Eikä sittenkään mitään tapahtunut, kun isäntä tuli kellarista pois, puteli kummassakin kainalossa, ja pihanpääkamariinsa pujahti…
—Huhhuh!—kylläpä se oli kylmää—mutta hyvän se teki, puheli isäntä, kun pihan yli taas tupaan palasi.—Ei se tuo yksi olutputeli paljon janoisen juodessa tunnu, mutta hyvän se teki, hyvän teki—niin, kiuvota sinäkin nyt siinä kuin kissa pahan sään edellä turpa taivasta kohti (hän tarkoitti hollimiestä)—mielelläsi mahtaisit sinäkin olutta maistaa, mutta juo vain sinukkata, kyllä se sinukkakin hollirengille välttää.—Kylläpä nyt päivä heloittaa,—kyllä nyt—soh!—(tämä oli sanottu kärpäselle, joka oli sieramesta suoraan sisään lentää) luoko hyvästi kuivaa—pitäisihän sitä niityllekin—
Sen sijaan laskeutui isäntä kuitenkin äskeiselle sijalleen pirtin lattialle, kahisevien heinien päälle—tällä kertaa mahalleen.
—Puhhuh!—kyllä nyt on vari, mutta hätäköpä tässä, hätäköpä tässä—ei hätää mitään eikä puutetta mitään.—Etuisaa se on tämä kestikievarin pito (isäntä kääntyy kylelleen ja nojautuu kyynärpäänsä varaan, sillä niin ollen on helpompi tämmöisistä totisista asioista puhella kuin mahallaan ollen)—etuisampaa kuin mikä muu talonpojan syrjäammatti tahansa.—Kyllä siihen moni talo pyrkikin, mutta ei ne muut päässeet— se meidän vallesmanni on hyvä mies, ja kuvernööri määrää, mitä se esittää—se oli kiittänyt minua ja sanonut, että siinä se oikea kievarin isäntä onkin—mutta kyllä se onkin välistä voiteessa, kun meiltä virkamatkoilla käydessään lähtee.—On ne kulkevaiset aina hollimiesten mukana terveisiä laittaneet, että huonot on hevoset, ja äkäisimmät ovat panneet päiväkirjaankin, mutta vallesmanni on hyvä mies, kun kulkiessaan saa talvella kylmäänsä ryypyn ryypätä ja kesällä kuumaansa—Yksi puteli päivässä näin kuumalla omaan suuhunkin, ei se taloa hävitä—eikä kaksikaan putelia, kun muuten tarkasti elää——
Tätä tietä ne isännän ajatukset hiljalleen kävelevät, välistä noin seisahtuen, välistä matkaansa jatkaen, ja niin ne joutuvat sinne, mistä ensiksi lähtivätkin, että nimittäin kuuma on, ja sitten siihen, että hyvä on olla, eikä puutetta mitään ja viimeksi siihenkin, ettei yksi puteli olutta pahaa tee, eikä tee pahaa kaksikaan…
Ja taas isäntä nousee, vähän vaikeammin kuin äsken, menee ovesta ulos, pihan yli, ja siitä pihanpääkamarin ovesta sisään. Mutta hänen pihan yli mennessään muuan pääskyveitikka hänen päänsä päällitse hipaisee.
—Jo viep'! se huutaa ja lentää tallin ylisille—jo viep'!—ja silloin se jo lentää takaisin.
Vaan sill'aikaa, kun isäntä viipyy kamarissa, ei taaskaan mitäkään tapahdu, ei sitäkään, jota silloin, kun hän siellä äsken oli—se pääsky veitikkakin tuolla kaukana kylän päällä jo suikkelehtaa, toisia näkee ja toisia narraa.
Mutta kun isäntä taas kamaristaan tulee ja pihan yli kulkuansa suuntaa, silloin hänen korviinsa käypi tuolla kaukana ritiseväin kärrynpyöräin ääni…
Kyytiköhän siellä ajanee—saattaapa olla kyytikin—kaukana se vielä on, missä lie tuolla järven toisella puolen metsän takana.—