"Vaivun mietteisiini, ajatukseni liitävät ajassa taaksepäin, vuosia monia, jopa ajastaikoja satoja. Sieltä astuu eteeni sankareita, noita työn uljaita sankareita. Tuolla näen joukon pienoisen painautuvan salon synkkää seinää vastaan. Jo kohouupi kirves, tuo rauhan tappara, kaatuupi ikihonka, toinen ja kolmas. Kannot ja kivet kohoovat, peltotilkku toisensa viereen valmistuu. Elämää luonnonpovesta aherretaan esiin. — Tuolla kolkko korvenlaita, kontioiden koti, hallojen tyyssija, vaan niiden asuinsijat suistetaan, raatajakansan kaikkensa uhratessa. Vielä näen kuitenkin näillä elämänuran avaajilla sunnuntairauhan, mutta vain hetkisen vielä. Sillä jopa alkaa asettua asumaan vierasta valtaa raatajakansan keskuuteen. Siellä ja täällä alkaa kohota aatelislinnoja, salonlapsen otsaan painetaan orjanmerkki, hän ei enää omista itseään, ei omaisiaan, hän on kaikkineen siirtynyt kartanon karskin herran omaisuudeksi, pääomaksi, jota kartanon vouti saa mielivaltaisesti vallita. — Koskiemme kuohut kahlitaan kultia luomaan, teollisuus alkaa astua esiin, kauppa kohoaa, pääoman omistajat alkavat valtaansa laajentaa. Omistusoikeuden sotatorvi alkaa soittamaan surman säveltään. Alkaa ankara lainsäädäntöjen aika astua esiin. Omistavat luokat alkavat laatimaan lakeja omistamattomien luokkien orjuuttamiseksi. Laki määrää velvollisuuksia, ja taas velvollisuuksia alemmille. Oikeuden puoli jää yksistään ylemmille. — Kauan tuota kaikkea saimme kestää, ennenkuin vihdoin aika avasi silmämme näkemään, että
"Lait pettää, hallitukset sortuu, verot köyhälistön verta juo, ja köyhän ihmisoikeuskin ompi tyhjä lause tuo, Pois jo kansat holhouksen alta! Veljeyden sääntö on: Kellä velvotusta, siltä valtaa ja oikeutta olkohon!"
"Keinottelu, tuo maailman herra, nousi valtaistuimelleen, alkoi järjestää uutta yhteiskuntaa, nimittäen sen porvarilliseksi yhteiskunnaksi. Tämän uuden yhteiskunnan korkeimmaksi tekijäksi määrättiin rahapääoma. Että raha sai rauhassa kylvää tuhoaan, pantiin sitä suojaamaan yhdeltä puolen mitä kauheimmat murhakoneet, joita ihmisnero saattoi luoda, ja toiselta puolen kirkko, kapitaalin kaikkiuden suojelijaksi asetettiin, sen lisäksi kirkon tehtäväksi määrättiin noiden laajojen orjajoukkojen paimentaminen. Uskollisena kuin koira on se tehtävissään toiminut, siitä vain luupaloja palkakseen saanut. Orjajoukko lisääntyy, karitsain luku kasvaa. Työn ääressä uurastetaan päivin ja öin, hikihelmet otsalta vuotaa. Orjaa ei kukaan sääli, ken ei kestä — kaatukoon, ken ei elä, kuolkoon, sama olkoon sääntö, jos se on vanhus, nainen tai lapsi. Varallisuus kasvaa, runsauden sarvi yli reunojensa vuotaa, vaan kaiken tuon hyvyyden harvainvalta hallitsee ja hyväkseen käyttää. Jos tuskan sieluasi ahdistaissa, nälän henkeäsi uhatessa, hetkeksi herpaannuit työsi ääressä ja miettimään käyt elämän nurjuutta ja sen sinulle tarjoamaa kurjuutta, silloin sinulle selitettiin: 'älä pysähdy, oi ihminen, tämä on jumalallinen järjestelmä, sen on kaikkivaltias päällesi pannut. Älä nouse esivaltaa vastaan, sillä esivaltaa ei ole muuta kuin jumalalta'. —
"Herään mietelmistäni ja samalla teen kysymyksen: kuka kurjat havautti, mikä voima, minut, sinut ja meidät kaikki täällä orjuuden yön helmassa valveille saatti? Silloin aika vastaa: minä olen sen tehnyt. Minä näin sinut, ja omaistesi sortuvan, näin kalleimpasi kaatuvan, ja miten te, maan parhaat, yhä suurempaan kurjuuden kuiluun syöksyitte. Nyt vihdoin järkesi siteistä päästä, orjankahleesi katko, ja sinä olet näkevä, miten
"On kurjan kurjat kunniassaan raharuhtinaat nuo röyhkeät. Ei koskaan tee ne itse työtä, vaan ne työtä ryöstävät. Varat kansanhankkimat on menneet kaikki konnain kukkaroon. Pois kansa velkansa jo vaatii; nyt ryöstösaalis tuotakoon!"
"Vaan sinä huomasitkin, että olet yksin voimaton kaikkea tuota kaatamaan, mitä vuossadat on ympärillesi esteitä rakentanut. Silloin sinä, kuolemaa pelkäämättä kohosit ylemmäksi kaikkea muuta ja huusit, huusit kaikille ilmansuunnille: 'Kaikkien maitten köyhälistö liittykää yhteen.' Se oli uuden maailman, se oli tuon uuden Internationalen maailman sotahuuto. Tuhannet sen heti tunsivat, miljoonat sen luokse kiirehtivät ja omakseen omistivat. Taisto on alkanut, taisto tulinen, ja tämä taisto se voiton meille saattaa. Siksi me laulamme:
"Työmiehet, kyntäjät ja kaikki, työkansa, joukko nälkäinen! Maa meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten. Nälkä meill' on aina vieraanamme, vaan kuin korpit haaskoiltaan me kerran kaikki karkotamme, niin päivä pääsee paistamaan. Tää on viimeinen taisto. Rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään."
Ne, jotka näin uskovat, näin näkevät, näin kirkuvat, ne ovat vaikeimmat voittaa ja rauhoittaa, sittenkuin kapina on voitettu. Heidän tähtensä täytyy tulevaisuus tässä maassa järjestää niin, että he saavat leipää ja saavat oikeutta, jos heillä sitä ei ole. Kaikilla heillä ei ole, ei läheskään.
Ja päättykööt tähän toivomukseen tämän päivän ja yön muistiinpanot.
Maanantaina 4 p:nä helmikuuta.