—Minkätähden minä en tiedä—vaikka kyllä ne höyliä miehiä siltä oli, vaikka ovat ylhäisiä—koko matkan kyselivät kaikenlaisia tämän puolen asioita.
—No, mitä herroja ne sitten olivat—sanoivatko nimensä?
—Minkä tähden ne ei sanoneet, vaikka minä en sitä pannut mieleeni— mutta sen minä tiedän, että kyllä niistä isäntä ehkä vielä kuulla saa— eikös se sanonut se, joka isäntää survasi, että perästä kuuluu?
—Kyllä se oli hyvä, että pian täältä tiehensä lähtivät ja pahasti sille kävisi, jos minä perään kysyisin—puristi ruoja kuin rautakouralla olkapäätäni—kävi sen harmiksi, kun ei oltu mieliksi.
—Eihän sitä kaikille mieliksikään—puhui kyytipojan veitikka, yhä vain rauhallisesti ohjasperiään selvitellen…—kylläpä nämä nyt on sotkeuksissa—Mutta niin se kuitenkin minun mielestäni olisi käypä, että jos antaa kiessinsä vallesmannille, niin pitäisi antaa kuvernöörin pojillekin—
—Kellekä kuvernöörin pojille—?
—Vaikkapa niillekin, jotka tästä äsken lähti.
—Elä!—oliko ne?—
—Olihan ne—ne oli meidän uuden kuvernöörin poikia…
—Meidän uuden kuvernöörin poikia?