—Lähdettekö vai ette? sanoo se vantterampi herra hollimiehelle ja näyttää jo alkavan kiivastua.
Mutta heidän kyytipoikansa vetää hollimiehen syrjään ja sanoo hänelle jotakin korvaan. Ja se, mitä hän siinä sanoo, se on semmoista, jota kyytipoika, joka on saanut hyvät juomarahat, sanoo toiselle, silloin kun hän sillekin samaa toivoo, ja kun tahtoo herroilleen edeskinpäin hyvän kyydin toimittaa.
—No, jospa tuota sitten lähden—johan se ruuna on appeenkin syönyt.— Vaan minulla on vähän huononlaiset kärryt eikä niissä ole vieterejäkään.
—Eiköhän isäntä lainaisi kiessejään—nämä on yhtä hyviä herroja kuin vallesmannikin.—Se on se kyytipoika, joka vieläkin tahtoo herrojaan auttaa, mutta isäntä ei ole taas häntä kuulevinaankaan.
—Kyllä näissä on pahanlainen istua, puhuu hennompi herra, jolla on matkalaukku kaulassa ja silmälasit päässä, katsellessaan hollimiehen kärryjä—eikö teillä ole parempia?
—Eihän niitä minulla ole, vaan eiköpähän isäntä lainaisi omiaan!
—Mitä?
—Me kysymme, ettekö tahdo meille lainata parempia ajopelejä, sanoo vantterampi herroista.
—Mikäs näillä on hätänä—on ne suuremmatkin herrat tämmöisiin tyytyneet—eikä meiltä ole ennenkään kiessejä annettu—
—Eikö vallesmannillekaam?