Aapo ryhtyy lyhteesensä,
Tuuli kuivaa kyyneleen,
Herra imee piippuansa,
Asteleepi edelleen.
Olki taittuu nopeasti,
Yhä sänki suurenee,
Pohjoistuuli koleasti
Hallaa ilmaan huokailee.
1882.
TYTÖN KIRKOSSA KÄYNTI.
Legenda.
Kirkkoon mua käskettihin,
Oma miel' ol' marjamaille;
Näin emo sanoi minulle,
Kallis kantaja puheli:
»Kuules, tytti kultaseni,
Äitis ilo ainokainen,
Mene aittahan mäelle,
Ota orrelta omasi,
Pane päällesi parahat,
Valkoisimpasi valitse,
Katso kaunehin pukusi—
Kuule, kuinka kellot soivat,
Heläjävät Herran luota!
Sua kutsuvi kumunsa,
Äänet taivon toivottavat
Käyväks' kerran kirkkohonkin,
Kerran tänäkin kesänä,
Eikä mennä marjamaille,
Vaaran taaksi vaapukkahan,
Mäen taaksi mansikkahan,
Joka sunnuntai salolle».
Niinhän käski äiti armas,
Vaka vanhempi varoitti,
Kirkkohon mun äiti käski,
Oma miel' ol' marjamaille.—
Menin aittahan mäelle,
Otin orrelta omani,
Panin päälleni parahat,
Valkoisimpani valitsin,
Katsoin kauneimman pukuni;
Vaan en kirkkoon käynytkänä,
Kohen soittoa samonnut;
Otin tuohisen tuvasta,
Kopsan uunilta kopaisin,
Kupehelle kopsan kätkin,
Päälle vyölinän vetäisin.
Äiti vastahan tulevi
Lapsen kanssa kynnyksellä.
Osasi sanan ovessa,
Virkki mulle mennessänsä:
»Mitä piilossa pitelet,
Liinan alla liikuttelet?
Virsikirjako kupehellas,
Herran sana suojassasi?»