Kadulta.

Menen kaupungille. Siellä on se sama ainainen kuva: loppumaton jalkamiesten jono käytävällä, kadulla ei muuta liikettä kuin joku halkokuorma ja silloin tällöin hurjaa vauhtia kiitävä auto, täynnä punakaartilaisia, kiväärit ojona. Minä suon heille tuon voiton- ja vahingonilon. Mahtaa olla hurmaavaa ensi kerran hallita maan pääkaupunkia, olla herroina ja käskijöinä. Kai siinä heillä nyt on jotain tunnetta Suomen itsenäisyydestäkin, sillä eihän nyt ainakaan matruusit kuohu päälläpäin. On kai jotain omaa oman väkivallankin tunteessa. Porvarit kulkevat tyynen näköisinä, ihmeen tyynen, mutta kyllä kai takin alla kuohuu ja moni nyrkki puristuu. Minulla on yhä ilkeä tunne minua kohdanneesta väkivallasta ja vääryydestä.

Tapaan erään senaatin esittelijäsihteerin. Kun ei muuten voi saada mitään tietoja eikä telefoonikaan ole varma, täytyy niitä kerätä mies mieheltä. Minua huvittaa etupäässä se, mitkä ulkonaiset ja sisäiset vaikutteet veivät tähän. Tuttavani analysoi, että sosialistit joutuivat pyörteeseen sen väärän laskelmansa perustalla, että luulivat venäläisten avulla tuota pikaa riisuvansa aseet suojeluskuntalaisilta, mutta kun venäläiset eivät toivotussa määrin yhtyneetkään avustamaan, he eivät enää voineet peräytyä.

*

Edut ja aatteet.

Olen ollut kosketuksessa eräiden sosialistihenkisten kanssa, jotka pohjaltaan ovat sympatisia kumoukseen nähden, vaikka eivät hyväksykään sen keinoja. He ovat vallankumouksellisia ilman verenvuodatusta. Heidän vallankumousihanteensa on jotain suurlakkopuristuspakotusta porvarillista yhteiskuntaa kohtaan. He tuomitsevat punaisten ja samalla myöskin valkoisten aseellisen toiminnan ja syyttävät yhtä paljon molempia siitä, mihin on tultu. Ovatpa miltei sillä kannalla, että valkoiset alottivat, ainakin yhtä paljon kuin punaiset.

Heidän mielestään saattaa vallankumoushallitus jäädä valtaan, jos se saa venäläiset maasta pois ja elintarpeita maahan. Heidän mielestään ei ole niin väliä, pääseekö laillinen hallitus ja laillinen eduskunta valtaan, jos tämä työväen hallitus saa rauhan maahan ja yleensä hoitaa siedettävästi maan asiat. He kun samalla ovat rauhanystäviä, on sisällisen sodan jatkuminen saatava estetyksi hinnasta mistä hyvänsä.

Se nyt on pohjaltaan konjunktuurikanta, mahdollinen heille kai siksikin, ettei heidän tunteessaan ole niin voimakkaana kuin esim. minussa suuttumus ja loukkautumus lain ja oikeuden rikkomisesta. Tässä on vapauden, oikeuden ja totuuden periaate kärsinyt enimmin ja se on saatettava takaisin valtaistuimelleen, vaikka maan ja kansan aineelliset edut kärsisivät siitä kuinka paljon hyvänsä. Alussa ei väärälle polulle poikkeaminen näytä niinkään suurelta, mutta kuta kauemmaksi tullaan, sitä harhempaan mennään eikä koskaan jouduta oikeille perille.

Ymmärrän kyllä, että kun ollaan intohimoisesti jonkun asian puolella, tullaan helposti vaientamaan oikeudentunnon ääni, vaikka se joskus pyrkisikin kuuluville. Työväen valtaanpääsö kun on heistä maan ja maailman onni, joutuvat he helposti tinkimään ja ymmärtämään ja anteeksi antamaan. Osalta nykypolvea, varsinkin nuoremmilta, puuttuu n.s. yhteiskunnallista vaistoa. Heillä ei ole laillisuutta ja oikeudellisuutta verissään. Minulla on se siihen määrin, etten voi päästä mihinkään ymmärrykseen, löytää mitään yhteistä pohjaa sen kanssa, joka omaksuu tulokset, jotka ovat saavutetut lievänkin väkivallan, saati sitten punakaartilais-väkivallan avulla. Onhan meidän nuorisomme kasvanut ja kehittynyt aikana, jona tässä maassa, lähes kahdenkymmenen vuoden kuluessa, ei ole ollut muuta valtaa kuin väkivalta, jolloin lain auktoriteettia on jäydetty sekä ylhäältä että alhaalta päin.

Ja nykyinen kumous on väkivaltaa, se on se, joka hyökkäsi ja alotti. Porvariston asettautuminen syntyi veritöiden ja väkivallan johdosta jo kesällä ja varsinkin marraskuussa. Heitä vastaan täytyi tarttua aseihin. Ja kun punakaartin toiminta muuttui valtiolliseksi kumoustoiminnaksi, täytyi myöskin suojeluskuntain asettua valtiolliselle pohjalle. Jollei punakaartilais-väkivalta olisi yhtämittaa uhannut, olisi suojeluskuntain toiminta rajoittunut rauhallisen työn, myöskin lainlaadintatyön mahdollisuuden suojaamiseen. Mutta sellaistakaan aseellista lain ja järjestyksen tukea eivät nämä täydellisen aseettomuuden kannattajat näytä tahtovan antaa yhteiskunnalle. Mutta semmoinen kantahan vie ehdottomasti anarkiaan, niin pian kuin on kymmenkuntakaan tunnotonta miestä.