Siks'pä hymy huulillansa
Viiksen alta vilahtaa,
Kun hän leikkuupellollansa
Joukkoaan käy katsomaan.
Kuhilaita tuhatmäärin
Sängen päälle kohoaa,
Kirjavana joukko häärii
Työssä siinä uutteraan.
Tuota herra astuissansa
Ihastellen imehtii,
Tyytyväisyys savun kanssa
Rinnastansa lainehtii:
»Onhan tuossa tavarata,
Onhan aluks' ensinkin—
Lähtee siitä hopeata,
Lähtee vähän varsinkin.
»Ensi-yönä panee halla
Viljat viiden pitäjän,
Elon hint' on korkealla
Kuluess' ens' kevähän.»
Ja hän hymyy hyvillänsä,
Tyven rauha rinnassaan,
Hyväileepi viiksiänsä,
Työväkensä luoksi saa.
Niinkuin kukko karjassansa,
Kotkottaa ja kaartelee,
Niin hän johtaa joukkoansa,
Komentaa ja katselee.
Sirpit keikkuu sukkelasti,
Seljät taipuu, oikiaa,
Herran mielest' hitahasti
Kumminkin työ sujuaa.
»Sarka puolillaan on vasta,
Hallan tuopi ensi yö.—
Lakata ei leikkaamasta,
Ennenkuin on kaikki työ.»—
Olki taittuu nopeasti,
Yhä sänki suurenee—
Pohjoistuuli koleasti
Hallaa ilmaan huokailee.—