka huvikseen… Ja tarvitseeko sitä aina suoraan kulkea? Paljoa hauskempi on välistä mutkitellenkin kävellä milloin mitäkin puolta…
Olisi Martin mieli kuitenkin välistä tehnyt puulautua noiden kaartilaisten keskitse, työntäytyä heidän välitsensä eikä antaa tietä, kun siinä niin ylpeästi rivittäin kulkivat. Mutta ei Martti sitä kuitenkaan tehnyt … olisivat saattaneet survaista jotenkin ja vitjat saattaneet jotenkuten tarttua nappiin kiinni ja katketa, tai kello lentää maahan ja särkyä…
Ehyt kai se vielä on?
Ehyt on … ja nakuttaa myöskin … eikä niillä, noilla kaartilaisilla, kuitenkaan ole monellakaan kelloa. Tyhjää ne siinä kävelevät keskitietä ja ylpeilevät tyttöjensä kanssa… Ei Martti ole tytöistä milloinkaan … eikä hän niistä nytkään, vaikka on kello lakkarissa. Hullu se on, joka rahansa tyttöihin tärvää … säästää ennen ja ostaa jonkun kalun, esimerkiksi kellon…
Ei se mitään kuitenkaan, jos itseensä vähän menettäisi … vaikka joisi vaikka lasillisen limunaatia … kymmenen pennin edestä … ja vaikka kahdenkymmenenkin pennin edestä … eihän se paljon olisi…
Sentähden meni Martti juomaan lasillisen liinunaatia. Juo häntä kerran kellonsa kunniaksi!