Se oli tyhjä … ja toinen tasku oli myöskin tyhjä…
Ei, ei hän sitä vielä uskonut… Mutta sen hän tunsi, että epätoivon parahdus jo kohosi sydämestä … ja kurkkua myöten … ja tinki pääsemään ulos…
Kello oli poissa … poissa se oli … ei ollut povitaskussa … eikä housun … eikä liivienkään…
Ja silloin se pääsikin ulos, mikä oli pyrkinyt…
»Varastettu! … varastettu! … minun kelloni! … rosvo!…»
Ja hän tarttui ensimmäiseen nutun helmaan, jonka tapasi käsillään … ja sitten toiseen … ja kolmanteen ja viimein poliisiin, joka tuli häntä asettamaan, ja huusi häntäkin rosvoksi … ja huutonsa välissä itki.
Mutta poliisi otti hänet niskasta kiinni ja vei syrjään joukon keskestä.
»Ottakaa kiinni … varas! … ottakaa kiinni!» huusi Martti, mutta poliisi käski hänen mennä kotiinsa ja tulla huomenna poliisikamariin.—
Martti lähti kotiinsa ja mennessään itki hän koko matkan ja höpisi itsekseen…
Ja koko sen viikon höpisi hän työtä tehdessään, niin että muut luulivat hänen tulevan hulluksi…