Äiti hellästi hymyili,
Nyökki päätä piiallensa.—
Minä pistiime pihalle,
Kaarroin kartanon perälle,
Hiivin hiljaa aitan taaksi
Seinävieriä varoen,
Siitä painuin pientarelle
Taaksi runsahan rukihin,
Kuulostelin kuulevata,
Ojo-kauloin katsojata—
Ei mua kukana kuullut,
Eikä äitini äkännyt;
Tuuinta tuvasta kuului,
Hyrähtely hellän äidin.
Päivä paistoi, taivas hohti,
Kukka tuoksui, nurmi nuokkui,
Ruis suhkaen sihisi
Ilman hengen heiluttaissa,
Huokuessa hellän tuulen—
Koillisista kirkko kuulti,
Kellot kuuluen kumisi,
Etelässä ahot auken',
Salot siinteli siniset,
Lehot lehväiset levisi.
Kirkkoon kutsui kellon kieli,
Oma miel' ol' marjamaille.
Lemu lenteli lehosta,
Hyvä haju heinikosta,
Minä lemua lensin kohti,
Kiisin kohti kukkuloita,
Vasten armaita ahoja;
Huivi aukes' hyppiessä,
Letti lentäissä levisi,
Karis' rimsut rinnoiltani,
Helyt helmoilta sirosi,
Korut päältäni putosi—
Tuntui kuin ois ken ajanut,
Joku juossut jälkiäni,
Pelko kiiätti pakohon,
Vapistus takoa työnsi.
Ennätin aholle nousta,
Kerkesin kummulle kohota—
Kaukaa kuuluvi hyminä,
Vieri virsi tuulen tietä,
Herran huoneesta humisi—
Tuolloin tuntui tunnossani,
Ääni äitini varoitti:
»Elä mene marjamaille,
Joka sunnuntai salolle,
Käyhän kerran kirkkohonkin,
Kerran tänäkin kesänä—»
Käki kukkui toisahalla,
Takanani lintu lauloi,
Lehon liepeestä helisi:
»Katso tänne, kulta tytti,
Tule tänne, armas impi,
Täällä, tääll' on marjamaita,
Metsä täynnä mansikoita,
Vaapukoita vaaran rinne!»
Minä kurja kuulin tuota,
Koito taakseni katahin—
Poika seisoi puun nojassa,
Mies sorea, muoto kaunis;
Puhui poika puun nojasta,
Hymyhuulin haastatteli:
»Terve, tyttini korea,
Terve sä, ihana impi,
Minne matkas, kunne kulkus,
Kauaksiko käyntis nopsa'»